Eniten kiukuttaa kaikki! 101 asiaa, jotka saavat uhmaikäisen raivon partaalle

Eniten kiukuttaa kaikki! 101 asiaa, jotka saavat uhmaikäisen raivon partaalle
Kuva:Marco Aurélio Conde

Teksti: Anna-Leena

Jokainen pikkulapsen vanhempi tietää, että kiukku ei katso aikaa eikä paikkaa. Kiukkua ja uhmaa ei voi myöskään ennakoida, sillä suuttuahan voi milloin vain ja mistä vain. Vaikka lapsesta väärän värinen lusikka saattaa tuntua maailman lopulta, aikuisesta kiukun aihe tuntuu välillä niin epätodelliselta, että ei voi kuin ihmetellä. Millaiset asiat saavat uhmaikäisen suuttumaan? Ruuhkavuosien lukijat vastaavat.

boy in blue denim vest and helmet riding red bicycle
Kuva:Mick Haupt.
  1. Lapsi antoi minulle lelun ja suuttui siitä, että antoi lelun.
  2. Kun annoin hänelle banaanin-hänen pyynnöstään.
  3. Toivotin hyvää huomenta.
  4. Koska Paavo Pesusieni ei ole oikea ihminen.
  5. Kun kesä ei tullutkaan, vaikka lupasin.
  6. Väärän värinen auto meni ohi.
  7. Lusikka menee “likaiseksi” kastikkeesta, jos sillä ottaa kastiketta.
  8. Äiti soittaa pianoa.
  9. Suljin kylpyhuoneen oven vaikka hänen näkymättömät kaverit olivat vielä siellä.
  10. Väärä kuvio vaipassa.
  11. Ei saanut tyttöväristä karkkia. Eli pinkkiä.
  12. Tein vadelmista hymynaaman puuroon.
  13. Pitää katsoa ja huomioida, mutta ei saa katsoa.
  14. Ruoat koski lautasella toisiaan.
  15. En antanut tippua sohvalta pää edellä.
  16. Kun ei saa istua/hyppiä äidin ison mahan päällä, kun äiti 37 viikolla raskaana.
  17. Kaupasta ostettu punainen maito ei ollutkaan punaista, kun kaadettiin kuppiin.
  18. Tarjosin karkkia jälkiruuaksi.
  19. Isi laittoi Ryhmä Haun telkkariin, eikä äiti.
  20. Istui ruokapöydässä niin päin, että ei nähnyt UUNIA.
  21. Halusi vettä ja sai vettä .
  22. Piti laittaa housut.
  23. Laitoin hillon “väärälle” puolelle lettua.
  24. Laitoin päiväkotivaatteet matolle väärään kohtaan.
  25. Kun isä kantoi sisään hänen riisumansa takin, eikä äiti.
  26. Ei voi istua tuolilla kun siinä on sisar istunut ja siinä on “jälki” jonka äiti ehkä voi puhaltaa pois.
  27. Voi suli paahtoleivälle.
  28. Paukautti itse oven kiinni ja suuttui siitä, että ovi meni kiinni.
  29. Kun äitillä oli synttärit.
  30. Siitä etten suostunut pieraisemaan, kun 4-vuotias olisi halunnut haistella mun pierua.
  31. Ei saanut laittaa aamulla edellisen päivän likaisia pikkareita jalkaansa pyykkikorista
  32. Kaksoissisko sanoin siskoaan tytöksi.
  33. Ei saanut kiivetä uuniin.
  34. Taapero haluaa tulla kylkeen kiinni, mutta häneen ei saa koskea.
  35. Kastike piti laittaa perunoiden sekaan, mutta ei ois hyvänen aika saanut mennä sekoittamaan.
  36. Mä haluun kävellä itse. Mä EN halua kävellä ite..
  37. Maitoa ei kaadettu lasiin niin paljon, että se olisi tullut yli.
  38. Sukka ei mennyt jalkaan puolessa sekunnissa.
  39. Haluatko maitoa vai piimää? -Piimää! Ja armoton raivo vaikka sitä olikin saamassa.
  40. Kun kahdesta lapsesta toinen ehtii ensin halaamaan isää, joka tulee töistä. Eli joka kerta itkee toinen.
  41. Kun ei saanut tökätä haarukalla itseään silmään.
  42. Kun ei voi käyttää pieneksi jääneitä vaatteita tai kenkiä.
  43. Reikä leikkeleessä.
  44. Tyyny on sängyssä väärinpäin.
  45. Kun ei ole kesä. Ja sehän on tietysti äidin vika!
  46. Tiellä ei pomppinut sammakoita.
  47. Estin häntä tippumasta sohvalta.
  48. Ei saanut juosta auton alle.
  49. Sukassa oli ryppy ja se oli väärän värinen.
  50. Ei saanut ottaa lumilapiota sisälle.
  51. Synttärilahjapaketti oli liian ISO.
  52. Ketsuppi on ruuan päällä tai vieressä.
  53. Isoveli aukaisi ulko-oven, vaikka pienempi oli ajatellut, että hän haluaa.
  54. Laitoin ketsupin lautaselle ENNEN makaroonilaatikkoa.
  55. Pizzaa ei voi syödä lusikalla.
  56. Teki itselleen siivet pyyhkeestä ja suuttui, kun ei pystynyt lentämään.
  57. Hänen syntymäpäivänsä on kesällä eikä talvella.
  58. Kun on kehuttu miten hienosti laskettelee.
  59. Äiti auttoi.
  60. Kun maitoa ei pysty syömään haarukalla.
  61. Paidassa oli nepparit.
  62. Äidin kahvi olikin pahaa.
  63. Kun aurinko oli hänen mielestään väärässä kohtaa ja paistoi silmiin automatkalla.
  64. Kun pieraisin. Tytär heittäytyi lattialle itkemään sen jälkeen kun pieraisin.
  65. Salaatti pilkisti väärällä tavalla sämpylän välistä.
  66. Koska en osaa lentää.
  67. Napa on väärin (ei kuopalla vaan tasainen).
  68. Laitoin hiukset kiinni.
  69. Äitillä oli “tyhmät” housut.
  70. Liian vähän voita.
  71. Lapsi tiputti itse lusikan lattialle ruokapöydässä.
  72. Erehdyin katsomaan häntä..
  73. Erehdyin hengittämään.
  74. Nakissa oli leivänmuruja kun oli samalla lautasella leivän kanssa.
  75. Kun ei saanut maistaa omaa kakkaa.
  76. Puut kasvaa taivaaseen asti.
  77. Välipalapatukka oli poikki.
  78. Halusi mennä pyörällä lentokoneeseen.
  79. Isi luki kirjaa väärään suuntaan.
  80. Sukka rytyssä.
  81. Aurinko paistoi.
  82. Jugurtin sekaan tuli liian monta riisimuroa.
  83. Ei ole kesä
  84. Äiti oli värjännyt hiukset eri värisiksi.
  85. Veli oli iloinen.
  86. Kukat olivat liian kauniita.
  87. Äiti meni vessaan väärällä tavalla ja väärään aikaan.
  88. Maha oli niin täynnä oikeasta ruoasta, että ei jaksa syödä karkkia.
  89. Huoneessa oli hyttynen, jota kukaan ei ehtinyt tappamaan.
  90. Kun raa’at pullat piti laittaa uuniin paistumaan, eikä ne paistuneet pöydällä.
  91. Banaani oli avattu väärin.
  92. Yöpaidassa oli väärä hahmo.
  93. Sisko ajatteli hänen kirjaimia ja hengitti häneen päin.
  94. Tulin auttamaan kun pyysi.
  95. Isi ei olekaan tyttö.
  96. Oma kakka haisee kakalle.
  97. Keksistä lähti palanen, kun sitä puraisi.
  98. Sanoin väärällä tavalla “hyvää huomenta rakas”.
  99. Seinä oli väärässä kohdassa.
  100. Äiti hengittää.
  101. Käsi kastui suihkussa.

Mistä käsittömättömältä tuntuvasta asiasta sinun lapsesi on kiukustunut?


Ruuhkavuodet suosittelee

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.