Jee, lätäköitä! – Mitä muuta sadepäivinä, kuin lätäköitä?

Kuva: Pixabay

Monen lapsen sadepäivien ilo syntyy lätäköistä, jokainen mahdollinen täytyy kahlata ja miten mieletöntä, jos niissä saa hyppiä. Leikki-ikäiset nauttivat myös kuraleikeistä sankoine ja lapioineen, kuravaatteiden pesijä välttämättä ei.

Lätäköt ja kuraleikit ovat usein valitettavan yksipuoleinen riemu, joka tarttuu myös aikuisiinkin. Ellei tunnelma vaihdu kiukuksi kahlauksen ja pomppujen tai vaatteiden kastelemisen kiellon vuoksi syystä tai toisesta sillä kertaa.

Alla ideoita sadepäiviin, unohtamatta edellä mainittuja tai kirjoja, sarjoja, leffoja, pelejä ja musiikkia. Yhdessä kokkaamiseen ja leipomiseen tarjoutuu kerrankin ruhtinaallisesti aikaa? Huono ratkaisu ei ole sekään, että kukin saa rauhoittua kotona itselleen mieluisan tekemisen äärellä. Ystävien, sukulaisten ja muiden tuttavien tapaaminenkin on usein vain ehdotuksen päässä.

Piirtäminen, väritys- ja tehtäväkirjat ja/tai maalaaminen

Kerrankin aikaa! Taiteellisten tuotosten ja oivallettujen, suoritettujen tehtävien kehuminen on keskeistä.

Muovailuvaha

Kotipäivien pelastus, muotoilkaa yhdessä kaikkea huvittavaa ja hauskaa.

Majan rakentaminen

Muistatko mitään parempaa lapsuudesta kuin majan? Muistat, jos et tehnyt tai pitänyt niistä, mutta se voisi olla hauskaa nyt? Majassa voi syödä vaikka eväät.

Temppurata tai muu yhteinen ”akrobatia”

Jos kodin tila mahdollistaa, voisi olla mukavaa keksiä ja rakentaa yhdessä temppu alue energian purkuun. Pienessä tilassa tarvitaan vain lisää luovuutta ja pienempiä liikkeitä?

Askartelu ja muut käsityöt

Suosi vain, jos pidät itse tai lapset ovat riittävän vanhoja pärjätäkseen ilman aikuista, muuten kaikilla saattaa mennä vain hermo. Verkossa on paljon ideoita, etsikää yhdessä mieleinen ohje.

Rentoutuminen

Harjoitelkaa yhdessä ikätasoon nähden soveltuvien erilaisten harjoitusten avulla tai itsenäisesti rauhoittumista. Unohtakaa vaatimukset ja kiireet, rentoutukaa yhdessä.

Sateisesta luonnosta nauttiminen

Sade ilma on raikas ja luonto sekä metsä aivan toinen, metsäretki voisi olla elämys? Vaatii riittävät varusteet ettei nautinto kärsi, eikä kaatosade ole paras vaihtoehto.

Teksti: Anna

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.