Moni lapsi käy jossain vaiheessa elämäänsä läpi vaiheen, jossa hän toivoisi lemmikkiä, mikäli sellaista ei perheessä jo ennestään ole. Vanhemmallakin saattaa olla visio siitä, että täydelliseen perhe-elämään kuuluu lemmikki. Milloin lemmikkiä ei kuitenkaan kannata ottaa?
Lemmikkikuumeen iskiessä kannattaa pohtia huolellisesti, onko omalla perheellä resursseja ottaa elävä olento vastuulleen kenties moniksi vuosiksi. Jokainen lemmikki vaatii aikaa omistajaltaan. Nyrkkisääntönä voi pitää, että vuorokaudesta tulee usein omistaa vähintään kaksi tuntia lemmikille. Tämä minimimäärä koskee lemmikkejä, jotka eivät ole kovin vaativia. Mitä sosiaalisempi ja hoitoa vaativampi lemmikki on, sitä suuremmaksi tuntimäärä kasvaa.
Vanhempi ei koskaan voi luottaa siihen, että lapsi hoitaa lemmikin kokonaan
Vaikka lapsi kuinka lupaa hoitaa lemmikin kokonaan, vastuullinen vanhempi ei voi koskaan laskea tämän varaan. Lapsi on aina viimekädessä lapsi, eikä hänen varaansa voi laskea esimerkiksi koiran päivittäistä lenkittämistä. Vanhemman on oltava valmis itse huolehtimaan lemmikistä silloin, kun lapsi ei joko pysty tai jaksa sitä hoitaa. Lemmikkiä ei voi ottaa sillä asenteella, että siitä luovutaan siinä tilanteessa, jos lapsi ei sitä hoida. Lemmikki usein kiintyy perheeseen voimakkaasti eikä ole sen kannalta reilua, että sitä pallotellaan perheestä toiseen, jos siitä ei ehditä tai haluta pitää huolta.
Jos pohdinnan jälkeen vanhemmat päätyvät siihen, että lemmikin voi perheeseen ottaa, kannattaa miettiä tarkoin minkätyyppinen lemmikki juuri omaan perheeseen sopii. Jos ei halua käydä joka päivä kolme kertaa lenkillä satoi tai paistoi, koira ei tällaiseen perheeseen sovi. Kissa sen sijaan saattaa olla erinomainen valinta lemmikiksi perheeseen, jossa ollaan valmiita sitoutumaan eläimen kanssa seurusteluun ja sen hoivamiseen, mutta näitä asioita halutaan erityisesti tehdä kodin seinien sisällä. Toki kissakin on onnellinen päästessään tämän tästä ulkoilemaan omistajansa kanssa. Ulkoilutuksen sitovuuden aste on kuitenkin kissalla aivan eri luokkaa kuin koiran kohdalla.
Lemmikki opettaa vastuuta
Lapsi on hyvä ottaa mukaan lemmikin hoidon suunnitteluun jo varhaisessa vaiheessa. Näin lapsi oppii näkemään lemmikin rakastettuna ja tärkeänä perheenjäsenenä, jolloin sitoutuminen lemmikin hoitoon on myös voimakkaampaa. Lemmikkiä hoitaessa lapsi oppii vastuuta.
Jos syystä tai toisesta perheeseen ei ole mahdollista ottaa omaa lemmikkiä, voi harkita niin sanottua “lainalemmikkiä”. Lainalemmikki voi olla esimerkiksi hoidossa säännöllisesti käyvä tuttavaperheen koira. Koiraan voi ensin tutustua sen omassa kodissa ja kun sekä koira että lapset tuntevat olonsa kotoisaksi yhdessä, koirakaveri voi välillä tulla esimerkiksi yökylään.
Tärkeintä on, että aikuiset ottavat vastuun lemmikistä. Jos lemmikistä jostain syystä täytyy luopua, on tärkeää, että sille etsitään mahdollisimman hyvä uusi koti. Hetken mielijohteesta lemmikkiä ei koskaan tulee ottaa, vaikka lapsi kuinka sellaista kärttäisi.
Lähde: Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Teksti: Sonja
