Kun oma lapsi sairastuu, on luonnollista lähteä googlaamaan oireita ja etsimään mahdollista syytä sairastumiseen. Netissä on tarjolla huima määrä artikkeleja ja tietokantoja, joissa kuvataan erilaisia sairauksia. Kannattaa kuitenkin pitää pää kylmänä ja esittää tutkimustensa tulokset lääkärille oikealla tavalla.
Nykyään moni lääkäri suhtautuu positiivisesti potilaan omaan tiedonhakuun. Parhaimmillaan vanhemman omatoimisesta tutkimuksesta voi olla lääkärille paljon hyötyä. Joskus vanhemman innokkuus saattaa kuitenkin kääntyä itseään vastaan ja pahimmillaan hankaloittaa lääkärin työtä.
Usein näissä tilanteissa vaaditaan herkkää psykologista silmää sekä vanhemmalta että lääkäriltä. Ideaalisesti vanhempi osaa ilmaista omien tutkimustensa tulokset siten, että lääkäri ei koe, että vanhempi asettaa itsensä lääkärin asemaan. Lääkärikin on ihminen ja vaikka on helppo ajatella, että ammattitaidon pitäisi mahdollistaa ymmärrys ja pitkämielisyys, ei tämä ole aina itsestäänselvää.
Lääkärit ovat yksilöitä siinä missä muutkin
Lääkärikunnassa, samoin kuin missä tahansa ammattiryhmässä, on paljon luonteeltaan erilaisia ihmisiä. Toisilla lääkäreillä on luontaista tunneälyä ja empatiataitoa enemmän kuin toisilla. Periaatteessa jokaisen lääkärin pitäisi pystyä kohtelemaan potilaita samalla lailla ymmärtäväisesti, mutta ihmisten välisten persoonallisuuserojen takia tämä ei välttämättä aina käytännössä toteudu.
Myös vanhempien joukosta löytyy persoonallisuuspiirteitä joka lähtöön. Parhaimmillaan sekä vanhempi että lääkäri ovat luonteeltaan empaattisia eivätkä ota henkilökohtaisesti, jos toinen on eri mieltä. Tällöin kanssakäyminen on usein helppoa ja vaivatonta. Moni lääkäri pitää nykyään erittäin positiivisena asiana, että vanhemmat ovat perehtyneet esimerkiksi netin avulla etukäteen huolella lapsen oireisiin.
Lääkäriä kannattaa kuunnella
Lähtökohtaisesti lääkärin näkemys osoittautuu hänen koulutuksensa ja ammattitaitonsa ansiosta useimmiten oikeaksi ja vanhemman kannattaa kuunnella lääkäriä lapsensa edun takia. Lääkärillä ei kuitenkaan ole pääsyä siihen mittavaan tietokantaan, joka vanhemmalle on kertynyt päivittäisestä elämästä lapsensa kanssa. Näin on erityisesti tilanteissa, joissa on kyse lapsen käytöshäiriöistä ja mielenterveyden ongelmista. Nykyään lääkärit onneksi ymmärtävät aiempaa paremmin vanhemman antaman tiedon arvon ja suhtautuvat vanhempien kertomuksiin ja näkemyksiin vakavasti.
Jos lapsella on oireita, on siis täysin normaalia googlata aihetta, mutta kannattaa pitää pää kylmänä eikä hypätä johtopäätöksiin ennen kuin on konsultoinut alan ammattilaista. Lääkärin vastaanotolla kannattaa osata ilmaista omat ajatuksensa siten, ettei lääkärille tule tunnetta, että potilasta ei kiinnosta lääkärin mielipide, koska hän on jo itse ratkaissut ongelman. Omaa asiaansa pystyy monesti ajamaan tehokkaimmin tekemällä yhteistyötä hyvässä hengessä toisten kanssa. Tämä pätee myös lääkärin ja potilaan suhteessa.
Lisätietoa: Yle
Teksti: Sonja