Toiset muistavat ihastuneensa jo hyvin nuorena. Toisilla taas ensi-ihastuksen kokeminen on tapahtunut vasta myöhemmällä iällä. Muistatko vielä, miltä tuntui ensimmäinen ihastuksesi? Lapsestasi tuntuu kenties nyt samalta.
Muistatko vielä ensi-ihastuksen tunteen lapsuudesta? Se tunne, kun vatsassa yhtäkkiä pörrää tuhat perhosta, kun kaukana koulun pihan toisessa päässä vilahtaa se maailman ihanin pieni poika tai tyttö. Jännitys kuplii koko kehossa, mutta samaan aikaan sitä pyrkii kaikin tavoin olemaan ikään kuin ei olisi edes huomannut ihastuksen kohdetta. Välinpitämätöntä on ihan pakko näytellä siitä huolimatta, että ihastuksen kohde on niin kaukana, ettei voi mitenkään huomata sinua.
Entäpä sitten, kun ihastuksen kohde ilmaantuu lähietäisyydelle esimerkiksi ruokalan jonossa, tai luokassa tulee istumaan viereiseen pöytään. Jännityksen tunne pomppaa aivan uudelle tasolle ja samassa suhteessa kasvaa myös välinpitämättömyyden esittäminen.
Joskus saattaa jopa käydä niin, että edes välinpitämättömän esittäminen ei riitä, vaan pitää suojella itseään paljastumiselta esittämällä, ettei hirveästi edes pidä kyseisestä pienestä pojasta tai tytöstä, erityisesti jos joku tulee kysymään, mitä mieltä olet hänestä. Vaikka ei ehkä suoranaisesti sanoisi vihaavansa häntä, niin ainakaan ei missään nimessä voi sanoa hänestä mitään positiivista, koska silloin saattaa paljastua, että onkin ihastunut häneen. Kuka sanoi, että lapsen maailma on yksinkertainen verrattuna aikuisten maailmaan? Kyseinen henkilö ei ilmeisesti koskaan kokenut ihastumista lapsena.
Kun nyt aikuisena katsoo taaksepäin tuohon aikaan, tuntuu lapsen ihastuksen tunteen käsittely varsin hellyyttävältä. Sitten sitä yhtäkkiä tajuaa, että itseasiassa moni ihminen toimii samoin myös aikuisena. Ihastuksen kohteella ei välttämättä ole mitään tietoa siitä, että esimerkiksi joku työkaveri tai harrastustuttava on häneen ihastunut.
Aikuisen kohdalla on helppo ajatella, että kyse on usein enemmänkin fiksusta logiikasta esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa toinen on varattu tai ei muuten olisi soveliasta ilmaista tunteitaan. Lapsi harvoin järkeilee tällä tavalla, mutta silti lapsikin pyrkii usein peittämään ihastuksensa, vaikka tuntuisi loogiselta, että tunteensa voisi näyttää. Miksi lapsikaan ei uskalla olla “rehellinen” tuollaisessa tilanteessa? Miksi ihastuksen kohteelle ei voi esimerkiksi viedä kukkia, istua itse hänen viereensä, pyytää häntä leikkiin mukaan tai muuta vastaavaa? Näin siis, jos ensi-ihastuminen tapahtuu esimerkiksi ensimmäisellä, toisella tai kolmannella luokalla, tai miksei nuorempana tai vanhempanakin.
Muistatko vielä oman ensi-ihastuksesi ja uskalsitko näyttää hänelle tunteesi, vai jäivätkö tunteesi vain omaksi salaisuudeksesi?
