Helpota ruuhkavuosiasi näillä toimintatavoilla

Lapsiperhearki on usein aikatauluja täynnä. Kiireellä aamulla töihin, töiden jälkeen kiireellä kaupasta kotiin valmistamaan päivällistä. Sitten onkin jo kiire harrastuksiin. Kuinka helpottaa kiireisiä ruuhkavuosia?
Ennakoi ja valmistele etukäteen
Yritä tehdä mahdollisimman paljon valmiiksi seuraavaa päivää varten. Pakkaa lapsen reppu valmiiksi jo edeltävänä iltana, valmistele ruoat ja eväät, valitse päivän vaatteet ja pakkaa tavarat jo edellisenä iltana autoon. Aamuiset härdellit helpottavat, kun suurin osa asioista on jo valmiina ja voit vain keskittyä lapsiin.
Hiljennä tahtia ja ota aikaa itsellesi
Ota rohkeasti aikaa itsellesi, sillä työssä ja kotona koko ajan käytettävissä oleminen on hyvin kuormittavaa. Puhu ääneen omista tarpeistasi ja kerro avoimesti perheellesi, että tarvitset omaa aikaa. Istu vaikka autossa hiljaa vartin ennen kuin ryntäät hakemaan lapsia päivähoidosta työpäivän jälkeen.
Pyydä apua
Pidä huoli siitä, että pyydät apua kumppaniltasi ja teette molemmat kotitöitä yhdessä. Mikäli asut yhdessä työssäkäyvän aikuisen kanssa, voi tiskit ja muut kotityöt myös jakaa kahdelle. Voit vaikka kirjoittaa puolisollesi listan kaikista niistä koti- tai pihatöistä, joita et itse ehdi tehdä.
Käytä kalenteria
On se sitten kirjakalenteri, sähköinen kalenteri tai muistivihko, käytä sitä. Kirjoita kalenteriin jokaisen perheenjäsenen meno, jotta asiat eivät kiireiden keskellä unohtuisi. Muista vain pitää kalenterisi tallessa, äläkä hukkaa sitä!
Ole joustava
Älä suotta taistele sitä vastaan, että asiat eivät menekään niin kuin olit ajatellut. Tärkeintä on se, miten reagoit mönkään menneisiin asioihin. Älä menetä malttiasi, vaan jousta ja mene virran mukana, jolloin stressaaminen helpottaa ja kaikilla on mukavampi olla.
Pysy positiivisena
Jokainen vanhempi syyllistyy itsensä syyllistämiseen. Saatat esimerkiksi tuntea syyllisyyttä siitä, että joudut viemään lapsen toisten hoidettavaksi siksi ajaksi, kun käyt töissä. Pysy positiivisena, sillä kaikesta syyllisyydentunteesta huolimatta lapsesi rakastavat sinua ja pärjäävät varmasti hyvin.
Katso Kileen video alta! Jos videoupotus ei näy, näet sen täältä.
Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran 24.11.2022. Juttua muokattu 21.5.2022.