Kun minulta kysyttiin koska vauvamme syntyy vastasin: “Se syntyi jo”

Kun minulta kysyttiin koska vauvamme syntyy vastasin: “Se syntyi jo”
Kuva: engin akyurt

Paljon on ollut esillä äitien vartalot. Ne vartalot jotka ovat kantaneet lapset sisuksissaan. Jotkin ovat venyneet äärimmilleen, jotkut eivät. Jotkut ovat revenneet, toiset ei. Itse en revennyt, enkä saanut muitakaan sen suurempia taistelu/rakkausarpia, pieniä kyllä. Ainoana on se henkinen arpi, jonka puolison sukulainen sai aikaan – jumalauta.

Kovan itsetunnon omaavana äitinä tiesin että niitä huutelijoita löytyy aina. Joku arvostelee aina, ja aina joku luulee omistavansa oikeuden kommentoida toisten ulkonäköä tai -muotoa. Äidit kisaavat jopa keskenään siitä, kuka palautuu nopeiten entisiin mittoihinsa ja kenen iho on venynyt enemmän – kenen taas ei yhtään. Vertaillaan ja ihmetellään miten se vauvakerhon Jannika ei vieläkään ole palautunut kuosiinsa. Itse olen normaalivartaloinen ja melko pitkärunkoinen, joten se roikkuva kengurupussi korostui esille ehkä normaalia enemmän.

Itse elin aika kovakuorisessa vauvakuplassa enkä juurikaan ulkomaailmassa liikkunut. Tunsin itseni täydelliseksi, vaikka vatsa oli synnytyksen jälkeen aika taikinaa ja takapuolikin melkoisesti levinnyt, turvonneista rinnoista puhumattakaan. Sairaalasta kun sai vetää omat vaatteet päälle ja kantaa vauvan ensimmäistä kertaa kotiin vatsapeitteiden ulkopuolella, oli aivan uskomattoman upea ja mahtava fiilis. Olisin voinut juosta maratonin, lähteä pelaamaan rantalentistä, tai osallistua vaikka missikisoihin. Se keveys, kun vatsa ei ollut enää tiellä! Olin vapaa! Näin varpaani, pääsin kyykkyyn, pystyin kumartumaan, sain polvet koskemaan rintaa. Todellisuudessa vatsa luonnollisesti pömpötti melkoisesti, mutta en välittänyt paskaakaan. Olo oli mahtava.

Olo oli mahtava vielä 2kk jälkeenkin, kun olimme mieheni kanssa valmistujaisjuhlissa vieraana. Pukeuduin ensimmäistä kertaa parempaan Seppälään ja mitä parasta, vauva oli sen muutaman tunnin hoidossa. Sain olla hetken muutakin kuin äiti. Oli kutkuttavan jännittävää olla erossa vauvasta ja olla ihmisen näköisenä ihan oikeissa juhlissa!

Tapasin ensimmäistä kertaa puolison ns. kaukaisempia sukulaisia, joita nähdään ainoastaan juuri tämän tyylisissä juhlissa. Jokaisen sukuun näyttää kuuluvan se yksi erittäin kovaääninen showmies (tässä tapauksessa nainen), jonka ääni on niin kantava että naapurikunnassa asti kuullaan mitä rouvalla on asiaa. Sen enempää tätä puolison äidin kautta tullutta sukulaista profiloimatta, sanottakoon että hän oli n. 155cm pitkä ja paino kiloissa saman verran. Jokainen saa toki olla juuri sen pituinen ja kokoinen kun on, muistutinhan itsekin juhlavaatteissani todellisuudessa varmaan makkaraa. Raakaa siskonmakkaraa.

Mutta se kohtaaminen. Voi luoja miten muistan sen ikuisesti, ja se fiilis kun tajusin oikeasti näyttäväni siltä että odotan edelleen. Kuuluva tervehdys ja ensikohtaaminen tämän täti-ihmisen kanssa kättelyineen johti legendaariseen kysymykseen: “Noh koskas tämä teidän pikkuinen syntyy” Jäädyin hetkeksi ja ympärillä olevat muut juhlavieraat hiljentyivät. Tuijotin tuota naista hetken ja vastasin rauhallisesti: “Se syntyi jo.” Sisälläni kiehui.

Jäätävä hiljaisuus laskeutui juhlatilaan. Nainen hiljentyi ja jäi tuijottamaan minua, hän ei selvästi tiennyt mitä sanoa. Hän kääntyi pois sanomatta mitään, enkä kuullut naisen kovaa ääntä koko loppu juhlien aikana kertaakaan. Olin itse imetyshormoneiden ja tapahtuneen takia niin mielentiloissa että teki mieli tuikata koko juhlatila liekkeihin.

Toisaalta, tilanne taisi olla nolompi tälle sukulaistädille kuin minulle. Eihän oikeasti vatsani ollut niin suuri että siellä näyttäisi olevan vauva. Ja mitä sitten jos näyttääkin?

Kotona mietin, että miksi ihmiset eivät pidä suutansa kiinni, kun eivät mistään mitään tiedä? Onko ikinä hyvä kysellä toiselta laskettua aikaa jos oletus raskaudesta perustuu aikoastaa siihen, että toisen vatsan koko on “normaalia” isompi?

Lue myös:

50 asiaa joita toistelen yksivuotiailleni tauotta

Tehokas kotiäiti, jos puhelimelta kysytään

Peukku sille joka ei hermostu lasta pukiessa!


Ruuhkavuodet suosittelee

Anonyymi perhe

Anonyymi perhe koostuu monimuotoisten perheiden lisäksi myös ihanan kamalista isovanhemmista sekä niistä ainaisista mammakerhojen kaikkitietävistä äideistä - lapsettomia karvalasten vanhempia kuitenkaan unohtamatta.

4 thoughts on “Kun minulta kysyttiin koska vauvamme syntyy vastasin: “Se syntyi jo”

  1. En silti ymmärrä miksi odotusaikana takapuolen pitäisi levitä? Kahden edestä ei tarvitse syödä ja riittää kun vauva kasvaa.

  2. Tuo taisi olla vain kömpelöä small talkia ja ajatusvirhe. Jotain piti sanoa, ja hän tokaisi ekan asian, joka tuli mieleen. Jos hän ei ollut läheinen, hän saattoi luulla, että olet vasta kuudennella kuulla raskaana.
    Hyväntahtoinen kömmähdys ja siinä olit valmis sytyttämään juhlatilan liekkeihin.
    Siinä tässä nyt ylireagoit ja uuhriudut. Päästä irti ja unohda.

  3. Minulle isäni ihmetteli laitoksella, että eihän tuo sinun vatsasi ole yhtään pienentynyt. Kyllä nyt sinun pitää aloittaa laihutuskuuri heti.

    Kyllä siinä sai kaksi kertaa miettiä, että niin. Juuri olen tuonut elämän suuren ihmeen loppuun ja synnyttänyt terveen lapsen ja vatsani on vielä haittaavan iso. Ei kauheasti lämmittänyt mieltä.

  4. Niin eli tämä täti nyt vaan teki erheen ja luuli kirjoittajaa raskaana olevaksi, ja yritti olla mukava ja kysyä että millon vauva syntyy. Häpesi asiaa kun tajusi ettei kirjoittaja olekaan raskaana, eli ei selkeästi ollut tarkoitus olla ilkeä ulkonäöstä vaan erehtyi. Ehkä olisi aika yrittää päästä asian yli kun kukaan ei tahallaan ole tehnyt mitään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.