Kirje tuoreelle vanhemmalle: tämän haluaisin sinun tietävän

Teksti: Anna-Leena

Hei sinä tuore vanhempi, joka luet tätä kirjettä. Onneksi olkoon! Elämäsi on juuri muuttunut lopullisesti. Jännittävää, vai mitä? Ja jos totta puhutaan, myös hieman pelottavaa. 

Ajattelin kirjoittaa sinulle kirjeen, koska on paljon sellaisia asioita, joista ei puhuta. Asioita, joita uudet vanhemmat murehtivat turhaan. Asioita, joita ei uskalleta sanoa ääneen. Haluaisinkin sinun muistavan, että:

Tulee lyhyitä hetkiä, joiden aikana mietit, olitko sittenkään valmis vanhemmaksi. Mitä kaikkea voisit olla tekemässä, jos lasta ei olisi. Älä säikähdä ajatuksiasi, me muutkin tunnemme niin välillä.

Ja arvaa mitä? Tulee myös hetkiä, joina tekee mieli luovuttaa. Heittäytyä lattialle itkemään. Hetkiä, joina toivoisit olevasi taas lapsi. Että joku ottaisi vuorostansa sinut syliinsä ja paijaisi sinut uneen. Hetkiä, joina et tiedä mitä tehdä ja toivoisit, että joku päättäisi puolestasi.

Tulee hetkiä jolloin kyseenalaistat oman mielenterveytesi. Tulet unohtamaan tärkeitä asioita. Puhumaan sekavia. Näkemään vaaroja joka puolella. Heräämään vain tarkistaaksesi hengittääkö vauva. Tulet tekemään asioita, joita et koskaan kuvitellut tekeväsi.

Tulet olemaan niin väsynyt, että et edes uskalla mennä nukkumaan, koska pelkäät seuraavaa herätystä. Niin väsynyt, että et ehkä jaksa edes pestä hampaitasi. Tai hiuksiasi. Pussit silmiesi alla kasvavat päivä päivältä. Katsot peilikuvaasi, etkä tunnista itseäsi. Tunnet olosi kulahtaneeksi ja 10 vuotta vanhemmaksi.

Pelottavinta ei kuitenkaan ole fyysinen muutos.

Tulet nimittäin oppimaan, mitä on vanhemman rakkaus. Tulet puolustamaan lastasi sellaisella raivolla, että tulet yllättymään itsekin. Uskomatonta kuinka eläimellistä vanhemman rakkaus lasta kohtaan voi olla, vai mitä? 

Tajuat tekeväsi mitä tahansa tuon pienen ihmisen takia. Kun vauvaan sattuu, toivot enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa, että voisit kantaa hänen kipunsa. Joskus hyssyttäessäsi itkevää lasta huomaat itkeväsi itse enemmän.

Tulet näkemään maailman uusin silmin. Kauniin kahvipöydän sijasta näet vaaralliset kulmat. Kotiisi ilmestyy lapsilukkoja, pehmusteita ja kaiteita. Tulet tajuamaan, kuinka vaarallinen paikka maailma oikeastaan onkaan.

Tulet myös huomaamaan värit uudestaan. Tulet pysähtymään ihastelemaan perhosia, muurahaisia ja leskenlehtiä, käsi kädessä yhdessä lapsesi kanssa. Tulet hihkumaan riemusta, kun näette taivaalla sateenkaaren.

Tulet itkemään ilosta ja haikeudesta, kun vauvasi ottaa ensimmäiset haparoivat askeleensa. Poistamaan puhelimestasi tärkeitä sovelluksia vain siksi, että voisit ottaa lisää kuvia lapsestasi. Tulet myös esittelemään lapsesi valokuvia muille, vaikka he eivät pyytäisi. Muistat itsekin, kuinka ärsyttävää se on, mutta et vaan voi vastustaa kiusausta. Lapsesi vaan sattuu olemaan maailman suloisin.

Tulet tuntemaan syyllisyyttä monesta yllättävästä asiasta, kuten omasta ajasta. Tulet nauramaan itsellesi ja lukuisille “meillä ei ainakaan koskaan” lupauksille, joita teit ennen lapsen syntymään. Kuinka vähän tiesitkään silloin! 

Tulet iloitsemaan ja riemuitsemaan ja tuntemaan aivan pohjatonta ylpeyttä vain siitä, että tuo lapsi on oikeasti sinun. 

Tulet syömää yhdellä kädellä ja hyvin todennäköisesti juomaan kahvisi kylmänä. 

Tulet tuntemaan, että et ole tarpeeksi. Että kaikki muut ovat jotenkin parempia, taitavampia, kärsivällisempiä. Muista, että se ei ole totta. Kaikki muutkin vanhemmat epäilevät taitojansa joka ikinen päivä.   

Ai niin! Ja tulet myös tajuamaan, että lapset ovat niin syötävän suloisia nukkuessaan vain siksi, että vanhemmat unohtaisivat sen, mitä pieniä riiviöitä he saattavat päivän aikana ollakkaan.

Tulet myös tajuamaan, kuinka paljon omat vanhempasi rakastavat sinua. Antamaan anteeksi, koska tajuat, että he yrittivät parhaansa. Tulet myös järkytyksesi tajuamaan, että omat vanhempasikin ovat vain ihmisiä. Heilläkään ei luultavasti ollut hajuakaan siitä, mitä he tekivät, ja siinä sinä vaan seisot.

Ennen kaikkea tulet oppimaan rakkaudesta. Siitä mitä on rakastaa toista enemmän kuin itseään. Miltä tuntuu, kun pala omasta sydämestä on loppullisesti toisessa ruumiissa. Tiedätkö kun sanotaan, että on tärkeää nauttia myös matkasta eikä vain yrittää päästä perille mahdollisimman nopeasti? Vanhemmuus on juuri sellainen matka. Älä unohda nauttia siitä.

Tervetuloa vanhemmuudeen vuoristorataan!