Hylättyjen vauvojen tapaukset saatetaan helposti mieltää koskemaan kaukaisia ulkomaita. Toisinaan lehdistä voi lukea, että myös kotimaassamme tapahtuu tällaisia tapauksia. Millaiset syyt voivat johtaa siihen, että jotkut ihmiset turvautuvat ratkaisuun, jossa he jättävät vauvansa jonnekin pärjäämään omillaan?
Ajatus hylätyistä vauvoista saattaa tuoda mieleen tarinat kaukaisista maista. Ihmiset ovat saattaneet lukea lehdistä tapauksista eri puolilta maailmaa, joissa pienokaisia on jätetty heitteille esimerkiksi roskiksiin. Lastenkotiin päätyneiden vauvojen ja lasten tarinat saattavat koskettaa, mutta niiden voidaan ajatella olevan vain kehitysmaita koskeva asia.
Vauvaluukut
Yle Uutisten kirjoituksessa kerrotaan, että jo 1100-luvulta alkaen on luostarin seinissä ollut luukkuja, joihin on voinut jättää vauvan. Tällä tavoin on haluttu pelastaa pienokaisia, joita omat vanhemmat eivät ole syystä tai toisesta halunneet pitää itsellään. Tekstistä selviää, että Euroopassa on edelleen tällaisia luukkuja. Valtaosa näistä on nykyään sairaaloiden seinissä. Asia on saanut osakseen myös kritiikkiä, vaikka taustalla oleva ajatus on hyvä ja pienten ihmishenkien pelastaminen. Vauvaluukkujen käyttöön ottamista on myös ehdotettu otettavaksi käyttöön Suomessa, selviää Wikipediasta.
Tapahtuuko tätä myös Suomessa?
Myös Suomessa hylätään vauvoja. Tallaista tapahtuu nykyään onneksi vain harvoin, kuten Keskisuomalaisen tekstissä todetaan. ”Asiantuntijoiden mukaan lapsen hylkääminen on Suomessa erittäin harvinaista muun muassa ehkäisyvalistuksen, abortin laillistamisen ja asennemuutosten ansiosta”, lukee kirjoituksessa. Ilta-Sanomien kirjoituksesta voi lukea tapauksesta, jossa äiti oli jättänyt vauvan ulos penkille. Ruuhkavuosien kirjoituksesta pääset lukemaan, kuinka eräs vastasyntynyt oli aikanaan heitetty junan vessanpöntöstä raiteille.
Mahdollisia syitä, jotka johtavat vauvan hylkäämiseen
Mahdollisia syitä vauvan hylkäämiselle on monenlaisia. Se voi tuntua siinä hetkessä ainoalta mahdolliselta ratkaisulta, jos olosuhteiden johdosta kokee olevansa kuin nurkkaan ahdettu. Joku saattaa olla tietämättään raskaana ja synnyttää yhtäkkiä ilman ennakkovaroituksia. Tämä voi aiheuttaa tapauksesta riippuen shokkitilan ja pelon tunteen, joka voi saada toimimaan siten, että vastasyntyneen haluaa jättää jonnekin mahdollisimman nopeasti. Pois silmistä, pois mielestä… – Mutta tuskin se kuitenkaan näin menee. Varmasti jokainen tällaiseen ratkaisuun päätynyt kantaa asiaa ja siihen liittyvää tuskaa sekä muita tunteita mukanaan läpi elämän. Kunpa hylkäämisen sijasta, vauva päätettäisiin antaa esimerkiksi adoptoitavaksi. Tällöin pienokainen saisi mahdollisuuden hyvään elämään sen sijaan, että vaarana on menehtyminen, jos kukaan ei löydä häntä ajoissa paikasta, jonne hänet jätetään.
Teksti: Mami Mixtuura