Teksti: Mami Mixtuura
Ehkäisyn maksaminen aiheuttaa eripuraa monessa (pari)suhteessa. Jääkö se toisen osapuolen harteille vai maksaako toinen kaiken? Vai osallistuvatko kuluihin molemmat osapuolet yhdessä? Tästä tekstistä löydät läpileikkauksen siitä, mitä mieltä suomalaiset asiasta ovat.
Erilaisia ehkäisymahdollisuuksia on lukemattomia ja niihin voit tutustua esimerkiksi Terveyskirjastossa. Jotkut laskevat varmoja päiviä ja jotkut käyttävät tuplavarmistusta. Jotkut popsivat päivittäin pillereitä ja jotkut käyvät kiskalla ostamassa avun pikaiseen tarpeeseen. Kaikki toimivat parhaaksi katsomallaan tavalla omaan tilanteeseen nähden. Kondomi on kuitenkin edelleen ainoa vaihtoehto, joka antaa suojan myös sukupuolitauteja vastaan.
Ehkäisyyn kuluva rahamäärä
Ehkäisymenetelmästä riippuen siihen kuluva rahamäärä vaihtelee. Ylen Uutisten tekstistä selviää, että osalle kymmenen euroa kuukaudessa on iso raha laitettavaksi ehkäisyyn. Näin on etenkin nuorten keskuudessa. Osa kaupungeista tarjoaa ilmaista ehkäisyä nuorille. Joissakin tapauksissa myös vanhemmat saattavat auttaa lapsiaan ja toimia maksumiehinä.
Savon Sanomien tekstissä on nostettu esiin ehkäisyn kalleus ja rahamäärä, jonka siihen saa menemään vuosien kuluessa. Tekstissä on kerrottu bloggaaja Saarasta, joka on laskelmiensa perusteella käyttänyt ehkäisyyn vuosien kuluessa yli 3000 euroa. Hänen kertomansa mukaan on yleistä, että ehkäisyn kustannukset jäävät naisen maksettavaksi.
Tätä mieltä suomalaiset ovat asiasta
Ilta-Sanomat selvitti kyselyllä suomalaisten mielipiteitä siihen, että kenen kuuluisi maksaa ehkäisy vakituisessa suhteessa. Yli 14 000 suomalaisen joukosta suurimman osan (65 %) mielestä se kuuluisi maksaa puoliksi. Loput 35 % vastaajista oli sitä mieltä, että ehkäisyn hankkijan kuuluu se myöskin maksaa.

Keskustelupalstoilla esiintyviä mielipiteitä
Vauva.fi- ja Suomi24.fi-keskustelupalstoilla on myöskin keskusteltu tästä aiheesta. Vauva.fi-sivustolla keskustelun aloittaja kertoo maksaneensa itse ehkäisyn 1,5 vuoden ajan eikä ole pitänyt kuluerää (n. 150 euroa) liian kalliina. Hän kuitenkin kertoi havahtuneensa asiaan, koska hänen puolisonsa oli alkanut kitisemään muista elämään liittyvistä menoeristä, jotka jäivät hänen maksettavakseen. Tämä sai keskustelun aloittajan miettimään paljonko on itse ehkäisystä maksanut ja pitäisikö se laskea mukaan yhteisiin kuluihin, jos toinen osapuoli valittaa muista maksuista.
Puoliksi maksetaan
Moni on sitä mieltä, että parisuhteessa ollessa ehkäisykulut kuuluvat tasapuolisesti molemmille. Suhteen alussa kulujen jakaminen on monen mielestä luonnollista, koska molemmilla on käytössä omat rahavarat. Jotkut ovat kokeneet hyväksi ratkaisuksi sen, että kondomipaketit ostetaan vuorotellen, niin kulutkin jakautuvat tasaisesti.
Usein pillereihin siirtymisen jälkeen, osapuolet sopivat niiden puoliksi maksamisesta. Eräs keskustelija kertoo, että alkuun pillerit oli maksettu puoliksi, mutta yhteen muuttamisen jälkeen maksu oli jäänyt kokonaan hänen itsensä hoidettavaksi.
Molemmat osapuolet maksavat itse käyttämänsä ehkäisyn
Osa ihmisistä sopii asian niin, että molemmat maksavat käyttämänsä ehkäisyn itse. Eli miehet maksavat kondomit ja naiset e-pillerit tai muun käyttämänsä ehkäisyn. Osa keskustelijoista kertoi, että suhteen alussa mies maksoi mukisematta kondomit ja joissakin tapauksissa toinen osapuoli maksoi niistä osan takaisin. Satunnaisissa suhteissa on hyvä, että molemmat osapuolet maksavat itse käyttämänsä ehkäisyn.

Toinen maksaa ehkäisyn ja toinen vastaavasti jotain muuta
Yhdessä asuessa monesti toimiva tapa on se, että toinen maksaa ehkäisyn ja toinen puoliso maksaa vastaavasti jotain muuta kodin tarpeita.
Se maksaa, joka ei halua lasta
Muutama keskustelupalstoilla kommentoinut toteavat, että ehkäisykulut kuuluvat sille, joka vauvan tulon haluaa ehkäistä.
”Se huolehtii ehkäisystä joka ei halua lasta.”
”…jos päätös lapsettomuudesta on vain toisen osapuolen, sen osapuolen tulisi koko hoito kustantaa.”
Mitä mieltä olet: kenen kuuluu maksaa ehkäisy?
Lue myös:
Ehkäisymenetelmänä “varmat päivät” -Kuinka luotettava tämä systeemi on?
Ehkäisystä huolimatta raskaaksi!! -Yllätysvauva mullistaa omat suunnitelmat!