Aika kuluu nopeasti. Tuntuu, että ennen vanhaan se mateli hiljakseen, mutta lapsiperheessä kello tikittää välillä turhankin lujaa vauhtia. Toki varmasti kaikissa perheissä on hetkiä, jotka tuntuvat tavattoman pitkiltä ja silloin vanhempi saattaa salaa toivoa, että voisi siirtää kellon viisareita eteenpäin. Tosiasia kuitenkin on se, että aika kuluu koko ajan eteenpäin eikä mennyttä saa takaisin, vaikka kuinka haluaisi. Ainoastaan muistoissa voi palata takaisin entisiin aikoihin.
Odotusajan 9 kuukautta voi toisinaan tuntua pitkältä. Vauvavuoden aikana voi olla hetkiä, jotka tuntuvat ikuisuudelta. Esimerkiksi koliikin vuoksi valvotut yöt voivat olla tällaisia. Taaperoikä vaatii usein vanhempien herkeämätöntä huomiota, kun pieni seikkailija touhottaa ja kiipeilee sydämensä kyllyydestä. Myös leikki-ikä kuluu jälkikäteen mietittynä nopeasti. Pienestä nyytistä tulee yhtäkkiä koululainen. Eikä aikaakaan, kun rippiruusu koristaa valokuvassa nuorukaisen kasvoja.
Siirtyminen lapsuudesta nuoruuteen on monella tavalla iso juttu. Yhtäkkiä lasta ei enää kiinnostakaan samat lelut ja leikit kuin hetkeä aikaisemmin. Hartaasti toivottu ja vähän aikaisemmin ostettu LOL-nukketalo jää ilman leikittäjää. Omasta huoneesta karsitaan pois kaikki ylimääräinen, jonka jälkeen innolla tutkitaan sisustus- ja huonekalulehtiä. Ennen leluja pursunnut huone on hetkessä kuin minimalistin paratiisi. Mitä ihmettä vanhempien pikkuiselle on tapahtunut?!
Enää ei äidin valitsemat vaatteet välttämättä kelpaakaan päälle vaan vaatekauppaan lähdetään itse sovittelemaan vaatteita, vaikka vähän aikaa sitten se oli maailman tylsin asia. Sormien ja varpaiden kynsiä koristavat värikkäät kynsilakat ja hilekoristeet. Saattaapa joku asetella omien kynsien päälle tekokynsiä ja omien ripsien päälle asetellaan hartaasti tekoräpsyttimiä. Mitä ihmettä – saattavat vanhemmat ajatella.
Kauan aikaa sitten suunnitellut kesäloman päivät ja reissut voivat saada ihan uuden piirteen, kun nuorukainen ei haluakaan enää julkisesti liikkua omien vanhempiensa kanssa. Mikä olisikaan nolompaa, kuin jos joku kaveri näkee, että kulkee oman äidin tai isän kanssa! Yhteisten kesälomareissujen sijaan teinin toiveena voikin olla se, että saisi viettää lomaa ilman vanhempia. Niin, että vanhemmat lähtisivät kesälomareissulle ja lapsi jäisi kotiin ilman vanhempia. Yhtäkkiä vuosia sitten ajatellut haaveet vanhempien omasta lomasta ilman lapsia olisivatkin mahdollisia. Ainakin teoriassa. Toinen asia on se, että uskaltavatko vanhemmat lähteä ja jättää lapsia keskenään kotiin. Tai saako vanhempi yhtään rentouduttua omalla lomalla, kun kuitenkin tulee murehdittua teineiksi kasvaneita lapsia. Aika on kulunut ja lapsuusvuosien huolet ovat vaihtuneet toisenlaisiksi.
Teksti: Mami Mixtuura