Näin bussipysäkillä nuoren naisen suuren raskausvatsan kanssa polttamassa tupakkaa. Mitä ajattelee ihminen, joka polttaa raskaana ja tekee sen vieläpä julkisesti?
Tupakoiva tuleva äiti oli kauniisti meikattu ja siististi pukeutunut. Olin hyvin hämmästynyt nähdessäni hänen polttavan, vaikka synnytys oli selvästi lähellä. Koitin ensin kohteliaisuudesta olla katsomatta häntä, kunnes aloin miettiä, miksi vältän näyttämästä, että katson häntä.
Yleensä en halua tuijottaa esimerkiksi sairauden takia poikkeavalta näyttäviä ihmisiä siksi, etten halua aiheuttaa heille epämukavaa oloa. Syy siihen, etten tuijota, on siis huomaavaisuus toisen tunteita kohtaan. Tupakoivan äidin tapauksessa tilanne tuntui kuitenkin erilaiselta. Toiset suhtautuvat raskaudenaikaisen tupakoinnin riskeihin vähätellen, mutta vaikka asioista henkilökohtaisesti olisi mitä mieltä tahansa, tosiasioita ei voi kiistää. Tupakoinnin on lukuisissa tutkimuksissa osoitettu aiheuttavan vauvalle monenmoista haittaa.
Kun katsoin tupakoivaa tulevaa äitiä, tunsin oloni hyvin surulliseksi. Ajattelin hänen vatsassaan olevaa suojatonta pientä ihmistä, joka on täysin äitinsä raskaudenaikaisen käyttäytymisen armoilla. Tupakan haitalliset aineet imeytyvät äidin verenkiertoon ja siirtyvät vauvaan. Jokaisella henkäyksellä nainen itsensä lisäksi pakottaa myös syntymättömän vauvansa tupakoimaan.
Pohdin johtuiko naisen piittaamattomuus siitä, että hän ei yksinkertaisesti tiennyt tupakoinnin vaaroista vauvalleen. Onko mahdollista, että nyky-yhteiskunnassa jotkut eivät olisi altistuneet tiedolle näistä asioista? Se tuntui hyvin epätodennäköiseltä ottaen huomioon, kuinka paljon tupakoinnin haitallisuudesta raskauden aikana toitotetaan joka puolella. Voisiko siis olla, että nainen tiesi vaaroista, mutta ei vain välittänyt? Ajatus sai olon entistäkin surullisemmaksi.
Mietin myös mahdollisuutta, että naiselle olisi tapahtunut jotain todella pahaa äskettäin ja ainoa keino lievittää stressiä oli tupakointi. Hän ei kuitenkaan näyttänyt stressaantuneelta eikä yllättävä vastoinkäyminen ollut riittävä syy altistaa omaa vauvaansa myrkyille.
Nuori nainen tumppasi tupakkansa ja nousi bussiin. Minä jäin pysäkille odottamaan omaa bussiani. Nyt kun nainen oli poissa, toivoin että olisin sanonut hänelle jotain silläkin uhalla, että olisin saanut haukkumista. Koska sillä on eroa, sekaantuuko toisen ihmisen yksityisiin asioihin vai puhuuko heikomman puolesta, joka ei kykene puolustamaan itseään. Naisen vatsassa ollut vauva ei pystynyt tekemään mitään puolustautuakseen. Jos me sivustakatsojat emme selkeästi ilmaise sitä, ettemme hyväksy tällaista toimintaa, silloin käytännössä annamme äidin tupakoinnille hiljaisen hyväksyntämme.
Silti ei ole helppoa avata suutaan, minä jos kuka tiedän sen, koska se ei onnistunut minultakaan sillä hetkellä kuin olisi pitänyt. Mutta tuijottaa voimme jokainen. Seuraavan kerran kun näen tupakoivan odottavan äidin en käännä katsettani pois, vaan annan ilmeeni kertoa, mitä ajattelen hänen toiminnastaan. Kenties häpeäntunne motivoi olemaan polttamatta, jos oman vauvan turvallisuus ei ole riittävä motivaattori. Toivon että seuraavalla kerralla olisin riittävän rohkea ilmaisemaan myös sanoin suruni polttavan äidin toiminnasta.
