Meidän nelikymppisten vanhempien lapset ovat ensimmäinen sukupolvi, jota ei ole lyöty lapsena

Meidän nelikymppisten vanhempien lapset ovat ensimmäinen sukupolvi, jota ei ole lyöty lapsena
Kuva: Tadeusz Lakota

Lapsen kuritusväkivalta kiellettiin Suomessa vasta 1980-luvulla.

Muistan sen hetken vieläkin. Vuosi oli 1983. Äiti ja isä keskustelivat keittiön pöydän ääressä uudesta laista. Lasta ei saanut enää lyödä. Se olisi poliisiasia. Pahoinpitely oli toki kielletty Suomessa aikaisemminkin, mutta nyt lapsen pahoinpitely oli lisätty myös lapsen huoltoa koskevaan lakiin. Siinä oli suoraan kielletty lapsen kasvattamiseen liittyvä väkivalta.

Vanhempani alkoivat noudattaa lakia. Mutta ennen lakiuudistusta, muistan pari korvatillikkaa, luunappia ja tukistusta. Niistä puhuttiin lasten kesken häpeilemättä, sillä muilla oli samanlaista. Se oli silloin lievänä pidettyä kuritusta, jota nykyisin kauhistellaan väkivaltana.

Aiempien sukupolvien omat kokemukset valuivat sukupolvien ketjussa alaspäin. Viime vuosituhannen vanhemmat eivät tainneet osata kunnolla kyseenalaistaa kasvatustapojaan, ennen kuin lasten kuritusväkivallan kieltävä laki oli etusivun uutinen. Oli myönteisen muutoksen aika. 

Sen jälkeen yhdestäkään hölmöilystä ei seurannut lyöntiä, vaan enintään huutoa. Myöhemmin ei sitäkään. Kotiin laskeutui rauha.

Kun sain oman lapsen, ruumiini kuitenkin muisti tukkapöllyt ja korvatillikat. Kun lapsi alkoi uhmata, eikä totellut, mielessä kävi luunapin antaminen, koska niinhän minullekin oli tehty. Mutta nyt oli keksittävä uusi tapa toimia. Kasvatuskulttuuri oli muuttunut täysin. Jopa lapselle huutamista pidettiin syvänä epäonnistumisena 2010-luvun Suomessa. Kun lapsi huusi, yritin rauhoittaa itseni ja vastata rauhallisesti takaisin. Aina en onnistunut. En silti lyönyt. Väkivallan kierre katkesi minuun.

Lapsen kasvattaminen on haastavaa, kun joutuu miettimään käyttäytymismallit kokonaan uudestaan ottamatta mallia omasta lapsuudesta. Itse käytin apuna neuvolasta jaettuja opaskirjoja ja äitien keskustelupalstoja. 

Nuorempana lapset hankkineilla hiekkalaatikkokollegoilla on helpompaa, sillä he ovat saaneet itsekin todennäköisesti kasvaa ilman väkivaltaa. Ovat voineet oppia kotoaan toimivia väkivallattomia rangaistuksia. 

Itse opin äitien keskustelupalstoilta, että lasta on kuunneltava. On keskusteltava yhdessä, mutta oltava myös tiukka. Rajat ja rakkautta. Sen opin kanssa yritän luovia eteenpäin.


Ruuhkavuodet suosittelee

Anonyymi perhe

Anonyymi perhe koostuu monimuotoisten perheiden lisäksi myös ihanan kamalista isovanhemmista sekä niistä ainaisista mammakerhojen kaikkitietävistä äideistä - lapsettomia karvalasten vanhempia kuitenkaan unohtamatta.

One thought on “Meidän nelikymppisten vanhempien lapset ovat ensimmäinen sukupolvi, jota ei ole lyöty lapsena

  1. Kyllä sitä 90-luvulla syntyneenäkin vielä risusta sai ja tukkapölly oli ihan normaalia ja varattiin ettei niin pahasti äitiä suuruteta että näitä rangaistuksia satelisi, eikä sillon lapsella ollut tietoakaan siitä että se kiellettyä olisi ollut vaan ihan normaalina pidettiin. Omia lapsia ei ikinä kävisi mielessäkään kurittaa fyysisesti, kun itse on sellaista joutunut kokemaan.
    Eli kyllä se nuorempikin hiekkalaatikkon reunalla äitiporukka on oletettavasti joutunut kuritusta kokemaan, nyrkkiä ei ehkä niinkään, mutta tukkapöllyt ja koivuniemenherra on useammassa kodissa saattanut olla vielä käytössä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.