Sanonta “vanhempi elää oman lapsuutensa uudelleen lapsensa kautta” pitää monessa mielessä paikkansa. Vanhemmuus on erinomainen esimerkki siitä, kuinka omakohtainen kokemus auttaa ymmärtämään toista paremmin. Jos lapsen toiminta vihastuttaa, “kokemusasiantuntija-moodin” päälle kytkeminen auttaa paremmin hallitsemaan omia tunteitaan.
Jokainen vanhempi on kerran ollut itse lapsi. Tämä omakohtainen kokemus auttaa vanhempaa ymmärtämään paremmin lastaan. Vihanpuuskia, murjottamista, teini-iän kapinointia… Lapsen tunnetiloja on helpompi ymmärtää, kun on itse ne aikoinaan kokenut.
Vanhemmalla on ainutlaatuinen tilaisuus elää ja muistella uudestaan omaa lapsuuttaan seuraamalla lapsensa kehitystä. Sen lisäksi, että vanhempi opastaa ja valmentaa lastaan tulevaa elämää varten parhailla mahdollisilla eväillä, vanhemmuus on arvokas ikkuna, jonka avulla on mahdollista oppia lisää elämästä ja ihmisyydestä.
Pienen ihmisen kanssa eläminen on jännittävää
Lapsen kehityksen seuraaminen on välillä henkeäsalpaavaa. Tuntuu, että joskus jopa päivissä kehitys ottaa suuria harppauksia. Kenties tästä syystä vanhempien on välillä vaikeaa pysyä mukana lapsen muutoksessa. Vaikka lapsi olisi jo sen ikäinen, että pystyisi tekemään tiettyjä asioita itse, vanhempi monesti saattaa kokea, että lapsi vielä tarvitsee hänen hoivaansa. Joskus hoivavietti säilyy aikuisuuteen asti niin vahvana, että vanhemman on vaikeaa päästää lapsesta irti.
Tietyissä kohdissa elämäänsä lapsi muuttuu niin vinhaa vauhtia, että juuri kun vanhempi on sisäistänyt, että lapsi on tietyssä kohtaa kehityksessään, lapsi onkin jo edennyt monta askelta pidemmälle. Jos suhtautumistaan lapseensa joutuu muuttamaan jatkuvalla syötöllä, ei ihme, että vanhemman on välillä vaikeaa hahmottaa, kuinka hyvin hänen lapsensa itseasiassa jo pärjää yksin.
Tässä kohtaa auttaa, jos vanhempi muistelee, miltä hänestä itsestään tuntui tietyn ikäisenä. Jos katsomme vaikkapa omaa kolmannen luokan luokkakuvaamme, kuvassa olevat lapset näyttävät kaikki todella pieniltä, mutta kun palautamme mieleen miltä meistä silloin tuntui, luokkakaverit vaikuttivat tosi isoilta ja “aikuisilta”. Kolmannen luokan tienoilla moni kokee ensimmäisiä ihastumisen tunteitaan, jotka voivat olla hyvin voimakkaita. Vaikka nyt aikuisena taakse katsoessa oma lapsuuden ihastuksen tunne saattaa vaikuttaa lähinnä lapsellisen herttaiselta, jos palauttaa mieleensä miltä tunne tuntui silloin kun sen koki, asia oli silloin haudanvakava ja “suuri”.
Ruuhkavuosien kiireiden keskellä ei välttämättä ole usein aikaa pysähtyä ja miettiä, missä kohtaa kehitystä lapsen sisäinen maailma kulloinkin on menossa. Lapsi näyttää vanhempiensa silmiin pieneltä, jolloin saattaa tulla tunne, että lapsen pään sisällä tapahtuvat asiat ovat myös yhä pienen lapsen ajatuksia. Välillä kannattaa palauttaa mieleen, miltä maailma tuntui omasta mielestä, kun oli samanikäinen. Joskus saattaa yllättää, kuinka “aikuismaisesti” sitä osasikaan ajatella jo kohtuuvarhaisella iällä ja silloin on hyvinkin mahdollista, että oman lapsen pään sisällä hänestä tuntuu samanlaiselta, vaikka hän ulkoisesti näyttää pieneltä.
Teksti: Sonja
