Kuuluin lapsen saatuani hetken kahteen Facebookin vauvaryhmään. Järkytyin, miten vähäistä toisten tukeminen usein oli. Kommentointi näyttäytyi monesti itsensä korostamisena ja lapsilla kilpailemisena sen sijaan, että kukaan olisi ollut aidosti kiinnostunut toisistaan.
Muistan, kun luin eräänkin erittäin haastavaa arkea vauvansa kanssa eläneen äidin kommentin, joka kysyi apua vauvan syömisen ja unen suhteen. Ensimmäinen toisen äidin kommentti, joka osui silmiini, oli kertomus siitä, kuinka hyvin heillä syödään ja nukutaan. Teki mieli kommentoida Caps Lock päällä kysyikö hän mielestäsi, miten teillä syödään ja nukutaan?!
Itkin seuraavat puoli tuntia hormonihuuruissani, jonka jälkeen viestittelin haastavassa tilanteessa olleen äidin kanssa heidän tilanteestaan yksityisviestein hetken, kertomatta Caps Lock kuumumisestani tai sen aiheuttajasta mitään. Tuskin kirjoittaja kommentillaan tarkoitti sitä, miltä se minusta tuntui.
Voimauttavaa yhteisöllisyyttä vai ryhmän luomia paineita?
Myöhemmin mietin jälleen kerran somealustojen ristiriitaisuutta ja poistuin kummastakin ryhmästä, joissa olin. Mietin, miten empatiakyvyttömiltä moni siellä vaikuttaa ja sitä, miksi ylipäänsä todellisen avun tarpeessa oleva äiti ajautuu avautumaan ja hakemaan apua juuri Facebook ryhmästä?!
Moni kommenttiketju oli tietenkin myös aidosti vuorovaikutteinen. Tiedän ryhmien olevan monelle vertaistuen ja tietotaidon jakamisen yhteisö, koin niin välillä itsekin. Silti tiedän muiden vanhempien kanssa käytyjen keskustelujen myötä ryhmien ruokkivan usein tunnetta siitä, miten oman lapsen pitäisi osata jo sitä tai tätä. Lapsentahtisuus saattaa jäädä nykyaikana monen huoltajan huolen tai kilpailuvietin varjoon, jos ajaudumme pakottamaan kehityksen ryhmäpaineen mukaiseksi emmekä muista lasten olevan yksilöitä, kehittyvän omaan tahtiinsa.
Mieleenpainuvimpia ikävien kommenttien lisäksi olivat keskustelut, joiden rivien väleistä kuului selkeästi lapsen tarina, eikä äidin huolesta tai kilpailuvietistä kumpuava todistelu siitä, kuinka heilläkin jo osataan. Samoin ne viestiketjut, joissa vertaistukea todella tarvittiin ja tarjottiin. Ja nekin, joissa kehityksen saman tahtisuudesta tai toisten puolesta vilpittömästi iloittiin.
