Ajokortti jo 17-vuotiaana – kyllä vai ei?

Ajokortti jo 17-vuotiaana – kyllä vai ei?
Kuva: Unsplash / Karson Chan

Yhä useampi nuori on esittänyt kotona toiveen ajokortista jo 17-vuotiaana. Ruuhkat ikäpoikkeuslupien käsittelyssä kertovat, että monen toive on myös toteutumassa. Mutta mitkä ovat aikaisen ajokortin hyvät ja huonot puolet?

Kuvitellaan tilanne: Nuori mies pääsee kouluun paikkaan, jonne ei juuri julkisia kulje. Päivät muodostuvat kohtuuttoman pitkiksi koulumatkojen vuoksi ja nuori väsyy. Mielessä väikkyy ajatus kortista ja omasta autosta, jolla koulumatka hurahtaisi moottoritietä vain 20 minuutissa.

Tuollaisessa tilanteessa moni vanhempi sanoisi varmasti kyllä. Moni on sanonutkin, ja koulu on lisäksi puoltanut ikäpoikkeuslupaa. Näin ollen esimerkiksi yhä useampi toisen asteen opiskelija kulkee koulumatkat perheen tai jopa nuoren omalla autolla. Asiasta löytyy plussa- ja miinuspuolia, eikä yksi ratkaisu sovi kaikille.

Plussapuolelle kertyvät ainakin ajan säästäminen, itsenäisyyden lisääntyminen ja arjen helpottuminen. Monessa perheessä nuori voi myös olla tervetullut lisäkuski helpottamaan muidenkin kuin vain nuoren itsensä arkea. Suuressa perheessä nuori voi olla avuksi kauppareissuissa tai pikkusisarusten harrastuskuljetuksissa. Positiivista on myös liikennesääntöjen oppiminen, vastuunoton lisääntyminen ja nuoren tunne siitä, että hän saa enemmän päättää omista menoistaan.

Miinuspuolta pönkittävät nuorten muita ikäryhmiä suurempi osallisuus liikenneonnettomuuksissa. Ajokortista ja nuoren käyttöön mahdollisesti hankittavasta autosta tulee myös paljon kuluja, jotka tulee jotenkin hoitaa.

On ymmärrettävää, että 17-vuotiaan ajokortti jakaa mielipiteitä. Toisaalta moni haluaa tukea nuoren itsenäistymistä ja erityisesti kouluun liittyvää arjen sujumista. Toisaalta taas nuoret nähdään usein liikenteessä harjaantumattomina ja onnettomuusalttiina yksilöinä, jotka usein ajavat vielä ehkä heikosti varustelluilla, halvemmilla autoilla. Vanhemman huoli nuoren pärjäämisestä ja osaamisesta on sitten vielä ihan oma lukunsa tämän kaiken päälle.

Jos ajokorttilain uudistus menee läpi, pian kuka tahansa 17-vuotias voi saada kortin vanhempien luvalla eikä varsinaista kouluun tai harrastukseen liittyvää tarvetta enää kysellä. Samalla nuorten kuskien ajamista rajoitettaisiin viikonloppuöinä, jotka ovat tunnetusti onnettomuusherkkää aikaa. Nuorten kuskien keskuudessa tämä nyt lakiin ajettava rajoitus koetaan holhoavaksi. Vanhemman näkökulmasta ajatellen öinen ajorajoitus ei tunnu pöllömmältä uudistukselta.

Yhtä kaikki, jokainen nuori on yksilö. Yhdelle kortti varmasti sopii ja nuorelta löytyy vastuuntuntoa liikenteessä yhtä lailla 17-vuotiaana kuin vuotta myöhemminkin. Toiselle korttia taas ei soisi annettavan koska kaasujalka on raskas ja joukossa vielä tyhmyys tiivistyy. Ajokorttilaki ei kuitenkaan ota kantaa nuoren persoonaan ja valmiuksikin. Niiden arviointi on vanhempien vastuulla.

Teksti: Jenni Ruotsalo

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *