HS: Bull Mentula opettaa lapsensa liikkumaan jo pieninä ja vierastaa koko some-maailmaa

HS: Bull Mentula opettaa lapsensa liikkumaan jo pieninä ja vierastaa koko some-maailmaa

Voimailulajien parista tutuksi tullut Jari “Bull” Mentula sanoo Helsingin Sanomille, että haluaa opastaa ja kasvattaa kaksi poikaansa liikunnalliseen elämäntapaan.

Ammattikehonrakentaja ja valmentaja Jari “Bull” Mentula aloittaa päivänsä viemällä 5- ja 3-vuotiaat poikansa päiväkotiin. Sen jälkeen hän painaa töitä, kunnes on aika vuorostaan hakea lapset päiväkodista. Mentula kertoo HS:n haastattelussa, että on mukana lisäravinne- ja valmennusbisneksessä sekä osakkaana kolmella eri kuntosalilla: hommaa siis todellakin riittää. Alan asiantuntijana Mentula sanoo vierastavansa tyypillistä näkemystä, jossa pienten ja isompienkin lasten ja etenkin poikien ulkonäköpaineet liitetään usein nimenomaan kuntosaliharjoitteluun. Mentulan mielestä samat paineet kohdistuvat nuoriin kaikkialla, ei pelkästään salilla.

Jos ihminen kärsii ulkonäköpaineista, voi hän yhtä hyvin juosta vaikka lenkkipolulla muokatakseen kehoaan kun taas joku toinen reagoi pumppaamalla rautaa, ja silti usein vain voimailua syyllistetään, vaikka lähtökohta on molemmissa tapauksissa prikulleen sama, Mentula huomauttaa HS:lle.

“En urheile lasteni kautta”

Mentula itse asui lapsuutensa maalla ja sanoo jo lapsuusajan täyttyneen erilaisesta urheilusta. Milloin pyöräiltiin ympäri kaupunkia, milloin pelattiin jääkiekkoa tai jalkapalloa, milloin jotain muuta. Hän haluaakin vaimonsa Marun kanssa opettaa lapsensa liikkumaan ja nauttimaan liikunnallisesta elämäntavasta. Perheenä he pelaavat esimerkiksi höntsäjalkapalloa tai frisbeegolfia, ja välimatkoja taitetaan esimerkiksi pyörillä.

Mentula sanoo, että ei vastusta, jos hänen poikansa joskus haluavat kokeilla kehonrakennusta. Toisaalta Mentula ei tosiaankaan aio myöskään pakottaa poikiaan seuraamaan omia jalanjälkiään.

– Salilla treenaaminen on minun intohimoni, mutta pojat saavat löytää omansa mistä haluavat. Minä en ole isä, joka urheilee lastensa kautta, Mentula toteaa HS:lle.

Some keskittyy liikaa ulkonäköön

Mentula sanoo, että päätyvätpä hänen lapsensa aikanaan voimailun pariin tai eivät, siitä on turha tässä hetkessä tehdä numeroa, koska pojat ovat vielä niin pieniä. Hän ylipäätään vierastaa suomalaista tapaa keskittyä usein vain kaikkeen negatiiviseen, suomeksi sanoen siihen, että valitetaan ihan valittamisen ilosta.

– Monelle ainoa tapa aloittaa keskustelu on kertoa, mikä vituttaa. Minä en lähde sellaiseen mukaan, Mentula sanoo HS:ssä.

Mentula tiedostaa, että televisio-ohjelmat ovat antaneet hänestä kuvan miehenä, joka ei sanojaan säästele ja jolta valmennettavat kuulevat välillä brutaalin suoraakin kritiikkiä omasta ulkonäöstään. Mentula sanoo kuitenkin, että ammattilaisena hän ei ala valehdella valmennettavilleen esimerkiksi heidän kehonrakenteestaan tai kiloistaan, mutta työn ulkopuolella häntä eivät voisi muiden sikspäkit tai makkarat vähempää kiinnostaa. Hän ei myöskään vapaa-ajallaan koe pienintäkään tarvetta kertoa muille, miltä he näyttävät.

“Rajat puhelimenkäyttöön”

Mentula sanoo olevansa itse surkea somettaja, joka ei ainakaan aio antaa pojilleen mallia siitä, että elämä tapahtuisi sosiaalisen median kautta. Hänen mielestään nimenomaan sosiaalinen media korostaa turhan paljon ulkonäköä ja luo sitä kautta lapsille ja nuorille turhia paineita ja tunnetta siitä, että he eivät riitä omana itsenään.

– Toistaiseksi poikani eivät tiedä siitä (sosiaalisesta mediasta) mitään, mutta myöhemmin panen heille varmasti jonkinlaiset rajat puhelimen käyttöön, Mentula sanoo HS:lle.

Mikäli hänen lapsensa joskus someen päätyvätkin, aikoo Mentula tehdä parhaansa, että poikien itsetunto ei rakennu pelkän ulkonäön varaan. Mentulan mukaan hänen perheessään rakkaus ja muut tunteet sanoitetaan ja osoitetaan avoimesti ja peittelemättä.

– Jos pojat joskus jakavat somessa omia kuviaan, uskon, etteivät tykkäykset ja tykkäämättä jättämiset mullista heidän maailmaansa, Mentula toteaa HS:ssä.

Kotityöt jaetaan tasan

Mentulan mukaan heidän taloudessaan hommia ei jaotella sukupuolen mukaan, vaan esimerkiksi siivoaminen on juuri hänen itsensä lempipuuhaa, vaikka mies onkin.

– Minä tykkään siivoamisesta, enkä voi mennä nukkumaan ilman iltarutiiniani: kun sankarit ovat nukahtaneet, siivoan heidän lelunsa lattialta, laitan sohvatyynyt paikoilleen ja pyyhin keittiötasot. Se on hyvin rentouttavaa, Mentula kertoo HS:lle.

Hän sanoo myös kokkailevansa mieluusti koko perheelle ja pitävänsä entisenä urheilijana huolta, että ruoka on riittävän ravintorikasta.

Lähde: Helsingin Sanomat

Teksti: Petra

Petra

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *