Olemme olleet seitsemän henkinen perhe nyt kahden kuukauden ajan, kun kesäkuun alussa perheemme täydentyi ihanalla pienellä tytöllä. Kyllä, juuri samaan aikaan kun koulujen kesälomat päättyivät ja kaikki lapset pikkuhiljaa jäivät kesälomalle.
Hässäkkä, sillä olen tainut parhaiten kuvailla kesäämme muille.
Näin elokuun alussa kun mietin kesäämme niin rehellisesti voin sanoa etten muista kesästä kuin pieniä pätkiä sieltä täältä. Mistä olen kiitollinen? Sadoista valokuvista ja videoista!
Kesäni on koostunut paljolti maitobaarina olemisesta, vauvan heijaamisesta, valtavasta määrästä suklaata ja jäätävästä hikoilusta päivin ja öi. Kesäni on sisältänyt myös paljon erilaisia tunteita omasta muuttuneesta kehosta ja riittämättömyyden tunteista sekä neljän muun lapsen perässä juoksemisesta vauva kainalossa.
Mutta jos oikein tarkasti muistelee, niin onhan meidän kesämme ollut täynnä myös kaikkeaa ihanaakin! Kesäretkiä, uimista, herkullisia piknikkejä, ihania ystäviä ja vauvantuoksuista ihanaa arkea! Kysyin myös esikoiseltani mitä hän muistaa meidän kesästämme ja hän vastasi, että RAKKAUS. Okei, ei voisi olla parempaa vastausta näin äidin näkökulmasta ajatellen.
En ehkä hehkuttaisi tätä kesää ”parhaaksi kesäksi ikinä” mutta tämä kesä on ollut sitäkin tärkeämpi ja arvokkaampi! Tulihan minusta viidennen kerran äiti.
Meillä alkaa tällä viikolla arki ja arvatkaa mitä se tarkoittaa? Koululaiset aloittava koulun, päiväkotilainen päikyn ja me kahden pienimmän kanssa jäädään kotiin, joten arkipäivisin äänien voimakkuus vähenee hetkeksi ja se on kuin linnunlaulua korvilleni! Ehkäpä kerkeän syömään jopa ruokanikin hieman useammin lämpimänä, mutta ei nyt liikaa innostuta kyllähän nämä kolme tyttöäkin pitää minut kiireisenä! Vaikka arki onkin täynnä kiirettä ja aikatauluttamista niin tämän kesän jälkeen se tuntuu jopa hieman lomalta, heh.
Eli vaikka kuinka lapsiani rakastankin, niin kiitos ihana elokuu ja tuleva arki! Erotuomarina, sovittelijana, autokuskina, siivoojana ja talon keittäjänä oleminen vei todellakin mehut tästä äidistä!
Ruuhkavuodet, huh, hikeä pukkaa!
Teksti: Katri