Kouluissa kerrotaan alkoholin vaaroista, mutta ryhmäpaineen vaikutuksesta sellaisetkin nuoret, jotka eivät muuten välttämättä haluaisi juoda, saattavat ajautua käyttämään alkoholia liikaa.
Raittiiden alaikäisten nuorten osuus vaikuttaisi tilastojen valossa olevan kasvussa Suomessa. Silti moni nuori käyttää alkoholia liikaa. Alkoholi on nuorelle erityisen vaarallista monista syistä. Nuorella on aikuista suurempi riski saada alkoholimyrkytys. Humalassa päätöksentekokyky on myös heikentynyt, jolloin nuori saattaa toimia riskialttiilla tavoilla. Esimerkiksi väkivallan riski ja tapaturmien todennäköisyys kasvaa voimakkaasti nuoren ollessa humalassa.
Vanhemmat voivat vaikuttaa siihen, kuinka heidän nuorensa suhtautuu alkoholiin
Nuoren kanssa voi keskustella hyvässä hengessä asiasta. Vanhemman kannattaa välttää saarnaavaa sävyä. Sen sijaan nuorelle voi esimerkiksi näyttää artikkeleja, joissa kuvataan alkoholin vaikutusta aivoihin.
Jos kotona on alkoholia, nuorelle saattaa tulla kiusaus ottaa sitä omaan käyttöönsä. Tällaiseen tulee vanhemmilla olla ehdoton nollatoleranssi. Sama koskee tilanteita, joissa nuori pyytää vanhempaa ostamaan itselleen alkoholia. Jotkut vanhemmat saattavat ajatella, että nuorelle on turvallisinta kokeilla alkoholin käyttöä kotona, sen sijaan että hän juo kontrolloimattomissa olosuhteissa. Tällöin kuitenkin on vaarana, että nuori saa signaalin, että vanhemmat hyväksyvät alkoholinkäytön. Usein myös vanhempien tarjoama alkoholi on todellisuudessa vain pieni osa nuoren käyttämästä alkoholista.
Nuoren kanssa voi keskustella siitä, kuinka alkoholista voi kieltäytyä, jos joku sitä tarjoaa. Nuoresta saattaa tuntua nololta kieltäytyä alkoholista, jos sitä kaveriporukassa tarjotaan. Tällöin voi yhdessä miettiä, miten kieltäytymistä voi tarvittaessa perustella niin, ettei nuori menetä kasvojaan. On myös hyvä miettiä nuoren kanssa, onko hänen hyvä olla kavereiden seurassa tilanteissa, joissa muut juovat. Nuorella itselläänkin saattaa olla tunne, että hän tällaisessa tilanteessa haluaisi tulla kotiin.
Jos nuori tulee humalassa kotiin
Jos nuori tulee kotiin humalassa, on tärkeää selvittää asia välittömästi. Nuoren kannattaa antaa ensin nukkua humalansa pois, jonka jälkeen hänen kanssaan voi keskustella. Tuomitsemisen sijaan nuoren kannattaa antaa itse kertoa mitä on tapahtunut. Jos kyseessä on selkeästi alaikäinen lapsi, tulee pyrkiä selvittämään, mistä hän on alkoholin saanut. Tärkeintä on, että nuori kuitenkin ymmärtää, että vanhempi on aina hänen puolellaan ja välittää hänestä.
Vanhemman esimerkillä on suuri merkitys nuorelle. Jos vanhempi itse käyttää runsaasti alkoholia, kannattaa pysähtyä pohtimaan, miltä tilanne vaikuttaa nuoren näkökulmasta. Kuinka nuorelle voi perustella, että juominen on ei-toivottavaa, jos vanhempi itse käyttää paljon alkoholia? Nämä ovat tärkeitä asioita, joita jokaisen vanhemman tulisi pohtia. Useimpien kohdalla onneksi alkoholin liikakäyttö ei ole ongelma ja toisaalta vanhempien täysraittiuskaan ei välttämättä takaa, ettei lapsille kehittyisi ongelmaa alkoholinkäytön kanssa.
Lähde: Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Teksti: Sonja