Kaikki tytöt eivät tykkää hörhelöistä ja pinkistä – ja se on tosi ok!
Jokainen ihminen on solumöykystä alkaen yksilö. Oma persoonansa, joka (toivottavasti) kulkee omia polkujaan. Nykyisessä, modernissa yhteiskunnassa oman tien kulkeminen on paljon helpompaa kuin aiemmin – ja se on massasta erottuvien onni.
On ihan tavallista, että lapsi ei pikkuisenakaan sovi muottiin. Voi olla, että pikkupoika haluaa ehdottomasti yhtä makean pitkän tukan kuin isosiskolla. Tai pikkutyttö tahtoo siilitukan ja siniset shortsit, vaikka parhaalla kerhokaveri-tytöllä onkin vaaleat prinsessakutrit ja pinkki hame. Lapsi itse ei arvota itseään näiden halujensa tai niiden taustalla olevien vaikuttimien kautta. Homma menee vihkoon vasta jos lapsi yritetään tunkea muottiin, johon hän ei sovi.
Kautta historian tyttöjä on lellitty ja poikia kehotettu olemaan kovana. Tytöt on puettu pehmoiseen pinkkiin, pojat tummanpuhuvaan ja siniseen. Tyttöjä on tuettu herkissä ja taiteellisissa aineissa samaan aikaan kun poikia on potkittu eteenpäin kohti bisneksen tekoa. Vanhemmilta vaaditaan avarakatseisuutta ja hereillä oloa, ymmärrystä ja joustoa kun omalle kohdalle sattuu “poikatyttö” tai “tyttöpoika”. Silloin maskuliiniset ja feminiiniset palikat voi laittaa romukoppaan ja antaa lapsen rakentaa itsensä ihan erilaisista palikoista.
On ihanaa, että lapset ovat erilaisia ja kasvavat yhteiskunnassa, jossa erilaisuus on enemmän ja enemmän okei. On hienoa, että suomalaisessa yhteiskunnassa on kuljettu kauas niistä hetkistä, kun tyttöjen ainut yleisesti hyväksytty ulkoasu oli liivihame ja letit.
Vanhemmalle voi kuitenkin tulla yllätyksenä oman tyttären maskuliinisuus tai poikamaisuus. Se ei saisi yllättää, mutta on inhimillistä joutua pohtimaan tyttären vaikuttimia. Harvemmin kyse on mistään vanhemman tekemästä virheestä, joten itsesyytöksille ei ole mitään syytä. Usein, eli lähes aina, kysymys on lapsen oman identiteetin hakemisesta tai esimerkiksi kasvamisesta veljien rinnalla. On hyvin tavallista, että sisarusparven ainut tyttö kasvaa rämäpääksi siinä veljesten vauhdissa ja kopioi kuin huomaamattaan veljien tyylinkin. Näin ei toki aina ole, mitään kun ei voi yleistää. On myös äärinaisellisia nuoria naisia, jotka ovat kasvaneet veljesparvessa ja haluavatkin erottua heistä, eivät omasta sukupuolestaan. On myös paljon pelkkien tyttölasten perheitä, joissa koko lapsiparvi on kuin samasta pinkistä puusta veistettyä tai sitten joukossa on yksi erottuja. Oli tilanne mikä tahansa, massasta erottuva tyttö tarvitsee hyväksyntää ja tukea. Vanhemman tehtävä on kertoa tyttärelleen, että hän on hyvä juuri sellaisena kuin on. Ei tyttöyteen tai naiseuteen tarvita hametta ja pinkkiä hiuspantaa.
Jos lapsi vasta etsii omaa identiteettiään, tarvitaan vanhemmalta ehdotonta hyväksyntää. On hienoa jos vanhempi pystyy asettumaan lapsen asemaan ja miettimään miten hämmentäviä hetkiä lapsi saattaa elää miettiessään mahdollisesti, että miksi minä olen tällainen tai tuollainen. On erittäin tärkeää, että vanhempi huomaa lapsen luontaisen kiinnostuksen vaikkapa poikien kaltaisesti pukeutumiseen ja puhuu siitä luontevana asiana. Näin lapsi tuntee olevansa arvostettu juuri sellaisena kuin hän itse on, oli päällä sitten hame tai housut.
Erityisesti murrosikäinen tyttö tarvitsee hyväksyntää, vaikkei sitä ääneen sanoisikaan. On hyvin tavallista, että nuoren tyyli muuttuu päivästä toiseen ja nuori etsii sitä oikeaan itseään. Siinä kipuilun keskellä ei auta yhtään jos vanhempi vaikkapa leikillään murjaisee vitsin tytön ulkonäöstä. Nuori saattaa ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena ja alkaa muuttamaan ulkonäköään ja käytöstään vain tuon yhden väärinymmärryksen vuoksi.
Vanhemman hämmennyksen ja murjaisujen taustalla voi olla oma käsittelemättä jäänyt pettymys tai kokemus, joka heijastuu tähän massasta poikkeavaan tyttöön. Vanhempi on voinut esimerkiksi haluta kovasti tytärtä, jolle sitten ostella vaaleanpunaisia vaatteita ja, jonka kanssa testailla meikkejä ja juosta shoppailemassa. Kun oma tytär ei sitten olekaan kiinnostunut mistään näistä, kieltäytyy jo kolmevuotiaana hameista ja inhoaa meikkaamista, voi vanhempi olla itse vähintään yhtä hämillään kuin lapsikin.
Tällaisissa tilanteissa olisi hyvä osata ajatella, että tärkeintä on lapsen hyvinvointi ja onnellisuus. Itsenäiseksi ja omanlaiseksi kasvava lapsi ja nuori on vahva ja omaa hyvin itsetunnon kun hän tulee hyväksytyksi juuri sellaisena kuin hän on. Nykypäivänä yksilöllisyys ja erilaisuus ovat arvoja, joita kannattaa noudatella enenevässä määrin. Vanhemman tärkein tehtävä on näyttää, sanoa ja osoittaa, että tyttö liian isoon huppariin piiloutuneena ja veljen farkuissa kulkiessaan on aivan ihana ja tärkeä. Konkreettinen osoitus hyväksynnästä on myös hankkia tytölle niitä hänen haluamiaan vaatteita ilman, että koettaa tarjota tyttömäistä hepenettä kuin vinkkinä siitä, että jokin on pielessä.
Teksti: Jenni Ruotsalo
