Aiemmin elämässäni otin joskus lainoja, joita en saanut maksettua. Stressin vuoksi meni yöunet ja lopulta sain kauniisti muotoiltuna hermoromahduksen. Olin poikamies. Luottotiedot menivät ja vieläkin taistelen peliriippuvuutta vastaan. Peliriippuvainen oppii hyväksi valehtelijaksi, ainakin selityksiltään luulee niin.
Olen oikeastaan ollut tyytyväinen, että luottotiedot menivät ennen kuin puolisoni kanssa perustettiin perhe. Olen määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä sen kauniin hermoromahduksen vuoksi ja puolisoni on työttömänä. Yhteensä tulot ovat noin 2500 € kuukaudessa – on taloudellisesti tiukkaa.
Valehtelisin jos väittäisin ettei rahasta ole milloinkaan kinattu. Meillä on järjestely, jossa siirrän käytännössä kaiken puolisolleni, jotta en mokaile rahan kanssa. En myöskään laita rahojamme mihinkään vetoihin, kun maanisena menettäisin itsekurin laukalle. Lapset eivät saa mitä haluavat ja monesti joudumme turvautumaan arjen hankinnoissa ulkopuoliseen apuun. Välillä tuntuu vähän jo säälittävältä kerjäämiseltä soitella hyvän päivän tutuillekin, että saa tankattua 10 eurolla bensaa, että pääsee edes terapiaan. Lapset tietysti haluaisivat kesällä käydä huvipuistoissa, tarjoamme vastaukseksi ”katsotaan ensi vuonna”.
Lapsille bensavalo on tutumpi kuin uudenvuoden ilmassa kipinöivät tähtisädetikut. Käy tietysti sääliksi, mutta on hävettänyt ja ottanut päähän kun olen kassalla joutunut selvittämään tarjouskylttiä, jossa jäätelö on maksanut 0,80€ eikä kassalla vaaditun 1€. Jonossa ei ehkä olla ymmärretty asiaa, mutta olen luvannut ostaa jäätelön lapselle, niin lupaukset toteutetaan. Surullista tosin että vanhemmat lapset haluavat tikkarin ja tarjoan vastauksen ”katsotaan kassan jälkeen, jos…”, tai että haluavat jotain ja he naurahtavat, ettei ole kuitenkaan varaa. On tuntunut epäreilulta, että kun olen laittanut kaikki rahat puolisolleni, vanhempien tyttöjen isä vie 2 kertaa kuussa pikaruokalaan ja on ihan paras isä koko maailmassa, kun meillä on säännöllisiä ja muuttuvia kuluja omasta takaa.
Lapset ovat lapsia, eivätkä ymmärrä tiettyä kiitollisuutta, eivätkä heidän tarvitsekaan miettiä kodin eri kuluja. Se tekee lasten suusta kuuluvan ”heh, ei ole varaa kuitenkaan” entistä surullisempaa. Tuntuu vain keljulta, että lasten isä löytää rahaa uuden telkkarin ostamiseen itselleen, mutta 50€ antibioottikuuriin osallistumiseen ei. Onhan summat toki määritelty elatusavussa, eikä sen ulkopuolelta mitään tarvitsisikaan maksaa, mutta se tunnettu ”mutta”. Olen tosin ketään jäävi neuvomaan tai moralisoimaan yhtään mistään, varsinkaan rahasta.
Toivottavasti rahan ja varojen niukkuus opettaa lapsiamme olemaan nöyrempiä rahan edessä. En ole syntynyt kultalusikka suussa, mutta olen saanut ilmaiseksi asioita, joiden eteen mm. kaverini ovat joutuneet tekemään töitä.
Vaikeidenkin päivien jälkeen on kaduttanut aiemmat sanomiseni mm. kiitollisuudesta. Lopulta alkaa jo hymyilyttää päivän ”lasten suusta” tokaisut. Vanhemmat lapset tekivät isänpäivä muistamisia minulle, eivät omalle isälleen. Keskustelin joskus lähipiirin kanssa aiheesta uusperhe. Ymmärsin, että uusperhekin on oman näköisensä perhe, eikä kaikkea tarvitse olla todistelemassa. Yhdessäolo lopulta merkitsee ja isyyttä mittaa myös lasten uskallus kiukutella minulle. Raha kuluisi kuitenkin johonkin ja nyt, outoa kun totean näin, mutta korostaen onneksi vuokraan, ruokaan yms. normaaliin.
En vaadi tästä talouden Nobel-palkintoa, mutta eläminen maksaa kaikille. Vaikka pankkitili olisi nollaa täynnä, olen silti perheenisänä rakkauden miljardööri, oikea herra Kroisos Amor. Uusperhe on perhe ja elämäniloa on hymy palkkana. Raha toki petaa laardin leivässä, mutta lopputuloksen takaa käsittely ja lämpö.
Ei vielä kommentteja