7 tunnetta jotka tulet käymään läpi, kun toinen lapsesi syntyy 

7 tunnetta jotka tulet käymään läpi, kun toinen lapsesi syntyy 
Kuva: Jonathan Borba

Teksti: Anna-Leena

Sinä hetkenä, kun raskaustesti näyttää plussaa toista kertaa, alkaa päässä pyöriä aivan uudenlaisia kysymyksiä ja huolia. Kuinka esikoinen tulee reagoimaan sisaruksen syntymään? Milloin on oikea hetki kertoa raskaudesta esikoiselle? Kuinka vauvan syntymä tulee vaikuttamaan koko perheeseen? Bebés y más-sivusto on listannut tunteita, joita vanhemmat saattavat käydä läpi tullessaan vanhemmiksi toista kertaa.

Tulet rakastumaan uudelleen

Huoli siitä, pystyykö toista lasta rakastamaan yhtä paljon kuin ensimmäistä, on hyvin yleinen, Bebés y más-sivustolla huomautetaan. Rakkaus, joka meidät täyttää vauvan syntyessä on niin valtava, että tuntuu aivan mahdottomalta pystyä kokemaan jotain samanlaista uudestaan.

Kun toinen lapsesi syntyy, tajuat kuitenkin heti, että huolehdit aivan turhaan: rakkaus nimittäin vain kasvaa jokaisen lapsen myötä. Älä siis turhaan murehdi sitä, että toisen lapsen synnyttyä joudut jakamaan rakkautesi lasten kesken. Mitä enemmän lapsia, sitä enemmän rakkautta mistä ammentaa!  

Syyllisyys

Ikävä kyllä syyllisyys ja vanhemmuus tuntuvat kulkevat käsi kädessä. Toisen lapsen synnyttyä syyllisyys saa kuitenkin aivan uuden muodon. Vaikka vanhemmilla on useita supervoimia, kahtia jakautuminen ei onnistu edes vanhemmilta. Tästä syystä vanhemmat eivät voi välttyä tuntemasta syyllisyyttä, kun lapset tarvitsevat jotain yhtä aikaa ja on valittava kumman tarve on suurempi.  

man carrying to girls on field of red petaled flower
Kuva: Juliane Liebermann. Vanhemmuus ja syyllisyys kulkevat käsi kädessä.

Itseluottamus

Harjoitus tekee mestarin -ja näin on myös lasten kanssa, muistutetaan Bebés y más-sivuston artikkelissa. Vaikka ensimmäisinä päivinä tuntisitkin olosi yhtä kömpelöksi ja epävarmaksi kuin esikoisenkin kanssa, huomaat pian, että tietyt vauvan hoitoon liittyvät asiat eivät unohdu. Esimerkiski vaipanvaihto, kylvetys ja pukeminen ovat asioita, jotka onnistuvat toisen lapsen kanssa vaikka silmät kiinni. Toisen lapsen kanssa huomaat olevasi varmempi otteistasi, etkä välttämättä säikähdä yhtä pienestä kuin esikoisen kanssa. 

Jokainen lapsi on erilainen 

Jokaisen lapsen myötä syntyy uusi tapa elää vanhemmuutta, koska jokainen lapsi on erilainen ja tarvitsee erilaisia asioita. Vaikka saatatkin tuntea itsesi varmemmaksi kuin esikoisen kanssa, tulet myös huomaamaan, että toisen lapsen myötä tulet käymään läpi aivan uusia tunteita ja haasteita. Vaikka yrittäisitkin kasvattaa lapset täysin samalla tavalla, heistä ei koskaan tule kasvamaan täysin samanlaisia. Tästä syystä on tärkeää yrittää olla vertailematta lapsia keskenään. 

woman in white shirt carrying girl in blue shirt
Kuva: Jonathan Borba. Jokainen lapsi on erilainen, myös sisarukset.

Uusia pelkoja

Uuden vauvan myötä huomaamaan, että jotkut niistä peloista joita tunsit esikoisen kanssa ovat kadonneet, huomautetaan Bebés y más-sivuston artikkelissa. Olo on varmempi, eikä pienimmät kuhmut ja itkut enää hätkäytä samalla tavalla kuin ensimmäisen lapsen kanssa. Uuden vauvan myötä syntyy kuitenkin myös uusia pelkoja, jotka liittyvät usein tasapuoliseen kasvatukseen tai sisarusten väliseen suhteeseen. 

Sydämesi sulaa, kun näet lapsesi yhdessä

Se hetki kun kaksi elämäsi suurinta rakkautta kohtaavat on ainutlaatuinen. Vaikka sisarusten suhteeseen mahtuu myös riitoja, on uskomaton lahja saada seurata vierestä, kuinka sisarusten välinen suhde syvenee, sivustolla hehkutetaan.

Uudet “ensimmäiset kerrat”

Ensimmäinen sana, kiinteiden ruokien aloitus, ensimmäiset askeleet…Varsinkin vauvavuosi on täynna “ensimmäisiä kertoja”, jotka tulevat saamaan sinut aivan yhtä iloisiksi myös toisen lapsen kohdalla. Samaan aikaan nämä toiset “ensimmäiset kerrat” herättävät sinussa eläviä muistoja esikoisen vauvavuodesta.

Hommaa riittää

Kuka ikinä keksikin lauseen “kaksi menee siinä missä yksikin” ei takuu varmasti ollut useamman lapsen vanhempi. Sillä ei, kaksi lasta ei ole sama kuin yksi. Kahden kanssa homma ei lopu ja huomaat pian, että hommaa riittää vaikka päivän jokaiselle tunnille. Ja mikä hulluinta, et kaikesta tästä huolimatta vaihtaisi lapsiasi mihinkään maailmassa!

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *