Miksi ihmisillä on niin voimakas tarve arvostella muita?

Miksi ihmisillä on niin voimakas tarve arvostella muita?
Kuva: Ben White

Kävelyllä muita ihmisiä ohittaessa usein kuulee haluamattaan pieniä otteita heidän keskusteluistaan. Useimmiten lauseet liittyvät toisten ihmisten arvosteluun. Miksi ihmisillä on niin voimakas tarve arvostella muita?

Usein kävelyllä tulee ohitettua muita kävelijöitä, jotka ovat liikkeellä yksin, kaksi tai joukolla. Jos kuljetaan vastakkaisiin suuntiin, ohituksen hetki on monesti nopea. Silti lähiohituksessa ehtii tahtomattaan kuulla katkelmia toisten käymistä keskusteluista. Eräänä päivänä kävelyllä kiinnitin huomiota siihen, että monet ohittamistani ihmisistä tuntuivat puhuvan toisista ihmisistä negatiiviseen sävyyn.

Seuraavantyyppisiä lausahduksia kuului erityisesti yksin kävelevien puhelimessa puhuvien naisten suusta: “En tajua miten hän voi käyttäytyä niin. Tulin työvuoroon ja hän alkoi heti valittamaan….”, “…hän ei tee töitään, surffaa vaan netissä, muut joutuvat tekemään kaiken….”, “siis miten joku voi ajatella niin, ei mitään järkeä, olin ihan että eihän tämä voi olla tottakaan…. “, “siis voitko kuvitella, mitä hän sitten teki…”, “hän ei vain tunnu välittävän, hän ei vain tajua, idiootti…”

Vain yhden kävelyn aikana kerätty “otos” on toki hyvin pieni, eikä sen perusteella voi tehdä yleistyksiä. Kävelyn jälkeen aloin kuitenkin kiinnittämään enemmän huomiota siihen, millaisia pienet korviin kantautuvat lauseenpätkät ovat, kun ohitan ihmisiä. Tähän päivään asti kerätyn “aineiston” perusteella vaikuttaisi että yleinen, ellei yleisin, puheenaihe kävelyllä olevilla ihmisillä on toiset ihmiset.

Toki tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Ihminen on sosiaalinen olento, jolle on tyypillistä olla kiinnostunut muista yhteisön jäsenistä. Ilman tätä perusominaisuutta esimerkiksi Seiskan kaltaisilla lehdillä ei olisi sellaista levikkiä kuin niillä on. Toisten ihmisten asioista puhumisessa ei sinänsä ole mitään vikaa. Sen sijaan surulliseksi vetää joidenkin ihmisten voimakas tarve arvostella muita hyvin negatiiviseen sävyyn. Harvemmin kävelyllä kuulee sentyyppisiä lausahduksia kuten “…ymmärrän miksi hän toimii niin kuin toimii, vaikkei se kivalta silti tunnu….”. Sen sijaan tyyli on useammin “…miten joku voi olla niin idiootti…”.

On selvää että ystävien kanssa juttelu on tärkeä henkireikä, jolloin voi päästää ilman estoja höyryjä pihalle asioista, jotka ärsyttävät. Ystävälle avautumisella on tärkeä funktio, jolla on suuri merkitys oman jaksamisen kannalta. Silti ei voi välttyä miettimästä, parantaako toisten ihmisten voimakas arvostelu lopulta kuitenkaan omaa hyvinvointia. Voiko olla, että kävelyllä rentoutumisen sijaan sitä vaan lietsoo itsensä entistä suurempaan raivoon esimerkiksi ärsyttävää työkaveria kohtaan, jos ison osan ajasta käyttää hänen haukkumiseensa?

Onko toisten arvostelu niin perustavaa laatua oleva ihmisen piirre, että siitä ei ole mahdollisuutta päästä koskaan kokonaan eroon, eikä kenties ole tarvettakaan? Vai olisiko elämä kuitenkin helpompaa itsellemmekin, jos emme arvostelisi toisia niin paljon?


Ruuhkavuodet suosittelee

Anonyymi perhe

Anonyymi perhe koostuu monimuotoisten perheiden lisäksi myös ihanan kamalista isovanhemmista sekä niistä ainaisista mammakerhojen kaikkitietävistä äideistä - lapsettomia karvalasten vanhempia kuitenkaan unohtamatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.