Kuinka suhde lapsettoman ystävän kanssa muuttuu perheen perustamisen jälkeen?

Kuinka suhde lapsettoman ystävän kanssa muuttuu perheen perustamisen jälkeen?
Kuva: Omar Lopez

Moni vanhempi kokee, että lasten saamisen jälkeen suhde lapsettomiin ystäviin muuttuu. Toisten mielestä suhde edelleen toimisi, mutta lapsiarjen tuoksinassa yhteisen ajan vähyys ajaa ystävyksiä kauemmas toisistaan. Toisten mielestä yhteisiä puheenaiheita ei enää ole arjen ollessa niin erilaista. Voiko yhteisen sävelen säilyttää lapsettomien ystävien kanssa myös synnytyksen jälkeen?

Usein kuulee sanottavan, että lasten saannin jälkeen tuoreiden vanhempien puheenaiheet pyörivät vain perheen ympärillä, mikä saattaa tuntua lapsettomista turhauttavalta. Toisaalta tuoreet vanhemmat eivät ehkä elämänmuutoksen myötä enää jaksa samalla lailla olla kiinnostuneita samoista asioista kuin ennen lasten saantia.

Sama ilmiö on toisinaan havaittavissa silloin, kun aiemmin sinkkuna viihtynyt ihminen alkaa seurustella. Ei ole epätavallista, että seurustelusuhteen alkaessa ystäviä tulee nähtyä aiempaa vähemmän. Sinkkukavereita saattaa esimerkiksi kiinnostaa käydä viettämässä iltaa ulkona enemmän kuin seurustelijaa, mikä saattaa asettaa rajoituksia yhteiselle ajanvietolle.

Lapsen saanti merkitsee usein vielä dramaattisempaa elämänmuutosta. Pienen ihmisen saapuminen laittaa prioriteetit usein uusiksi molemmilla vanhemmilla. Tietty tuntimäärä päivästä kuluu usein töissä ja jäljellä olevan ajan usein haluaa viettää oman perheen parissa, varsinkin kun lapset ovat pieniä. Ei siis ole ihme, että lapsettomat ystävät saattavat automaattisesti jäädä hiukan sivurooliin ainakin alkuvaiheessa vauvan syntymän jälkeen.

Jos ystävyyssuhteista ei pidä huolta, sivuunjääminen voi muuttua pysyvämmäksi olotilaksi. Mutta kuinka ystävyyssuhdetta voi hoitaa, jos yhteisiä puheenaiheita ei enää tunnu olevan?

Jokainen vanhempi on omanlaisensa

Toisille ystävän seura on tervetullutta vaihtelua lapsiarjen keskellä ja “taukoon” kuuluu olennaisesti, että voi puhua välillä muustakin kuin lapsiasioista. Varsinkin jos ystävyyssuhde on alunperin alkanut tiettyjen yhteisten kiinnostuksenkohteiden siivittämänä, on helppoa jatkaa puhumista molempia kiinnostavista asioista myös lapsensaannin jälkeen.

Jos ystävyys on ollut enemmän vaikkapa viihteelläkäymispainotteista, on ymmärrettävää, että yhteisiä puheenaiheita ei välttämättä enää löydy samalla lailla, jos toinen haluaa käydä läpi viikonlopun bileiden tapahtumia, joissa toinen ei edes ole ollut mukana. Tällaisissa tilanteissa usein punnitaan ystävyyden vahvuus. Joskus käy niin, että ystävyys yksinkertaisesti hiipuu hiljaa pois.

Toisaalta jos ystävyyssuhteen kokee arvokkaaksi ja sen haluaa säilyttää, ihminen usein on valmis tekemään työtä asian eteen. Vaikka ystävän puheenaiheet eivät aina niin paljon kiinnostaisi, häntä silti jaksaa kuunnella, koska hänen seurastaan kuitenkin pääsääntöisesti nauttii paljon. Sama pätee lapsettomaan ystävään. Vaikka häntä ei välttämättä kiinnostaisi kuulla niin paljon vauva-arkeen liittyvistä asioista, hän kuitenkin antaa ystävänsä puhua, ymmärtäen kuinka tärkeää on päästä jakamaan oman elämänsä suurimpia asioita.

Jos molemmilla on halu säilyttää ystävyys, silloin on hyvät mahdollisuudet, että ystävyys kantaa läpi vauva-arjen. Tämä kuitenkin vaatii työtä molemmilta osapuolilta. Oletko sinä joutunut luopumaan joistakin ystävistäsi perheen perustamisen jälkeen?

Teksti: Sonja


Ruuhkavuodet suosittelee

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.