Kamalan ihana arki ja riittämättömyyden tunne
Elämä pienten lasten kanssa on ajoittain raskasta. Se osaa kuitenkin myös palkita: jokaisella pilvellä on hopeareunus.
Millaista on 7-kuisen, 3-vuotiaan ja 29-vuotiaan muodostaman tyttötrion arki? Se on riittämättömyyttä, kun luet vauvaryhmästä kuinka kaikilla muilla perheillä on täydellisyyteen saakka hiottu ja sen kuuluisan junan vessan lailla toimiva päivärytmi. Heidän ruokailut koostuvat puhtaasta ja lisäaineettomasta luomuruoasta ja yöt on nukuttu synnytyslaitokselta saakka heräämättä. Teillä kun syödään purkkiruokaa tai munakasta, koska se on ruokaisin vaihtoehto jonka olet jaksanut taaskaan laittaa, päivärytmi muodostuu päivän kuluessa ja yöllä heräillään niin usein, ettet enää ole edes perillä herätysten lukumäärästä.
Se on syyllisyyttä, jatkuvaa ja jäytävää syyllisyyttä kaikista niistä ajatuksista ja tunteista, joita ajattelet ja koet väsymyksen ja epätoivon hetkinä, sekä siitä kun et taaskaan ollut täysin läsnä leikissä, koska suunnittelit samalla tulevan viikon kauppalistaa, johon sinulla ei koskaan olisi oikeasti aikaa. Se on sitä, kun kaikki itkette yhtä aikaa tai vuorotellen omaa kurjaa oloanne: vauva pakottavia ikeniä, uhmaikäinen sitä, ettei ulos voi lähteä ilman housuja, ja sinä väsymystäsi.
Se on sitä, kun himoitset mitä tahansa sokeria ja hiilihydraatteja sisältävää samalla intensiteetillä kuin aavikolle ilman vesipulloa eksynyt himoitsee juotavaa, samalla kun synnytyksen jälkeen jäljelle jäänyt rengas vatsan ympärillä syyllistää sinua unohtuneista vatsalihasharjoituksista. Se on sitä, kun toiveet innokkaista treffikumppaneista voi unohtaa, sillä edustat itseäsi ajelemalla ympäri kaupunkia polkupyörällä samalla kun selkäsi takana kolmevuotiaasi kurkistelee sisään housunkauluksestasi ja huutelee kuuluvalla äänellään ”Hyi äiti, kun sinun pylly haisee!”.
Mutta! Se on myös sitä, kun sinut täysin nolaavan huutelun jälkeen kuulet sen rakastettavan naurunremakan, sydämesi sulaa, alat itsekin nauraa ja tajuat ettei tämä elämä nyt ole kauhean vakavaa. Se on sitä, kun vauvasi päristelee sinun vatsaasi ja nauratte kaikki kolme kippurassa. Se on sitä, kun luet illalla esikoisellesi kirjaa sylikkäin ja hän toteaa ”äiti, sinä olet ihana.” Näiden syiden takia tiedät, että päivittäinen ponnistelu on merkityksellistä ja tärkeää. Meidän arkemme on kaikessa sekavuudessaan loppujen lopuksi aikamoisen ihanaa.
Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran 21.11.2020.
