Somen epärealistisen kauniit kuvat aiheuttavat monille aikuisillekin ulkonäköpaineita. Myös lapset saattavat kokea olevansa epätäydellisiä, jos heidän ulkonäkönsä ei vastaa mainoksissa vilahtelevia filtteröityjä malleja. Mitä aikuinen voi tehdä tukeakseen lapsen terveen itsetunnon kehitystä?
Some on tänä päivänä joka puolella. Vaikka lasta koittaisi varjella lykkäämällä oman älypuhelimen hankintaikää tai asettamalla puhelimeen rajoituksia, häntä ei voi eristää filtteröidystä epärealistisesta kuvamateriaalista. Moni lapsi kokee ahdistusta verratessaan itseään muokattuihin mallikuviin. Jo alle kymmenvuotiaat saattavat kokea näyttävänsä liian lihavalta tai muuten epätäydelliseltä verratessaan itseään somen täyttäviin “täydellisiin” kuviin.
Lapsi ei välttämättä kerro ahdistuksestaan vanhemmalleen oma-aloitteisesti. Vanhempi saattaa havahtua tilanteeseen vasta kun lapsi muuttuu ilottomaksi, kenties vetäytyy omiin oloihinsa aiempaa enemmän ja ääritapauksissa alkaa nirsoilla ruuan kanssa ja menettää painoaan.
Olisi hyvä pyrkiä säännöllisin väliajoin juttelemaan lapsen kanssa somesta ja siitä, miten hän kokee siellä näkemänsä asiat. Vaikka kaikki olisi päälisin puolin hyvin, some on niin voimakkaasti läsnä jokaisen nykylapsen ja nuoren elämässä, että kannattaa käydä yhdessä läpi siihen liittyviä faktoja, jotka eivät lapsella aina ole automaattisesti tiedossa.
Tällaisia faktoja saattavat olla esimerkiksi kuvankäsittelyn laajuus ja erilaiset tekniikat, joilla mainoskuvia muokataan. Monelle lapselle tai nuorelle voi olla yllätys, että monen huippumallin iho on luonnossa yhtä rasvainen kuin oma iho. Vaikka erilaiset filtterit olisivat lapselle tuttuja omasta puhelimesta, mainoskuvat on tehty usein niin taidokkaasti, että monille nuorille ei tule mieleen kyseenalaistaa esimerkiksi mallien laihuutta.
Lapselle saattaa olla haastavaa ymmärtää, miksi ihmiset käyttävät filttereitä ja muokkaavat kuvia esimerkiksi näyttääkseen laihemmilta, jos toisaalta muualla opetetaan, että ylilaihuus ei ole toivottu asia. Tässä kohtaa tulee ottaa huomioon lapsen kehitysaste. Nuorelle lapselle voi olla hyvin hämmentävää, että aikuiset toisaalta sanovat jonkun asian olevan pahasta ja kuitenkin vaikuttavat samaan aikaan toimillaan pyrkivän tätä asiaa kohti. Tämä on monesti aikuistenkin vaikea käsittää, saati sitten lapsen tai nuoren.
Kun lapsi on sen ikäinen, että hän kykenee ymmärtämään asioita monipuolisemmin, hänelle voi selittää tätä näennäistä paradoksia laaja-alaisemmin. Hänelle voi myös näyttää kuvia realistisista malleista, joiden kuvia ei ole muokattu. Lapselle tekee hyvää ymmärtää, että joka puolelta puskevat mainoskuvat eivät ole todellisia, vaan jokaista kuvaa on käsitelty jollain lailla. Jos kotona pystytään puhumaan avoimesti kaikista asioista mukaanlukien somen epätodellisuus, tämä on erinomainen perusta lapsen terveen itsetunnon kehittymiselle.
Teksti: Sonja