Koko perheen metsäretki on muutakin kuin pelkkää idylliä

Koko perheen metsäretki on muutakin kuin pelkkää idylliä

Retkeily tunnetusti tuottaa mielihyvää, kohottaa kuntoa, rentouttaa ja on aivan mahtava koko perheen ajanviete. Etenkin lasten kanssa idyllisiksi kaavaillut metsäretket eivät kuitenkaan aina suju ongelmitta ja toisinaan metsässäkin ärsyttää.

Teemme jonkin verran perheemme kanssa päiväretkiä metsissä. Yleensä retkemme sujuvat ilman sen suurempia kinasteluja ja kommelluksia. Kun on useammasta retkeilijästä kysymys, toisinaan kuitenkin sattuu ja tapahtuu.

Yksi isoimmista kinastelun aiheista on se, missä järjestyksessä kuljemme metsässä. Luulisi, että ongelma olisi helposti ratkaistavissa, mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Kuopus ei halua kulkea ensimmäisenä eikä viimeisenä. On parempi, että lapset eivät kulje peräkkäin ihan sovun säilyttämiseksi, joten yleensä toinen meistä vanhemmista kulkee ensimmäisenä, sitten tulee kuopus, sitten toinen vanhemmista ja viimeisenä esikoisemme. Esikoinen taas ei aina haluaisi kulkea viimeisenä. Viimeisenä tulijanhan voi vaikka karhu napata. Ajattelin ehdottaa, että seuraavalla retkellämme voisimme arpoa vaellusjärjestyksen.

Jos meillä on suunniteltu retki tiedossa, katsomme jo edellisenä päivänä sääennusteen ja varusteet sen mukaan. Välillä on kuitenkin käynyt niin, että en ole riittävästi ohjeistanut lapsia pukeutumisessa ja päällä onkin sitten jotakin ihan muuta, mitä ajattelin. Paljaat nilkat ovat huono juttu punkkien ja muiden ötököiden vuoksi. Myös lenkkarit ovat huono homma etenkin, jos ollaan liikkeellä kosteissa paikoissa. Sandaalit ovat sitten vieläkin huonompi juttu. Toivoisin myös, että metsään laitettaisiin ulkoilutakki, ei sitä niin kutsuttua kauppatakkia. Ja vaikka hyttysverkolla varustettu hattu näyttää maailman tyhmimmältä, voi se olla aika hyvä idea sääskiä kuhisevassa metsässä. Kerrospukeutuminen on retkillä hyvä juttu. Se toki kannattaa muistaa, että kerroksia riisuttaessa jonkun pitää myös kantaa ne riisutut vaatekappaleet.

Taannoin rämmimme vähän tiheämmässä metsässä. Varoitimme lapsia minuutin välein astumasta kuraan. Ei mennyt kauaakaan, kun lapsemme sitten hyppäsi kiven päältä suoraan mutaiseen maahan. Siinä rytäkässä häneltä juuttui toinen kenkä mutaan, jolloin kenkä irtosi kokonaan jalasta ja hän astui pelkällä sukallaan märkään maahan. Vaihtosukkia meillä ei juuri sillä kerralla ollut mukana. Ei auttanut muu kuin riisua sukka ja tunkea kenkä sukattomaan jalkaan. Onneksi senkertainen retkemme oli varsin lyhyt. Ja toisaalta sentään kenkä ei hukkunut mutavelliin.

Kerran olimme retkeilemässä suoalueella ja jälleen kerran varoittelimme lapsia astumasta pitkospuiden ulkopuolelle, sillä mättäät olivat märkiä ja upottavia. Yhdessä vaiheessa huomasin, että jokin makaa edessäni maassa pitkospuiden vieressä. Kuopuksemme oli ajatuksissaan kompastunut pitkospuilla ja kaatunut niiden viereen. Hän makasi hiljaa liikkumatta maassa, eikä uskaltanut liikahtaa, sillä pelkäsi uppoavansa suonsilmäkkeeseen. Tästäkin selvittiin säikähdyksellä ja naurunpyrskähdyksillä.

Eväiden unohtuminen jääkaappiin on myös todella ärsyttävää. Näin ei ole kovin montaa kertaa käynyt, mutta yhdellä reissulla unohdimme kaikki juomat kotiin. Päivä oli todella kuuma, mutta siinä kohtaa ei auttanut muu kuin nieleskely. Toki ensin syyttelimme toisiamme, kenen vastuulla oli ottaa juomat mukaan. Kun on monta pussia ja kassia ja muistettavaa asiaa, joskus jokin saattaa unohtua.

Myös jatkuva kysely siitä, koska ollaan perillä, on myös pidemmän päälle varsin raivostuttavaa. Olen alkanut vastata lapsille, että luonnossa olemme heti perillä. Valitettavasti tämä selitys ei heihin ihan aina uppoa. Puolisollani on myös jokseenkin ärsyttävä tapa ilmoittaa määräajoin, kuinka monta kilometriä olemme taivaltaneet ja montako on vielä jäljellä. Jostakin syystä ärsyynnyn tästä, sillä haluan kulkea rauhassa ja nauttia luonnosta. Toisinaan myös tuntuu, että etenemme liian nopeasti. Harva retkeilijä ohittaa meitä, yleensä me pingomme muiden ohi.

Teemme päivävaelluksia, joten emme ole pahemmin karttoja kaipailleet. Taannoin kuitenkin erehdyimme reitiltä, kun reitin pitkospuita ja opastekylttejä uusittiin. Uusia kylttejä ei ollut vielä keritty asentaa. Onneksi saimme vähän kartta-apua muilta retkeilijöiltä. Toiselle kertaa lähdimme maastoon sähköavusteisilla fatbikeilla ja maastopyörillä. Päätimme säästää 10 euroa, emmekä ladanneet kännyköihin ajantasaisia reittikarttoja. Lopulta pyöräilimme yli 40 kilometriä, joista puolet valtatien varressa, kun emme uskaltautuneet enää metsäpoluille harhailemaan. Olimme kuitenkin tyytyväisiä tuosta kympin säästöstä.

Makkaran paisto aiheuttaa reissuillamme välillä harmaita hiuksia. Emme nimittäin osaa päättää, paistammeko makkaraa vai emme. Usein päädymme sitten siihen, että emme paista makkaraa, koska on korona-aika, metsäpalovaroitus tai polttopuut todennäköisesti puuttuvat tulentekopaikalta. Helpointa olisi hankkia retkikeitin, mutta toistaiseksi olemme tyytyneet arpomaan, mitä teemme makkaroiden suhteen.

Pääasiassa kuitenkin nautimme retkeilystä ja luonnosta. Välillä sattuu ja tapahtuu, mutta kommelluksille pitää osata nauraa. Vaikka välillä toistemme seura ärsyttää, niin yleensä luonnossa liikkuessa ärsytyskin vähenee ja kotiin päästyään huomaa, että tuli tehtyä hyvä lenkki.

Jos retkeilette, onko teille sattunut kommelluksia?

Teksti ja kuva: Nanna

Sinua saattaisi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:

Miten varustautua lapsiperheen päivävaellukselle? Nappaa tästä vinkit talteen

Luonnossa tuntee olevansa perillä

Älä valita, ettei ole mitään tekemistä! Lähde lasten kanssa ulos!


Ruuhkavuodet suosittelee

Nanna

Olen tiukkapipoinen, mutta lempeä kahden lapsen äiti. Murehdin lasten kasvua ja maailman menoa. Stressaan kaikkea mahdollista ja etsin itseäni. En ole pilvissä liihottelija vaan realisti ja luotan järjen ääneen. Yritän elää hetkessä ja nauttia arjen pienistä asioista. Elän elämäni parasta aikaa joka päivä, vaikka ihan aina ei siltä tunnukaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.