Askartelu voi olla muutakin kuin kuumaliimalla poltettuja sormia ja hamahelmien keräilyä lattioilta

Askartelu voi olla muutakin kuin kuumaliimalla poltettuja sormia ja hamahelmien keräilyä lattioilta
Kuva: Sinelli

Kaupallinen yhteistyö: Ideapark Lempäälä

On olemassa vanhempia, jotka tykkäävät askarrella lastensa kanssa ja sitten on niitä vanhempia, joille askartelu aiheuttaa epämukavia tuntemuksia. Useimmiten syynä askartelemattomuuteen on se, että askartelu tuntuu liian vaikealta ja monimutkaiselta. Kaikille ei vain synny ideoitakaan tuosta noin vain.

Kun on muutaman kerran kerännyt lattialta satoja hamahelmiä, polttanut itsensä kuumaliimalla, siivonnut taikahiekkaa tai muovailuvahaa matosta, ihmetellyt, miten taaperon paidassa on taas reikä, ajatus askartelemisesta yhdessä lapsen kanssa voi alkaa tuntua jokseenkin luotaantyöntävältä ajatukselta. Itsetehdyt lahjat ja lapsen tekemät askartelut ovat ihania, mutta niiden työstäminen saattaa tuntua ruuhkavuosia pyörittävästä vanhemmasta liian haastavalta.

Moni muistaa askartelut omasta lapsuudesta ja kouluajoilta. Kotiin vietiin ylpeinä itsetehtyjä taideteoksia, joita vanhemmat sitten kovasti ihailivat ja kehuivat. Erilaisissa perhekerhoissa vanhemmat pääsevät usein askartelemaan lapsensa kanssa. Askartelu on yleensä ohjattua. Kun välineet ovat helposti saatavilla ja valmis malli näkyvillä, askartelu tuntuu heti paljon mukavammalta. Ei tarvitse miettiä päätään puhki, mitä tällä kertaa tehtäisiin.

Onko askartelu sitten välttämätöntä? Voiko lapsi jäädä jostakin paitsi, jos kotona ei askarrella? Askarrellessa joutuu toisinaan menemään omalle epämukavuusalueelle. On helpompi ohjata lapsi muihin leikkeihin kuin siivoilla paperisilppua tai muuta tavaraa ympäri kotia.

Askartelu kuitenkin kehittää lapsen hienomotoriikkaa. Kynäote kehittyy. Lapsi oppii leikkaamaan saksilla toivottavasti muutakin kuin vaatteitaan tai hiuksiaan. Askarteleminen myös opettaa lasta keskittymään ja rauhoittumaan. Askarteleminen on mukavaa ajanvietettä. Askarrellessa lapsi oppii myös vuorovaikutusta. Mikä onkaan parempaa luovuuden kehittelyä kuin askartelu!

Askartelua varten ei välttämättä tarvitse hankkia kalliita välineitä. Usein kotoa löytyy esimerkiksi maitopurkkeja, jäätelötikkuja tai wc-paperihylsyjä, joita voi värittää ja joihin voi liimailla kaikenlaista. Myös pahvilaatikot ovat suosittuja. Niistä voi rakentaa vaikkapa aikakoneen tai robotin.

Kuva: Sinelli. Erilaisiin kortteihin ja kutsuihin löytyy tarvikkeita ja ideoita Sinellistä.

Jos kuitenkin haluaa askarrella jotakin vähän erikoisempaa, on olemassa askartelu- ja käsityötarvikemyymälä, josta varmasti löytyy vinkkejä ja inspiraatiota myös kokemattomalle askartelijalle. Lempäälän Ideaparkissa sijaitsee askartelu- ja käsityötarvikemyymälä Sinelli, jonka tuotteita voi tilata kotiin myös verkkokaupasta. Sinellissä halutaan kehittää luovuutta ja tehdä kädentaitojen tekemisestä kaikille helppoa ja mukavaa. Kaikki tuotteet ovat laadukkaita ja ympäristöystävällisiä ja täyttävät EU:n asettamat vaatimukset.

Sinelli eroaa muista askarteluliikkeistä siinä, että se tarjoaa ilmaisia ohjeita ja inspiraatiota DIY-askarteluun ja käsillä tekemisen projekteihin. Tämä kuulostaa todella hyvältä: saat tarkat ohjeet, mitä tehdä ja mitä materiaaleja tarvitset askarteluun. Sinelli tarjoaa monenlaisia tuotteita laidasta laitaan niin kokemattomalle askartelijalle kuin kokeneellekin käsityöläiselle.

Eräs kiehtova Sinellistä löytyvä askartelumateriaali on kutistemuovi, johon voi piirtää itse kuvioita. Saatavilla on myös valmiita kuvioita ja muotteja. Kuvio väritetään tusseilla tai puuväreillä, ja siihen tehdään tarvittaessa reikä mahdollista nauhaa tai koukkua varten. Kuvio laitetaan uunipellille leivinpaperin päälle ja annetaan olla uunissa 170 asteen lämmössä muutaman minuutin ajan. Nimensä mukaisesti kutistemuovista tehty kuvio alkaa uunissa kutistua ja rypistyä. Tämän jälkeen kuvio suoristuu, ja sen voi ottaa uunista pois. Uunissa kutistemuovi kutistuu noin 40 prosenttia. Muovista tulee paksua ja kovaa. Kutistemuovista voi valmistaa esimerkiksi avaimenperiä ja koruja, ja se on oivallinen vetonaula myös lasten synttäreillä.

Kuva: Sinelli. Kutistemuovista voi valmistaa muun muassa näyttäviä koruja.

Makramee on vanha solmeilutekniikka, joka on nykyään hyvin suosittua. Ei tarvitse kuitenkaan olla käsityön ammattilainen tehdäkseen makrameetöitä. Sinellin aloittelijan makrameesetillä ensikertalainenkin onnistuu valmistamaan unisiepparin. Pakkaus sisältää kaikki materiaalit ja ohjeet.

Erittäin suosittuja ovat myös helmi- ja silkkimassat. Huoneilmassa kovettuvat massat ovat lasten ja vanhempien suosikkeja, sillä ne eivät sotke. Helmimassa sisältää pieniä styroxrakeita, joten se sopii erinomaisesti muun muassa puu- ja pahviesineiden päällystämiseen. Silkkimassa on joustavaa, pehmeää ja erittäin kevyttä massaa. Silkkimassalla voi päällystää tuotteita kuten helmimassalla, mutta se sopii myös muovailtavaksi. Massoista löytyy myös valmiita tuotepaketteja, jotka sisältävät kaikki tarvittavat tuotteet, kuten esimerkiksi ihana merenneitosetti tai jännittävä avaruusolentosetti.

Kuva: Sinelli. Silkki- ja helmimassoista saa muotoiltua monenlaista hauskaa.

Sinellistä löytyy myös hienoja DIY-lahjavinkkejä. Itsetehdyt lahjat ovat ainutlaatuisia, sillä ne on tehty suurella sydämellä juuri lahjan saajaa varten. Isovanhempi, päikyn täti tai kummi varmasti ilahtuisi saadessaan itsetehdyn laventelisaippuanrannekorunmuistikirjan tai esimerkiksi posliinimukin. Näihin löytyy ohjeet ja tarvikkeet Sinellistä.

Jos järjestät juhlia, voit nyt askarrella juhlakoristeet itse. Sinellistä saa inspiraatiota ja ohjeita jopa vaippakakkuunristiäiskutsuihin ja esimerkiksi rippijuhlien pöytäkoristeisiin. Askartelu ei voisi olla enää helpompaa, sillä Sinellistä löydät käytännössä ihan kaiken, mitä tarvitset ja vähän enemmänkin!

Teksti: Nanna

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.