Jokaisella pätkii muisti joskus. Jos pätkimistä ei ole aiemmin sattunut paljon, saattaa äkillinen unohdus tuntua pelottavalta. Millaista muistin pätkimistä sinulla on ollut ruuhkavuosien kiireen keskellä?
Muistin pätkiminen voi pelottaa, jos sellaista ei ole aiemmin kokenut. Mieleen saattaa nousta huoli siitä, onko itsellä mahdollisesti alkava muistisairaus. Onneksi useimmiten sellaisesta ei ole pelkoa. Huolestua kannattaa vasta, jos muistamattomuus alkaa konkreettisesti häiritä arkielämää.
Itselläni muisti pätkii tämän tästä ilman mitään ilmeistä syytä. “Pätkimisellä” tarkoitan tilanteita, joissa esimerkiksi menen toiseen huoneeseen hakemaan jotain, matkalla alan ajatella muita asioita ja kun saavun huoneeseen, en enää muistakaan mitä olin tulossa hakemaan.
Usein auttaa, jos pysähdyn miettimään huolella, mitä olinkaan tulossa noutamaan. Tällöin asia saattaa palautua mieleen nopeastikin. Aina ei kuitenkaan käy näin.
Kun koin tällaisia pätkimisiä ensimmäisiä kertoja olin huolissani ja mietin, onko minulla kenties alkava muistisairaus, vaikken vielä olekaan eläkeiässä. Huoleen varmasti vaikutti se, että läheiselläni on pitkälle edennyt muistisairaus ja olen vierestä seurannut hänen sairautensa kehitystä. Tuntui pelottavalta, että aivot löivät ihan tyhjää, kun koitin kaivella muistilokeroista, mitä olinkaan tullut hakemaan. Aiemmin minulle ei tällaista ollut sattunut ja yhtäkkiä lyhyen ajan sisällä tuntui, että tämmöisiä tapauksia alkoi olla enemmän. Vähemmästäkin sitä huolestuu, muisti on kuitenkin niin arvokas asia, ettei sitä kukaan toivo menettävänsä.
Niin kuin monet muut vastaavassa tilanteessa, menin nettiin etsimään vertaistukea ja tietoa siitä, oliko kokemani tavallista ilman, että kyseessä oli alkava muistisairaus tai muu asia, josta olisi syytä huolestua. Kun googleen alkaa kirjoittamaan hakutermejä, algoritmi tarjoaa oletuksena yleisimpiä ihmisten tekemiä hakuja samasta aiheesta. Huomasin, että moni muukin näköjään etsii tietoa samasta asiasta ja onneksi ilmeisesti yhtä “turhaan” kuin minäkin.
Unohtelusta ei pidä huolestua, ellei se ole jatkuvaa ja niin laaja-alaista, että se häiritsee konkreettisesti arkielämää. Vaikka onkin kiusallista, että ei muista mitä oli menossa hakemaan huoneesta, ei se lopulta arkea niin paljon haittaa, koska asia kuitenkin palautuu mieleen ennemmin tai myöhemmin. Muistisairaalla henkilöllä asia usein ei palaudu missään vaiheessa mieleen vaan jää kokonaan tekemättä, jolloin arki voi vaikeutua merkittävästi, kun tärkeitä asioita jää hoitamatta.
Iän myötä olen huomannut, että ihmisten nimet jäävät hiukan huonommin muistiin kuin aiemmin. En ole siitäkään nyt jaksanut olla huolissani. Olen myös huomannut, että jos olen nukkunut huonosti syystä tai toisesta, muisti saattaa pätkiä vielä normaaliakin enemmän. Tässäkään ei lopulta taida olla syytä huoleen.
Oletko sinä havainnut muistissasi pätkimistä ja jos olet, millaisissa tilanteissa?