Saanko esitellä elämäni supernaisen – äitini

Saanko esitellä elämäni supernaisen – äitini

Tasa-arvon aikana ei voi puhua vain supermiehistä. On myös supernaisia. Yksi heistä on äitini.

Oma äitini oli ja on edelleen perinteisiä arvoja kunnioittava, mutta myös omalla tavallaan boheemi. Ystäväni pitivät äitiäni aina kovin hauskana ja leppoisana. Sitä hän olikin, vaikka toki hänelläkin varmasti oli huonot hetkensä. Äiti oli uranainen, mutta huolehti silti perheestä ja meistä lapsista. Meillä oli myös ihana ja osallistuva isä, ja saimme kasvaa ehjässä perheessä. Äidin rooli oli kuitenkin organisoida arki.

Usein mietin, voiko minusta koskaan tulla puoliksikaan niin hyvää äitiä, millainen oma äitini on minulle ollut. Miten hän osasikaan olla yhtä aikaa vakuuttava ja auktoriteetti ja silti kannustava ja lempeä. Varmasti minunkin äitini oli välillä kiireinen, väsynyt, uupunut ja koki epäonnistumisen tunteita. Siitä huolimatta hän laittoi aina muiden tarpeet omien tarpeidensa edelle. Äiti ei koskaan harrastanut mitään, ei lähtenyt salille tai sanonut, että hän ei ehdi, kun hänellä on omia hommia. En milloinkaan kuullut hänen vaativan omaa aikaa tai rauhaa. Äiti ei kuitenkaan ollut alistuja tai marttyyri vaan vaikutti hyvin tyytyväiseltä elämäänsä.

Äiti ei osaa uida. Siitä huolimatta hän kuljetti meitä lapsia kerran viikossa uimahalliin ja istui uimahallin kovalla penkillä seuraamassa, kun me lapset uimme. Jos olisimme vajonneet pinnan alle, ei hän meitä olisi osannut pelastaa, mutta tiedän, että hän olisi nostanut sellaisen metakan, että uinninvalvoja olisi onkinut meidät altaan pohjasta silmän räpäyksessä.

Äiti ei osaa laulaa, eikä soittaa mitään instrumenttia, eikä myöskään ole erityisen urheilullinen. Siitä huolimatta me kaikki sisarukset suoritimme musiikkiopiston ja soitamme jokainen kahta instrumenttia. Meitä kuljetettiin urheilukoulussa ja urheilukisoissa ympäri Suomen, ja kokeilimme kaikkia mahdollisia lajeja seiväshypystä suunnistukseen. Äiti istui musiikkikonserteissa kuuntelemassa esityksiämme ja nieleskeli liikutuksen kyyneleitä, kannusti urheilukentän laidalla ja valoi uskoa siihen, että me kyllä pärjäämme.

Äiti vitsaili aina, ettei osaa leipoa tai laittaa ruokaa, mutta siitä huolimatta häneltä onnistui ruoanlaitto pitkän työpäivän jälkeen käden käänteessä. Hän leipoi juhliin kakut ja leivonnaiset ja piti huolta, että meillä oli aina hyvää ja terveellistä ruokaa saatavilla. Eineksiäkin toki syötiin toisinaan, mutta siihen aikaan suurin osa ruoista tehtiin vielä itse.

Äiti oli järjettömän hyvä organisoija ja moniosaaja: hän järjesti kaverisynttärit, pikkujoulut, ystävänpäivät, nautti perinteistä, keksi naamiaisasut, ehdotti, mitä esitetään koulun näytelmissä, paikkasi rikkinäiset housut, parsi villasukkien reiät. Äidille mikään ei ollut mahdotonta. Äiti lohdutti, ymmärsi ja kannusti. Ennen kokeita hän toisti aina: “Lue kysymys, keskity, ajattele ja tarkista.” Äitini tärkein motto elämässä oli: “Asioilla on taipumus järjestyä.”

Vaikka muistankin äidin lempeänä, hän oli myös tiukka ja vahvatahtoinen. Meillä oli tarkat säännöt, joita noudatettiin. Jos olimme esimerkiksi sopineet kotiintuloajan, noudatimme sitä, eikä asiasta tarvinnut mitenkään vääntää. Kunnioitimme vanhempiamme, eikä mieleemmekään olisi tullut nousta heitä vastaan, ei edes teini-iässä. Totta kai mekin omat kokeilumme teimme, mutta emme halunneet loukata vanhempiamme tai pettää heidän luottamustaan.

Nykyään äiti on minulle tärkeä ystävä ja tukija. Edelleen hän kuuntelee, kannustaa ja auttaa. Saatamme soitella ja viestitellä monta kertaa päivässä, vaikkei meillä ole mitään järkevää asiaa. Edelleen kysyn moniin asioihin äidin mielipidettä, ja äiti toki kertoo joskus mielipiteensä kysymättäkin. Siitä huolimatta hän ei ole koskaan tuputtanut mielipiteitään tai apuaan, eikä puuttunut asioihimme. Kun minulla on vaikeaa tai jokin iloinen asia kerrottavana, äiti on usein ensimmäinen ihminen, jolle soitan. Äiti näkee lävitseni, hän tuntee minut parhaiten. Äiti on se ihminen, joka palauttaa minut maan pinnalle ja saa näkemään asiat oikeissa mittasuhteissa.

Edelleen, kun teen päätöksiä, mietin usein, mitä äiti tästä ajattelee tai miten äiti tässä kohtaa toimisi. Vaikka olen aikuinen, tarvitsen edelleen äitiä. Äiti sanoi minulle usein, että ymmärrän paremmin sitten, kun minulla on omia lapsia. En silloin uskonut ymmärtäväni, mutta nyt ymmärrän.

Äiti on minulle hyvä esikuva. Hän seisoo jalat tukevasti maassa ja uskoo, että asiat järjestyvät. Äiti ajattelee, että elämässä pitää nauttia nimenomaan pienistä asioista, sillä suuria asioita tulee vastaan harvoin. En tiedä, pystynkö olemaan samanlainen supernainen kuin äitini, mutta olen vuosien varrella oppinut, että jokaisella äidillä on omat supervoimansa. Toivon, että omat lapseni muistavat minutkin supernaisena, jolla on aina ratkaisu ongelmiin ja joka rakastaa ehdoitta. Paras palaute omalta lapseltani on: “Sinä olet maailman paras äiti.” Vastaan aina: “En ole maailman paras äiti, mutta yritän olla paras äiti sinulle.”

Onko sinullakin supernainen äitinä? Millaisia supervoimia hänellä on?

Teksti ja kuva: Nanna

Sinua saattaisi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:

Näistä periaatteista haluan pitää kiinni lasten kasvatuksessa

Harhaluuloja äitiydestä – Nyt tiedän, että saan olla juuri sellainen äiti lapselleni kuin haluan

Tänään olin huono äiti


Ruuhkavuodet suosittelee

Nanna

Olen tiukkapipoinen, mutta lempeä kahden lapsen äiti. Murehdin lasten kasvua ja maailman menoa. Stressaan kaikkea mahdollista ja etsin itseäni. En ole pilvissä liihottelija vaan realisti ja luotan järjen ääneen. Yritän elää hetkessä ja nauttia arjen pienistä asioista. Elän elämäni parasta aikaa joka päivä, vaikka ihan aina ei siltä tunnukaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.