Lapsi muuttaa aivan kaiken, totesi aikanaan vauvavuoden uuvuttama isoveljeni, kun kepeästi tiedustelin millaista se vanhemmuus oikein on. Oma lapsi oli tuolloin itsellä vasta toiveissa ja tuo lakoninen lause pisti miettimään, onkohan tämä sittenkään niin hyvä idea.
Olo oli kuin Neolla, joka sai Matrix-elokuvassa valita hotkaiseeko sinisen pillerin ja kaikki elämässä jää ennalleen, vai nappaako punaisen pillerin ja saa kokea mistä ympäröivässä maailmassa todellisuudessa on kyse. Jälkimmäinen selvisi tosin, kun jätti kaikki pillerit syömättä. Sen lisäksi, että lapsi todella mullisti koko kivijalan elämässä, muuttui myös arki. Ei huonommaksi tai paremmaksi, vaan etuoikeutetuksi, josta glamour ei olekaan oletetusti kaukana. Vanhemmuuden VIP-listalle päästäkseen ei tarvinnut ostaa ylihinnoiteltua lippua, vaan riitti kun puristi kokonaisen ihmisen ulos itsestään.
Lapsiperhearjen glamour ei ole skumpan litkimistä hotellin aamupalalla, vaan sen hohto on löydettävä itse vaikkapa kauppareissuista. Kaupassakäynti on itsessään yhtä hanurista kuin aina ennenkin, mutta jokainen voi itse valita jääkö tätä penseyttä päivittelemään vai huomaako arjen pikkuiset plussat. Iltapäiväruuhka-aikaan marketin pihassa koen olevani Very Important Parent, kun saan kurvata autioon lapsiperheruutuun. Noihin ihaniin neliöihin, jotka ovat ennen vanhemmuutta viekoitellen houkutelleet vapaata ruutua metsästävää ostostelijaa kuin seireenit, mutta joille ei ole voinut omantunnon tuskissa antautua.
Marketissa vanhemmille on varattu oma VIP-alue – lastenhoitohuone! Avaimen saa tiskin alta, kun sanoo salasanan: niskakakka. Näissä entistä opiskelijaboksia isommissa yksiöissä vaippaa vaihdellessa ja linnun viserrystä kaiuttimesta kuunnellessa, voin nauttia arjen luksuksesta. Alhaisen syntyvyyden Suomessa alueelle ei tarvitse jonottaa.
Vauvan vanhempana saan erityiskohtelua myös muilta ihmisiltä. Kun kuljen käärö sylissä, koen että olemme jonkinlaisen kollektiivisen suojelun alla. Tuntemattomat tarjoutuvat avaamaan ovia ja kysyvät tarvitsenko apua ostosten kanssa. Se on todella huomaavaista. Tiedostan, että tämän spesiaalihuomion sävy muuttuu arviolta kahden vuoden päästä, kun silloin uhmaiän saavuttanut poikani nuolee edessä olevan ostoksia ja kusee kiukuspäissään lehtitelineeseen.
Glamour on usein pinnallista kiiltokuvaa, jonka takana on tyytymättömyyttä ja tylsyyttä. Lapsiperhearjen glamour on päinvastaista. Ulkokuoreltaan eritteiden, rahattomuuden ja sielua repivän väsymyksen täyteistä, mutta sisältä niin pakahduttavan onnellista. Nautitaan siis tästä VIP-arjesta marketin loisteputkien loimutessa. Vaikka kaikki on toisin, en vaihtaisi tätä mihinkään.
Teksti Ihana piltintuoksuinen äiti
Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran 2.12.2020
