Olen hankkinut jokaiselle kolmelle lapselle vauvakirjan, mutta olen äärimmäisen surkea täyttämään niitä. Onneksi jopa minulla välähtää välillä, sillä sosiaalista mediaa käyttäessäni tajusin mistä voin poimia merkintöjä vuosien takaa vauvakirjoihin laitettavaksi: nimittäin Facebookin muistoista!
Muistojen lukeminen on hauskaa puuhaa. Onneksi sitä on kaukaa viisaana kirjoittanut edes jotain someen muiden nähtäväksi ja onneksi jälkiviisaana tajusin vihdoin alkaa laittaa niitä myös kansien väliin – vähän niinkuin varmuuskopioiksi!
Laitan tähän esimerkin muistosta, joka on päivätty 15.2.2011:
Tulee hauska merkintä vauvakirjaan: ”Opit siinä viis-kuusviikkosena mulkoilemaan ja vasta sen jälkeen about seittemänviikkosena hymyilemään. Siitäkään ei oltu eka varmoja ku kelattiin että sua vaan pieretti niin perkeleesti.” Nii tosiaan, Joel hymyilee nykyään ❤
Esikoisen kohdalla kaikki oli uutta ja jännittävää. Joel oli kova poika hymyilemään ja nauramaan. Hän oli ihana, pulleaposkinen ja iloinen vauva.
Seuraava taas on päivätty 18.2.2018:
Joanna: ”Minä en ole enää vauva, minä olen äidin pieni Joanna.” Nää on taas näitä 😍
Nuori nainen oli noin sanoessaan 3-vuotias. Hän on edelleenkin äidin pieni Joanna ja jos minulta kysytään niin myös ikuisesti minun pieni vauvani.
Samalla päivämäärällä, mutta vuotta aiemmin:
Putouksessa oli äsken sketsi, jossa keskeisenä osana hoettiin lausetta ” minä olen pimppi.” Joanna 2v leikki sohvan takana ja selvästikin kuunteli, koska pian sieltä kuului heleällä lapsen äänellä tuo sama lause… ja useaan kertaan. Että näin.
Putous on ollut ja on vieläkin meidän lasten lemppari, jota odotetaan ja katsotaan innolla. Roope Salminen oli vanhemman tyttäreni ihastus ja nykyinen juontaja Christopher Strandberg on seuraava. Kyseinen lause on päässyt tyttären käytöstä unohtumaan (ehkä ihan hyvä), mutta kaikkia tällä hetkellä tulevan kauden lauseita kyllä hoetaan ja usein.
Ottakaa vinkistä vaari, mikäli vauvakirjan täyttäminen on joko unohtunut tai jäänyt vähän huonommalle tolalle. Sosiaaliseen mediaan tulee kuitenkin laitettua aika paljon kaikkea, mikä sitten saattaa ajan kanssa unohtua. Pahimpia ja eniten myötähäpeää itseään kohtaan aikaan saavat Facebookin muistot ovat tietenkin ajalta ennen lapsia. Omia vanhempia muistoja lukiessani toivon, että Facebookissa todellakin olisi alkolukko…
Teksti: Riina K
Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran 21.2.2021.