Sinut lähetän kouluun, uusi reppu selässä. Ja kun katson sinua, minusta sinä olet niin pieni vielä ja sinusta sinä olet jo iso. Lähetän kaikki enkelit matkallesi mukaan. Palaat koulusta silmissä loiste, joista luen opettaja, opettaja tietää kaiken. Minut on syrjäytetty. Mutta ei se haittaa, niin sen pitääkin olla. Maailmasi on avartunut juuri. Ovi on avoinna, mieli on avoinna käydä oppimisen tielle. Ja minä toivon, että jokainen opettaja erottaisi lapsen puhtaan sielun oppijasta, oppilaasta, sillä mikään ei ole suurempi virhe, kuin talloa lapsen ilo kiireen jalkoihin .
Kunpa jokainen opettaja pudottaessaan oppien siemeniä näkisi tuoreen mullan, maaperän, jota voi kastella tai kuivattaa mielensä mukaan. Illalla minä kuuntelen lasta, joka toistaa ensimmäisen koulupäivän ihmettä ja ajattelen neljästoista kertaa olen kokenut itsekin tämän saman. Ja jokainen kerta, jokainen lapsi kuin ensimmäinen. Ainutlaatuinen.
Se mikä meissä ihmisissä on tärkeää, on tunteva, kokeva sisin. Se tekee meistä itsen. Ja jos kellään, se on aidoimmillaan lapsessa. Mistä minä nautin, mikä minua koskettaa, mikä antaa elämään iloa ja tarkoitusta. Jokaisella olisi hyvä olla sellainen tuntuma oman itsensä sisälle. Olen paljon ajatellut kysymystä: ”Kuka tulee paikalle, kun sinä tulet paikalle?” Tämän kysymyksen taakse kätkeytyy iso kysymys, joka etenkin kasvattajana, työtoverina, ystävänä laittaa pohtimaan itseään.
Uskalla olla se kuka olet. Tuo lause on ollut tärkeimpiä ohjenuoriani elämässä. Ja juuri sen haluaisin, että jokainen lapsi ja lapseni oppisi. Toivon heille elämään kestävyyttä kohdata haasteet, kykyä elää tässä hetkessä, kykyä nähdä kaikissa asioissa vähintään toinenkin puoli. Toivon heille sydäntä, jossa asuu pyyteettömyys ja lähimmäisen rakkaus. Ja toivon, että jokainen opettaja ymmärtäisi, että kaikkein tärkein oppiaine on ihmisyys. Sillä jos haluat kulkea nopeasti, kulje yksin. Mutta jos haluat kulkea pitkälle, kulje yhdessä.
Teksti: Tuulia
Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran 28.8.2021.
