Kuinka usein kerrot lapsellesi että rakastat häntä?

woman wearing white sweater carrying a daughter
Kuva: Sai De Silva

Moni vanhempi ei kerro välittämisestään lapselleen sanallisesti. Se kuitenkin kannattaisi.

Moni saattaa ajatella, että kyllä lapsi tietää vanhemman rakastavan häntä. Jotkut myös saattavat ajatella, että teot puhuvat voimakkaammin kuin sanat ja että rakkaus on riittävää näyttää teoilla. Toki lapsi ymmärtää tekojenkin perusteella, että on tärkeä vanhemmalleen. Usein itsestäänselvyyksienkin ääneensanominen on kuitenkin tärkeää.

Esimerkiksi parisuhteessa osapuolet voivat monesti paremmin, jos he kertovat toisilleen usein ääneen välittävänsä toisesta. Kukapa meistä ei mielellään kuulisi, että olemme rakastettuja. Toki suhde voi olla onnellinen myös ilman ääneen sanottuja rakkaudentunnustuksia. Toiset ihmiset eivät koe luontevaksi sanoa tällaisia asioita ääneen ja suhteessa tulee totta kai olla sillä tavalla, mikä itselle tuntuu luontevalta. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että useimmat ihmiset nauttivat siitä, että heidän rakastamansa ihminen kertoo heille ääneen rakastavansa heitä.

Sama pätee vanhemman ja lapsen suhteeseen. Lapsi toki tietää, että vanhempi välittää hänestä, mutta tämän “itsestäänselvyyden” ääneen sanomisella on silti lapselle suuri merkitys. Kaikki vanhemmat eivät kuitenkaan koe luonnolliseksi ilmaista rakkauttaan sanallisesti lapsilleen. Jos kuulut näihin vanhempiin, ei ole syytä huoleen. On monia muitakin tehokkaista tapoja ilmaista lapselle, että häntä rakastaa.

Näin viestit lapsellesi, että rakastat häntä

Kuunteleminen

Jos lapsi puhuu sinulle, kun olet tekemässä jotain muuta, kannattaa lopettaa tekeminen hetkeksi ja kääntyä katsomaan lasta tarkkaavaisena, kun hän kertoo asiaansa. Tämä saa lapsen tuntemaan itsensä tärkeäksi ja luo tunteen, että hänen sanottavallaan on merkitystä vanhemmalle. Jos vanhempi keskittyy lapsen sijasta esimerkiksi kännykkäänsä ja vain nyökkäilee poissaolevasti lapsen selittäessä tärkeää asiaansa, ei lapselle välity tunnetta, että vanhempi on todella kiinnostunut hänen asiastaan.

Kehonkieli

Jos sanalliset rakkaudentunnustukset eivät tule sinulta luonnollisesti, kehonkielellä voi myös viestiä tehokkaasti tunteistaan. Halaus ja hellittely kertovat lapselle, että hän on sinulle rakas. Monesti kehonkieli on jopa tehokkaampi tapa viestiä toiselle ihmiselle, että häntä rakastaa. Puhe on helppoa ja välillä ihminen saattaa sanoa asioita, joita ei todellisuudessa tarkoita, mutta kehonkielellä on paljon vaikeampi huijata.

Laatuajan viettäminen yhdessä

Mikään ei kerro lapselle tehokkaammin, että rakastat häntä kuin se, että vietät hänen kanssaan yhteistä laatuaikaa. Yhdessä pelaaminen, sadun lukeminen, puistossa käyminen tai vaikkapa television katsominen yhdessä ovat lapselle tärkeitä hetkiä, joista hänen arkensa rakentuu. Se, että vanhempi tekee näitä asioita iloisena lapsen kanssa sen sijaan, että lähtee vaikkapa puistoon vasta sen jälkeen, kun ensin on riidellyt toisen vanhemman kanssa siitä, kumman vuoro on mennä, kertoo lapselle, että vanhempi nauttii hänen kanssaan vietetystä ajasta ja välittää hänestä.

Lähde: HuffPost

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.