Kotitalouksia kehotetaan tiputtamaan kodin lämpötilaa tulevana talvena energian säästämiseksi. Mikä on alhaisin sisälämpötila, jossa teidän perheenne voisi kuvitella pärjäävänsä talvella?
Energiakriisin keskellä ihmisiä on kehotettu säästämään sähköä kaikin mahdollisin keinoin. Eräs keino on tiputtaa kodin lämpötilaa parilla asteella siitä, mihin on normaalisti tottunut. Monessa kodissa on totuttu talvellakin pitämään lämpötilaa niin korkealla, että sisällä pystyy olemaan teepaidassa. Muutaman asteen tiputus saattaa ymmärrettävästi tuntua suurelta muutokselta, jos on tottunut tepastelemaan ohuissa sukissa kotosalla läpi vuoden.
Sähkölaskut tulevat nousemaan monilla perheillä tänä talvena sähkön hinnan kallistumisen myötä. Jos perheen talous on muutenkin tiukoilla, pahimmillaan monen sadan euron nousu sähkölaskussa saattaa houkuttaa ihmisiä tiputtamaan lämpötilaa jopa liian alas. Ei kuitenkaan kannata mennä äärimmäisyyksiin säästämisvimmassa. Jos lämpötila on liian alhainen, riippuen talotyypistä se saattaa muun epämukavuuden lisäksi vaikuttaa haitallisesti myös talon rakenteisiin. Mikä tärkeintä, liian alhainen lämpötila saattaa sairastuttaa talon asukkaat. Varsinkin lapsille on tärkeää, että koti on riittävän lämmin.
Talvella ei tarvitse pystyä olemaan teepaidassa kotona
Entisaikaan oli aivan tavallista, että talvella kotona oltiin villasukissa ja villapaidassa, joskus jopa pipo ja kaulaliina päällä, jos pakkanen paukkui kunnolla. Nykyäänkin moni tuntee olonsa kotoisaksi tepastellessaan kotona villasukissa lumen tuiskutessa ulkona. Kerrospukeutuminen pitää kehon tehokkaasti lämpimänä ilman, että täytyy pukea itseään Michelin-ukoksi.
Hengitysliiton sivuilla kerrotaan, että erityisesti lapset kärsivät usein liian viileästä huoneilmasta, koska he leikkivät monesti lattianrajassa, jossa veto ja viileys tuntuvat voimakkaimmin. Sopiva huonelämpötila on asumiskäyttöön tarkoitetussa huoneistossa noin 20-22 astetta. Makuuhuone saa olla tätä vielä hiukan viileämpi, sillä viileässä ihminen nukkuu paremmin.
Lämpötilaa kannattaa tiputtaa pienin askelin
Jos perhe on tottunut esimerkiksi 23-24 asteen sisälämpötilaan, tiputus esimerkiksi 20 asteeseen saattaa tuntua aluksi dramaattiselta. Sähkölaskussa säästämisen takia muutos saattaa kuitenkin nyt houkuttaa monia. Kannattaa tiputtaa lämpötilaa ensin hitaasti, aste kerrallaan. Jos lapset eivät ole tottuneet pitämään lämpimiä vaatteita sisällä talvella, voi heitä totuttaa tähän samalla, kun tiputtaa asteita. Maalaisjärki kannattaa toki pitää mukana, eikä lämpötilaa tule tiputtaa liian alas.
Monissa vanhemmissa taloissa, joissa eristys ei ole hyvä ja raoista vetää talvella, käytännössä lämpötila saattaa olla talvella normaalioloissakin alle 20 astetta. Näille perheille 20 astetta saattaa kuulostaa lähtökohtaisesti todella lämpimältä. Asiat ovat monesti suhteellisia ja riippuvat paljon myös siitä, mihin ihminen on tottunut.
Millaisessa lämpötilassa teidän perheenne voisi kuvitella pärjäävänsä talvella ja harkitaanko teillä lämpötilan pudottamista sähkölaskujen takia?
Lähde: Hengitysliitto
Teksti: Sonja