Pikkusisaruksen syntymä voi aiheuttaa monenlaisia tunteita!

Pienemmän sisaruksen syntymä on upea asia. Moni lapsi odottaa kärsimättömänä sitä päivää, että saa kutsua itseään isoveljeksi tai -siskoksi. Mutta syntymän jälkeen koetut tunteet voivat vaihdella pyörremyrskyn tavoin. Joinakin päivinä taloon tupsahtanut vauva voi olla iloinen asia, mutta joinakin päivinä taas jotain ihan muuta.
Moni lapsi kokee sen hetken, kun perheeseen syntyy uusi vauva. Äidin pullea vatsa on saattanut ihmetyttää: miten se jatkaakin kasvua, vaikka näyttää poksahtavalta ilmapallolta. Riippuen lapsen iästä, voi olla vaikeaa hahmottaa sitä tosiasiaa, että kotiin on hetkenä minä hyvänsä syntymässä uusi jäsen. Kun se päivä vihdoin koittaa, voi kutkuttava jännitys ja odotus muuttua täysin erilaisiksi tunteiksi. Toisinaan mustasukkaisuus on tunne, joka vaikuttaa isosisaruksen käyttäytymiseen.
Monet lapset rakastavat sitä, että pääsevät mukaan tekemään samoja asioita, kuin heidän vanhempansa. Mikä olisikaan hienompaa, kuin päästä auttamaan äitiä tai isää kodin askareissa. Esimerkiksi pyykkien ottaminen pois pesukoneesta ja kuivumaan ripustaminen voi olla yksi päivittäisistä kohokohdista. Lasta voi ottaa samalla tavalla mukaan auttamaan myös vauvan hoidossa. Hänelle voi antaa pieniä vastuutehtäviä: esimerkiksi puhtaan vaipan antaminen laatikosta tai vauvalle puettavan vaatteen valitseminen.
Muista vanhempana nämä asiat
Bebés y más -sivuston kirjoituksessa on pohdittu keinoja, joiden avulla voi auttaa isompaa sisarusta käsittelemään pikkusisaruksen syntymän aiheuttamia tunteita.
1. Ole kiinnostunut isomman lapsen tuntemuksista
Tärkeää on puhua avoimesti vanhemman lapsen kanssa hänen ajatuksistaan ja kokemistaan tunteista. Tämä toki riippuu lapsen iästä, mutta ikätaso huomioiden on hyvä kuunnella isomman lapsen ajatuksia ja antaa hänelle mahdollisuus kertoa omista ajatuksistaan vauvaan liittyen. Vanhemman kannattaa olla myös itse aktiivinen ja kysellä lapselta asioita, jotta pääsee selville hänen todellisista tuntemuksistaan.
2. Älä luo lapselle paineita isosisaruksen roolista
Monet lapset ovat innoissaan siitä, että he saavat olla isoveljiä tai -siskoja. On kuitenkin tärkeää, että vanhempi ei aseta lapselle liiallisia odotuksia isosisaruksen roolista, jotta lapselle ei tule asiasta liikaa suorituspaineita.
3. Kerro ja osoita lapselle, että rakastat häntä
Älä unohda osoittaa isommalle sisarukselle, että hän on sinulle edelleen tärkeä. Muista kertoa rakastavasi häntä ja osoittaa se myös käytökselläsi. Lapselle voi selittää, että pieni vauva on niin avuton, että tarvitsee sen vuoksi alkuun paljon vanhemman aikaa ja huomiota. On tärkeää, että isompikin lapsi saa vanhempien jakamatonta huomiota, kun siihen suinkin on mahdollisuus.
Teksti: Liisa