Arka tutkija vai vesipeto – Niin tai näin, tue uimataitojen kehittymistä

Kuva: Pixabay/Arek Socha

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton koulutussuunnittelija Anneli Toivanen kehottaa MTV:n artikkelin mukaan keskittymään lapsentahtisuuteen. Aloittamaan siitä, mitä lapsi itse tekee vedessä. Leikki, aikuisen aito läsnäolo ja hyvä tunnelma tukevat oppimista.

Toivonen sanoo rinnalla olon ja kannustuksen luovan riittävän turvan. Hän korostaa lapsen oman kehollisen kokemuksen, vapaan ja omatoimisen liikkumisen tärkeyttä vesitaitoja opetellessa. Motoriset valmiudet ovat Toivosen mukaan riittävät uimaopetukseen 3-vuotiaasta eteenpäin.

Halu ja valmiudet ovat kuitenkin yksilöllisiä ja oppimisen tulee tapahtua aina lapsen ehdoilla. Tärkeimmäksi asiantuntija nostaa sen, että lapsi viihtyy vedessä. Hänen kokemuksensa mukaan aremmatkin innostuvat uinnista aikanaan.

MTV kertoo​ uimaopettaja Tiina Ahosen ohjeistavan vanhempia valmistamaan lasta veteen ja ajatukseen uimataitojen opettelusta. Hänen mukaansa harjoittelua voi tukea videoita katsomalla, käymällä uimassa tai viemällä lapsi uimakouluun taitojensa tasoiseen ryhmään.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto suosittelee uimakoulun aloitusta 5–7-vuotiaille. He muistuttavat myös vanhempien uimataidon tärkeydestä ja siitä, että myös aikuiset voivat saada opetusta puutteellisiin taitoihin tai uimataitoa vahvistaakseen.

​​Artikkelissa​ kerrotaan myös uimaopettaja Mari Leväsen kannustuksesta tukeutua lähipiiriin, jos vanhemmat eivät ui itse. Ehkä joku muu voisi viedä lapsen uimaan. Hän korostaa myös pienten lasten vesileikkien merkitystä veteen totutellessa.

Uimaopetuksen taso ja koronarajoitusten vaikutus

Uimataito oli keskeinen aihe Lapsimessuilla. Koronarajoitukset synnyttivät oppimisvajetta myös uimataitojen suhteen. Huolestuttavaa on sekin, ettei yhdenvertaisuus toteudu uimaopetuksen suhteen kaikilla alueilla huolimatta siitä, että uinti kuuluu liikunnan opetussuunnitelmaan.

Uimataito nähdään kansanterveydellisenä tekijänä ja ennen kaikkea hyvänä henkivakuutuksena. Uimaan opitaan yleisimmin 6–10- vuotiaina. Opetussuunnitelma pyrkii siihen, että uimataidon perusteet ja kyky pelastautua vedestä olisi opittu kuudenteen luokkaan mennessä.

Koulujen rooli nähdään tärkeänä, mutta Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton selvitys paljasti kunnista alle viidesosan järjestävän uimaopetusta heidän suositustensa mukaan. Vanhempien vaikutus on myös merkittävä tekijä uimataitojen kehittymisen suhteen.

Uimaopetuksen tilan tulisi siis kohentua ylipäänsä. SUH näkee erityisen riskin siinä, jos pandemian aiheuttama oppimisvaje jäisi yksin vanhempien vastuulle. Heidän mukaansa osa rajoituksista kärsineistä alakouluikäisistä jäisi tällöin vaille maamme oloissa vaadittavaa uimataitoa.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton vesiturvallisuusvinkit:

Rannalla

  • Uimataidotonta lasta valvotaan koko ajan käden mitan päässä
  • Uimataidottoman lapsen tulee olla valvojan ja rannan välissä
  • Varmista paikan turvallisuus uinnille ja hyppimiselle uimataitoisten osalta
  • Opeta lasta uimaan rantaa kohti hänen hypättyään
  • Kelluntavälineitä ja uimaleluja voi hyödyntää harjoittelussa, ne eivät ole kuitenkaan pelastusvälineitä eikä uimataidotonta lasta tule jättää valvomatta apuvälineiden kanssa

Kotona

  • Muista suojata kaikki vesialtaat, kuten koristealtaat, sadevesitynnyrit tai uima-altaat pienten lasten varalta
  • Valvo aina vedessä olevia lapsia, esimerkiksi kylpyamme tai kahluuallas ja muista tyhjentää ne heti käytön jälkeen

Veneillessä

  • Pue lapsille aina perinteiset oranssit, punaiset tai keltaiset pelastusliivit ja muista huomioida lasten kasvu sekä valita aina painon mukaan oikeankokoiset liivit
  • Liivi tulee pukea huolellisesti ja oikein, kiinnitä erityistä huomiota haararemmiin
  • Kokeilkaa pelastusliivejä lapsen kanssa vedessä, että liivit tulevat tutuiksi
  • Oman esimerkin vaikutus on syytä muistaa

Teksti: Anna

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.

    Array
(
    [0] => thumbnail
    [1] => medium
    [2] => medium_large
    [3] => large
    [4] => 1536x1536
    [5] => 2048x2048
    [6] => vp_sm
    [7] => vp_md
    [8] => vp_lg
    [9] => vp_xl
    [10] => vp_sm_popup
    [11] => vp_md_popup
    [12] => vp_xl_popup
)