Perheen 6-vuotiaan lapsen oireilu ajoi pirkanmaalaisen äidin tilanteeseen, johon hän ei tunnu saavan ammattimaista apua mistään. Kokemus perheille suunnattujen kaupungin tukimuotojen onnistumisesta on ollut pettymys.
Marikan (nimi muutettu perheen yksityisyyden suojaamiseksi) perheeseen kuuluu neljä lasta: 2-vuotias, 6-vuotias päiväkotilainen, 10-vuotias koululainen sekä jo kotoa pois muuttanut nuori. Marika hoitaa taaperoa kotona.
6-vuotiaan oireilu ja sen myötä perheen äidin kokema tuen tarve alkoi muutama vuosi sitten.
-Huomasin kun yritin saada häntä kerhoon, että hän tarvitsee enemmän tukea kuin muut. 4,5-vuotiaana hän aloitti päiväkodissa ja siitä alkoi isommat ongelmat pikkuhiljaa. Ne ovat kasaantuneet tässä aikojen kuluessa. On väkivaltaisuutta, oman toiminnan ohjaus on puutteellista siirtymätilanteissa, ruokailu on hankalaa aistiongelmien vuoksi. Vuorovaikutus perheen sisällä on negatiivista, kertoo Marika.
Onko ammattimaista apua tarjolla?
Marika on yrittänyt hakea apua perheen tilanteeseen, mutta sen saaminen ei ole ollut helppoa, eikä perheen tarvitsemia tukimuotoja ole ollut hänen mukaansa saatavilla.
-Perhetyötä on kyllä tarjottu, mutta se, mitä me olisimme tarvinneet, sitä palvelua ei saa. Esimerkiksi toimintaterapeutin arvio, aisti- tai nepsy-ongelmiin suuntautunut perhetyöntekijä, psykiatrin konsultaatio.. näitä olisimme tarvinneet, Marika luettelee.
Yksi istuskeli meillä ollessaan keinutuolissa, ja mietti että pitäisi itsellekin ostaa sellainen. Toinen haaveili ääneen tulevasta isyyslomasta. Marika
-Olisin halunnut konkreettista apua ja tukea, miten toimia ongelmatilanteissa. Ohjausta ja tutkimuksia, jotain selitystä, miksi lapsi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy.. keinoja miten auttaa häntä.
Perhe on ollut perheneuvolan asiakkaana reilun vuoden. Perheessä on käynyt lapsiperheiden kotipalvelun työntekijöitä ja yksityisen sekä tehostetun perhetyön työntekijöitä. Nyt perhe on avoperhekuntoutuksen asiakkaana. Näistä aineksista luulisi saavan jo aimo annoksen ammattimaista tukea perheen ja 6-vuotiaan lapsen ongelmiin.
Marika on kuitenkin joutunut pettymään useaan otteeseen. Hän kertoo esimerkkejä siitä, miten kaupungin tukimuodot ovat menneet heidän kohdallaan pieleen.
-Kaikista kamalinta oli kun meillä aloitti avoperhekuntoutus: 5 työntekijää, jotka eivät kommunikoi keskenään. Osa ei edes tiedä, miksi ovat meillä. Paljon sijaisia, jotka ovat aivan pihalla työskentelystä. Yksi istuskeli meillä ollessaan keinutuolissa, ja mietti että pitäisi itsellekin ostaa sellainen. Toinen haaveili ääneen tulevasta isyyslomasta.
-Kerran yritin pelata isomman lapsen kanssa,ja perhetyöntekijän piti viihdyttää 2-vuotiasta lasta. Olimme aloittaneet pelin, niin 2-vuotias tuli ja veti pelilaudan alas keittiön pöydältä, perhetyöntekijää ei näkynyt missään. Hänelle oli annettu yksi tehtävä: leikkiä pienen kanssa.
Marika on joutunut kokemaan, että perhetyöntekijöiden oma-aloitteisuus ja ammattitaito on ollut hakoteillä heillä ollessaan.
-Yhtä pyysin ulkoilmaan isompien kanssa kun pienin nukkuu. Hänelle kävi ainoastaan, että hän jää sisälle ja minä menen ulos. Tällöin kovasti vierastava taapero olisi pitänyt jättää nukkumaan oudon ihmisen kanssa. Mitä sitten kun hän olisi herännyt ja huomannut, että äiti on kadonnut ja tilalla tämä outo ihminen? Lopulta koko käynti peruttiin. Muut työntekijät kyllä ulkoilevat isompien kanssa kun pienin nukkui, kertoo Marika.
Marikan mukaan nämä ja monet muut tilanteet eivät ole auttaneet häntä löytämään keinoja pärjätä haastavasti käyttäytyvän lapsen kanssa.
-Odotukseni perheiden tukimuodoista ovat täyttyneet huonosti. Työntekijöiden osaaminen, joka niinkin raskaassa tukimuodossa kuin perhekuntoutus on, pitäisi olla erilaista. Se pitäisi räätälöidä perheen tarpeisiin sopivaksi. Meille olisi ollut hyötyä toimintaterapeutista, kiintymyssuhdeasiantuntijasta, terapeutista tai ravitsemusneuvojasta.
-Sen sijaan saimme liudan työntekijöitä jotka eivät osanneet vastata kysymyksiin, joita minulla oli. He vain kuluttivat aikaa meillä.
Perheenäidin toiveet eivät ole tuulesta temmattuja
Marikalla on toiveena, että resursseja lisättäisiin perheneuvolaan, ja että tukimuodot kommunikoisivat paremmin keskenään. Esimerkiksi perheen psykiatrinen konsultaatio siirtyi sen takia puoli vuotta, että kukaan työntekijöistä ei tiennyt, kenen tehtävä se oli varata.
-Toivoisin myös, että tuki räätälöitäisiin asiakkaan tarpeiden mukaan. Että kuunneltaisi oikeasti asiakasta, lisää empaattisuutta siihen asiakkaan kohtaamiseen. Että seisottaisiin asiakkaan vieressä ja autettaisiin löytämään ne asiat, mistä olisi apua. Ei tyrkytettäisi kaikille samaa palvelua, jossa ei sitä erikoisosaamista ole.
