Vanhempi, opeta lapselle ainakin nämä viisi asiaa!

Kuva: Pixabay/277707

On paljon asioita ja arvoja, joita vanhempi haluaa opettaa lapselleen tai joita olisi hyvä opettaa jälkikasvulleen. Alla on listattuna viisi tärkeää asiaa, joita hyvinkin erilaisten vanhempien olisi hyvä nykypäivänä opettaa lapselle.

Näiden viiden taidon lisäksi monet vanhemmat opettavat lapselleen omien arvojen ja asuinympäristön mukaisia asioita. Esimerkiksi maalla asuvan perheen vanhemmat voivat opettaa lapselleen luontoyhteyttä ja eläintenhoitamista, joita puolestaan kaupungissa asuvat eivät välttämättä korosta kasvatuksessa.

Lapsen viisi tärkeää taitoa:

1. Erilaisuuden kunnioittaminen

Varsinkin nykypäivänä on niin paljon erilaisia ihmisiä ja Suomikin on kansainvälistynyt, joten lapselleen tulisi opettaa erilaisuuden kunnioittamista ja hyväksymistä. Muutoinkin ihmisyyteen mahtuu monennäköistä- ja kokoista ihmistä. Näin lapsi osaa suhtautua paremmin myös eri tavoin vammaisiin ihmisiin. Se vähentää myös muun muassa kiusaamista ja rohkaisee lasta itseäänkin olemaan omanlaisensa.

2. Tunnetaidot

Lapsi vasta harjoittelee tunnetaitoja, joten hän tarvitsee siihen aikuisen esimerkkiä ja tukea. Tunnetaidot aloitetaan nimeämällä ja tunnistamalla tunteita. Se puolestaan vaatii keho-tunneyhteyttä, koska tunteet ovat kehollisia. Lapsi oppii tunnetaitoja harjoittelemalla aivan samalla tavalla, kuin hän harjoittelee vaikka pallon potkimista eli kokemusten ja toistojen, yritysten, onnistumisen ja epäonnistumisen kautta.

3. Kehotunnekasvatus ja turvataidot

Kehotunnekasvatus on alle 8-vuotiaan seksuaalikasvatusta ja turvataitojen opettamista lapselle. Lapsen seksuaalisuus on erilaista, kuin nuoren tai aikuisen, joten siitä on selkeämpää käyttää eri nimitystä.

Kehotunnekasvatuksen keskeinen tavoite on, että lapsi oppii arvostamaan omaa ja muiden kehoja, niin ettei hän koskaan toimisi vaan miellyttäkseen muita tai toisten painostuksesta, kerrotaan Talentia-lehden artikkelissa.

4. Mediakasvatus

Maailma on muuttunut median lisääntymisen myötä ja lapsillakin on oikeus ja tarve saada sen käyttöön ja median kanssa elämiseen riittävät tiedot ja taidot. Mediakasvatuksen avulla lapsen median käytöstä saadaan turvallisempaa.

5. Rahataidot

Lapselle tulisi opettaa ikätasolleen sopivalla tavalla rahasta ja sen käytöstä: Mistä raha tulee ja miten sitä tulisi järkevästi käyttää? Rahataitojen opettelu onnistuukin ihan arkisissa tilanteissa, kuten annettaessa lapselle viikkorahaa ja neuvoessa sen käytöstä. Lapselle kannattaa opettaa säästämisen tärkeydestä ja kuinka karkin sijaan, hän voi säästää uutta isompaa hankintaa varten, kuten mieluista lelua tai lippalakkia varten.

Oletko opettanut lapsellesi yllä olevat asiat? Pidätkö niitä tärkeänä osana lapsen kasvatusta?

Teksti: Anne-Mari Valta

Lähteet: Oulun Kaupunki, Talentia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.