Onko rakkaalla unilelulla joku syvempi merkitys?

Suurin osa vauvoista ja pienistä lapsista omistaa unilelun- tai rievun. Sitä kannetaan mukana joka paikkaan ja ilman sitä ei uni tule. Jos se häviää, niin tilanne on vähintäänkin katastrofi! Mutta onko rakkaalla unilelulla jonkin syvempi merkitys?
Lapsen unilelun tärkeyttä ei pidä vähätellä. Sillä on nimittäin syvempi merkitys lapselle, kuin aikuinen osaisi äkkiseltään arvatakaan. Suomen Leluyhdistyksen sivuilla kerrotaan, että mitä pienempi lapsi, niin sitä suurempi on unilelun merkitys. Nimittäin pieni lapsi harjoittelee unilelun avulla omaa erillisyyttä. Unilelun avulla lapsi kokee olevansa turvassa, vaikka vanhemmat ovat yön ajan poissa hänen vierestään. Se auttaa häntä muistamaan rakkaan aikuisen olemassaolon silloinkin, kun hän on poissa näköpiiristä.
Unilelu on lapselle siirtymäobjekti, joka tuo turvaa. Siihen muodostuu erityinen side, eikä ilman sitä voi ruveta nukkumaan tai aloittaa hoitoa uudessa hoitopaikassa. Sen avulla moni lapsi käsittelee uusia ja muuttuvia tilanteita sekä eroahdistusta. Unilelu muistuttaa ja edustaa lapselle vanhemman aikaansaamaa turvallisuudentunnetta. Se symboloikin lapsen ja vanhemman suhdetta, kerrotaan YLE:n artikkelissa.
Unilelun puute, unilelun vaihtaminen tai useat unilelut voivat kieliä ongelmista lapsen kasvuympäristössä. Jos lapsella ei ole turvaa tuovaa siirtymäobjektia, niin joskus syynä voi olla lapsen hankala ja epävarma kasvuympäristö. Tällöin lapsi ei kykene kiinnittymään turvallisesti mihinkään. Unilelun vaihtaminen voi paljastaa, että lapsella on ollut turvattomuutta aiheuttava kokemus aikuisen kanssa, johon unilelu liittyy. Jos lapsen hoitajat vaihtuvat usein, saattaa lapsella olla useita unileluja, joista kaikki ovat yhtä tärkeitä, jatketaan YLE:n artikkelissa.
Millainen on hyvä unilelu/siirtymäobjekti?
Tärkeintä unilelussa on sen tuoksu ja tuntuma. Unilelua ei siis ei kannata pestä liian usein. Tuttu tuoksu antaa lapselle turvaa. Hyvä unilelu on lapsensa itse valitsema. Vanhempi voi laittaa tarjolle erilaisia vaihtoehtoja unileluksi, mutta lapsi tekee valinnan itse, eikä vanhempi voi siihen vaikuttaa. Vanhempi saattaa toivoa, että lapsi kelpuuttaa unileluksi kummitädin ostaman kalliin ja söpön pehmonallen, mutta lapsi saattaa valita mieluummin nukkaantuneen rievun.
Joskus lapsen siirtymäobjekti on jokin muu kuin unilelu- tai riepu. Se voi olla vaikka seinällä oleva tuttu kello tai peukalon imeminen. Vanhemmat eivät aina edes tiedä, mikä lapsen siirtymäobjekti on, jatkaa YLE:n artikkeli.
Lisää unilelusta yleisesti voit lukea artikkelistamme. Siinä sivutaan myös sitä, että milloin unilelusta on syytä luopua.
Oliko sinulla lapsena unilelu? Tiedätkö sinun lapsesi siirtymäobjektin?
Teksti: Anne-Mari Valta