Kriisipuhelimeen soitettu enemmän kuin koskaan – etenkin nuorten naisten itsetuhoiset ajatukset lisääntyneet

black rotary dial phone on white surface

Kriisipuhelin ruuhkautui kesän aikana niin pahasti, että vaikka liki 20 000:lle soittajalle vastattiin, jäi suurin osa soittajista ilman vastausta.

Viime kesäkuun alusta elokuun puoliväliin Mieli ry:n ylläpitämään Kriisipuhelimeen tuli liki 60 000 soittoa, mikä on yli 10 000 soittoa enemmän kuin esimerkiksi viime kesänä. Kyse on myös Kriisipuhelimen kaikkien aikojen soittoennätyksestä. Aiheesta kertoo muun muassa Mediuutiset.

Soittojen määrä on yhä jatkuvassa nousussa, ja esimerkiksi yksin heinäkuussa soittoja tuli lähes 35 000, Kriisipuhelimentoiminnan päällikkö Susanna Winter Meili ry:stä sanoo.

”Kolmoiskriisi vaikuttaa edelleen, mutta myös se, että mielenterveyshaasteista on puhuttu paljon ja kerrottu, mistä apua saa. Onneksi olemme pystyneet lahjoitusvaroilla lisäämään kriisityöntekijöiden määrää kesän ajaksi ja siksi vastaamaan selvästi useampaan puheluun”, Winter toteaa.

Itsetuhoiset ajatukset lisääntyneet

Mediuutisten mukaan tyypillisiä syitä ottaa yhteyttä Kriisipuhelimeen ovat yleinen ahdistus ja paha olo, ihmissuhdeongelmat sekä selviytyminen arjen kuormituksessa.

Viime vuonna itsetuhoisiin ajatuksiin liittyviä soittoja tuli alle kymmenen vuorokaudessa, mutta esimerkiksi viime kesäkuussa synkistä ja itsetuhoisista ajatuksista otti yhteyttä jo noin 20 soittajaa joka päivä. Etenkin nuorten (eli 18 – 29-vuotiaiden) naisten itsetuhoiset ajatukset ja yhteydenotot ovat lisääntyneet. Sama ilmiö on havaittu keski-ikäisillä miehillä, jotka näyttävät löytäneet Kriisipuhelimen avunlähteeksi aiempaa paremmin. Myös nuorten miesten soitot ovat lisääntyneet.

”Yleensä Kriisipuhelimeen soittaneista joka kolmas on mies. Olemme pyrkineet lisäämään miesten tietoisuutta keskusteluavusta ja madaltamaan kynnystä ottaa yhteyttä kriisissä”, Winter sanoo.

Mieli ry:n mukaan Kriisipuhelimen työntekijät törmäävät akuutteihin itsetuhoisiin tilanteisiin joka ikinen päivä.

Päivystää ympäri vuorokauden

Yleisin Kriisipuhelimeen soiton syy kaikissa ikäryhmissä on yleinen paha olo, erityisesti ahdistuneisuus. Lisäksi Kriisipuhelimeen soittajien kertomuksissa kuuluvat sosiaaliset ongelmat, yksinäisyys ja itsetuhoisuus. Kesäaikana moni soittaja sanoo kuormittuneensa entisestään, koska useat palvelut olivat kesän ajan kokonaan tauolla.

Tähän asti Kriisipuhelin on toiminut neljällä eri kielellä: suomeksi, ruotsiksi, arabiaksi ja englanniksi. Tämän viikon perjantaina 2. elokuuta Kriisipuhelin avaa myös ukrainan- ja venäjänkieliset linjat.

Kriisipuhelimen suomenkielinen linja on auki joka päivä vuorokauden ympäri numerossa 09 2525 0111. Mieli ry:n Kriisipuhelin on suunnattu kaikille kriisissä oleville ihmisille, jotka asuvat Suomessa. Kriisipuhelimen lisäksi yhdistys tarjoaa keskusteluapua kasvokkain ja verkossa yli kahdessakymmenessä kriisikeskuksessa ympäri Suomea.

Teksti: Petra

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.