Lapsen vakava sairastuminen pysäyttää – Elämäntähti pitää yllä toivoa

Lapsen vakava sairastuminen pysäyttää – Elämäntähti pitää yllä toivoa
Kuva: Vitolda Klein/Unsplash

Kaupallinen yhteistyö: Lumoava

Lapsen vakava sairastuminen on yksi elämän suurimpia vastoinkäymisiä. Koko elämä pysähtyy ja tulevaisuudensuunnitelmat menevät hetkessä uusiksi. Lapsen sairastuminen vaikuttaa koko perheeseen.

Sairastuminen voi tapahtua hyvinkin nopeasti ja arvaamatta. Vielä äsken terveenä kirmannut lapsi saattaa sairastua yllättäen, minkä jälkeen elämä ei enää koskaan jatku entisellään. Huoli, suru ja murhe valtaavat koko perheen, ja voi olla vaikeaa jatkaa elämää ja pitää toivoa yllä. Lapsen sairastuminen vaikuttaa myös perheen taloudelliseen tilanteeseen, jos esimerkiksi toinen vanhemmista jää kotiin hoitamaan lasta. Jos lasta hoidetaan kaukana kotona, on mahdollista, että ainakin osa perheestä joutuu väliaikaisesti muuttamaan toiselle paikkakunnalle hoitojen perässä. Koko elämä ja arki muuttuvat. Perheen voi olla vaikeaa sopeutua uuteen tilanteeseen.

HUSin Uusi lastensairaala on Suomen suurin lasten vaativaan erikoissairaanhoitoon keskittynyt sairaala. Sairaalassa hoidetaan lapsia vastasyntyneistä 15-vuotiaisiin. Uudessa lastensairaalassa hoidetaan kaikkia pääkaupunkiseudun lasten erikoissairaanhoitoa vaativia sairauksia. Suomessa vaativien lastensairauksien kuten sydänkirurgian, elinsiirtojen ja vaikeiden syöpien hoito on keskitetty Uuteen lastensairaalaan. Potilaita tulee Uuteen lastensairaalaan ympäri Suomen, pitkienkin matkojen takaa.

Lapsi ja koko perhe voivat paremmin, jos vanhemmilla on mahdollisuus olla lapsensa lähellä, kun lapsi sairastaa. Ilman hyväntekeväisyystyötä perheiden yhdessä pitäminen olisi haastavaa.

Ronald McDonald Lastentalosäätiö tarjoaa lasten perheille kodinomaiset puitteet asumiseen. Ronald McDonald Talo sijaitsee alle kilometrin päässä Uudesta lastensairaalasta, ja sinne voivat perheet majoittua, kun lapsi sairastuu vakavasti ja tarvitsee vaativaa hoitoa. Ronald McDonald Lastentalosäätiö kerää hyväntekeväisyyden kautta varoja talon toiminnan ylläpitämiseksi ja perheiden majoituskustannusten alhaisina pitämiseksi.

Yksi Lastentalosäätiön yhteistyökumppaneista on Lumoava, jonka Elämäntähtikorusarja on suunniteltu yhdessä laulaja Krista Siegfridsin ja Ronald McDonald Lastentalosäätiön kanssa. Elämäntähti-korusarja koostuu siroista hopeisista ja keltakultaisista tähtikoruista. Jokaisesta myydystä Elämäntähti-korusta Lumoava lahjoittaa 5 euroa Ronald McDonald Lastentalosäätiölle.

Elämäntähti-korusarjaan kuuluu riipuksia, korvakoruja ja rannekoruja. Jokaisessa riipuksessa on yksi tähtikoru, mutta riipusta voi täydentää keräämällä useita tähtiä. Tähdet voivat merkitä elämän tärkeitä ihmisiä, esimerkiksi lapsia, sisaruksia tai ystäviä. Kun käytät Elämäntähti-korua, pidät rakkaasi lähellä sydäntäsi, tähtinä koruissa. Kaunis koru on ainutlaatuinen lahja esimerkiksi äidille tai isälle, lapselle tai vaikkapa isovanhemmalle. Koru tuo toivoa ja kertoo, että sen käyttäjä on erityinen.

Elämäntähti-korut valmistetaan Kuopiossa. Lumoavan hopeakoruissa käytetään 93-prosenttisesti kierrätettyä hopeaa ja kultakoruissa 99-prosenttisesti kierrätettyä kultaa. Lumoava toimii ekologisesti ja ympäristöystävällisesti ja kierrättää kaiken käyttämänsä materiaalin. Korujen osat, joita Lumoava ei itse valmista, tulevat vastuullisilta kotimaisilta ja eurooppalaisilta toimittajilta. Lumoava haluaa tehdä toiminnallaan hyvää ja rakentaa yhdessä paremman tulevaisuuden. Elämäntähti-korusarja on yksi Lumoavan hyväntekeväisyyskokonaisuuksista.

Tähti symboloi monelle ikuisuutta, päämäärää ja läsnäoloa. Elämäntähden suunnittelijalle Krista Siegfridsille tähti merkitsee toivoa ja sitä, että elämä kantaa vaikeuksien läpi. Vaikeiden aikojen keskellä on hyvä miettiä elämän hyviä asioita ja pitää yllä toivoa siitä, että asiat järjestyvät.

Lumoava-korujen ja Ronald McDonald Lastentalosäätiön yhteistyö on kesäkuun alkuun mennessä tuottanut hyväntekeväisyyteen jo 20 000 euroa. Ostamalla Elämäntähti-korun olet mukana tekemässä hyvää ja autat vakavasti sairaita lapsia ja heidän perheitään.

Teksti: Nanna

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.