Tutkimus: yksilökeskeinen kulttuuri altistaa vanhempia uupumukselle

Tutkimus: yksilökeskeinen kulttuuri altistaa vanhempia uupumukselle
Kuva:Sharon McCutcheon

Teksti: Anna-Leena

Se, kuinka uuvuttavaa vanhemmuus on, riippuu siitä, missä päin maailmaa asut, paljastaa laaja kansaivälinen vertailututkimus. Tutkimuksen mukaan varsinkin yksilökeskeinen kulttuuri lisää vanhempien uupumusta. Suomessa asuvat tutkimuksen mukaan seitsemänneksi uupuneimmat vanhemmat. Tutkimuksesta uutisoi aiemmin Yle.

Suomi listan kärkipäässä

Tutkimuksessa vertailtiin vanhempien uupumusta eri maiden välillä. Ylen uutisesta selviää, että Suomi sijoittui tutkimuksessa listan kärkipäähän. Uutisen mukaan Suomea enemmän uupumusta raportoitiin Puolassa, Belgiassa, Sveitsissä, Egyptissä, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Vähiten uupumusta taas esiintyi Thaimaassa ja Kuubassa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin vanhemmuuden uupumusta kahdella eri tavalla. Tutkimuksessa käytettiin uupumismittaria, joka koostui useista eri kysymyksistä. Uupumismittarin avulla laskettiin maiden uupumuspistemäärien keskiarvot. Uupumismittarin lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin vakavan uupumuksen esiintyvyyttä maittain. Vakavaksi uupumukseksi laskettiin tutkimuksessa viikottainen uupumusoirehdinta.

Suurin syy vanhempien uupumukselle: yksilökeskeinen kulttuuri

Erot maiden välillä olivat suuria: joissain maissa vakavaa uupumusta esiintyi vain yhdellä prosentilla tutkimukseen vastanneista vanhemmista, kun taas toisissa maissa vakavasta uupumuksesta kärsi jopa kahdeksan prosenttia vastaajista. Kuinka maiden välisiä eroja vanhemmuuden uupumuksessa voidaan selittää?

woman in white robe holding white ceramic mug
Kuva: Laura Chouette. Suomi sijoittui uupumustutkimuksessa listan kärkipäähän.

Tutkimuksen mukaan eroja selittävät ennen kaikkea kulttuuriset arvot. Uupumusoireet ovat tyypillisempiä maissa, joissa ihainnoidaan yksilökeskeisyyttä, kun taas yhteisöllisissä maissa vanhemmat uupuvat harvemmin, huomauttaa Yle. Yksilökeskeinen kulttuuri vaikuttaa tutkimuksen mukaan uupumukseen enemmän kuin maiden väliset taloudelliset erot tai muut yksilöön liittyvät taustatekijät.

Yksilökeskeisissä maissa on totuttu ajattelemaan, että jokainen huolehtii itsestään ja omista asioistaan: apua on vaikea pyytää. Jokainen on vastuussa omista asioistaan ja korkeintaan lähimmästä perhepiiristään. Yhteisöllisissä kulttuureissa taas ollaan vastuussa laajemmin ja myös tarjotaan ja otetaan vastaan apua herkemmin. Vaikeuksista ei tarvitse selvitä yksin.

Tutkimus paljastaa, että suomalaisia vanhempia uuvuttavat kaikista eniten ulkoiset paineet ja vanhemmille asetetut vaatimukset. Vahva tarve pärjätä ilman apua yhdistettynä haluun pärjätä hyvin muiden silmissä, voi johtaa lopulta uupumukseen.

Korona-aika lisäsi suomalaisvanhempien uupumusta

Ylen uutisessa huomautetaan, että korona-aika on pahentanut entisestään suomalaisvanhempien uupumusta. Tutkimuksen aineisto kerättiin vuosien 2018 ja 2019 aikana. Samat tukijat kuitenkin keräsivät uutta aineistoa vuonna 2020, tarkoituksenaan tarkastella sitä, kuinka korona-aika on vaikuttanut vanhempien jaksamiseen. Tutkimuksen mukaan ainakin Suomessa vanhempien kokema uupumus näytti lisääntyneen entisestään koronan aikana. Eristäytyminen muista, kontaktien välttely, tyovuorojen sumpliminen, sekä huoli altistumisesta -ja sairastamisesta on ollut omiaan lisäämään vanhempien uupumusta.

Koetko sinä vanhemmuuden uuvuttavana? Mikä sinun mielestä vaikuttaa eniten uupumuksen määrään?

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *