Kysyttäessä moni ilmoittaa olevansa suvaitsevainen eikä tuomitse erilaisuutta. Käytännössä tilanne kuitenkin usein on toinen. Miksi erilaisuus on niin pelottavaa?
Sanonta “kaikkia ei voi miellyttää” on täyttä totta. Vaikka näyttäisi miltä, aina löytyy heitä, joita ulkoinen olemus ei miellytä. Joko ihminen on liian laiha, liian lihava, liian meikattu, liian kalpea… Taivas on rajana arvostelijoille. Miten arvostelijoihin kannattaa asennoitua?
Näin kaupassa lastensa kanssa ostoksilla olleen äidin, joka oli tatuoitu päästä varpaisiin. Sen sijaan, että olisin tarkkaillut äitiä, oli paljon mielenkiintoisempaa tarkkailla hänen ympärillään olevia ihmisiä.
Äidin vieressä olleet ihmiset eivät katsoneet suoraan häneen, mutta kun hän oli siirtynyt vähän kauemmas, moni vilkuili vaivihkaa hänen suuntaansa ja toiset tuijottivat vieläkin avoimemmin. Välillä joku sattui kääntymään yllättäen äitiä kohti niin, että ei ollut vielä aiemmin nähnyt tätä. Tällöin moni säpsähti yllättyneenä, mikä toki on ymmärrettävää, koska tatuoitu naama näyttää aika hätkähdyttävältä, jos sellaista ei ole tottunut näkemään. Toiset hätkähtelijöistä pyysivät noloina anteeksi, toiset eivät edes vaivautuneet pahoittelemaan ja jotkut jopa tuhahtelivat epäkohteliaasti ja katsoivat pitkään perästä.
Äiti ei näyttänyt välittävän ihmisten käytöksestä. Tatuoinnit näyttivät aika vanhoilta ja hänen lapsensa olivat sen ikäisiä, että hän varmasti oli vuosien aikana kohdannut saman tilanteen lukemattomia kertoja. Mutta voiko toisten ihmisten jatkuvaan tuijotteluun ja toisinaan avoimen vihamieliseen arvosteluun koskaan tottua?
Saattaa olla, että äiti tänä päivänä toivoisi, että tatuointeja ei olisi. Tai sitten hän on yhä ylpeä ulkonäöstään eikä luopuisi tatuoinneista, vaikka se olisi mahdollista.
Jos ensimmäinen vaihtoehto pitää paikkansa ja äiti toivoisi itsekin, että nuorempana laitetut tatuoinnit saisi piiloon ja hän voisi sulautua massaan, siinä tilanteessa toisten avoin tuomitseminen tuntuu entistäkin pahemmalta. Meistä jokainen on tänä päivänä erilainen kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Tatuoinnit ovat saattaneet olla osa äidin elämäntyyliä aiemmin ja nyt kun hän elää erilaista elämää, hän ei voi taikoa tatuointeja piiloon. Tuntuu pahalta, että hän joutuu koko loppuelämänsä kärsimään toisten arvostelusta ja katseista.
Toisaalta jos hän yhä rakastaa tatuointejaan eikä kadu sekuntiakaan että on ne ottanut, tuntuu samalla lailla väärältä, että hänen henkilökohtaisen makunsa takia häntä arvostellaan vain ulkonäön perusteella.
Myös voimakkaasti meikattuja äitejä arvostellaan ja tehdään luonneanalyysejä tuntematta ihmistä lainkaan. Meikkaamattomuuskaan ei ole hyvä, silloin saa kuulla olevansa epäterveen ja väsyneen näköinen. Puhumattakaan jos sattuu olemaan yli- tai alipainoinen.
Lapset oppivat vanhemmiltaan, kuinka erilaisuuteen tulee suhtautua. Jos vanhemmat pienestä pitäen opettavat lapsilleen, että kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin haluavat, tulevaisuudessa tatuoitu äitikin voisi kävellä kaupassa yhtenä muiden joukossa ilman tuhahteluja.
