Hylkäämiskokemus ja sosiaalisen vuorovaikutuksen puute vaikuttaa lapsen aivojen kehitykseen haitallisesti. Läheisyys ja hoiva on lapsen normaalille kehitykselle äärimmäisen tärkeää.
Neurotieteilijä ja psykologi Charles A. Nelson on tutkinut Romanian orpokoteihin hylättyjen lasten aivotoimintaa. Hän kuvailee Harvardin verkkosivuilla, kuinka orpokodeissa kasvaneiden lasten aivojen valkean ja harmaan aineen määrän on havaittu vähentyneen ja lapsilla on lisäksi monenlaisia käyttäytymiseen ja tunnemaailman hallintaan liittyviä ongelmia.
Romanian kaltaisissa maissa on usein tapana kohdella orpokoteihin hylättyjä lapsia varsin julmasti. Eräs käytäntö on antaa vanhempansa juuri hetkeä aiemmin orpokotiin hylkäämän lapsen huutaa ja itkeä niin kauan, että hän itse lopettaa itkunsa. Ajatuksena on, että lapsi näin oppii, että itku ei kannata.
Jokainen voi kuvitella, kuinka hirveältä pienestä lapsesta tuntuu itkeä tuntikausia äitinsä perään, joka ei ole tulossa takaisin, eikä kukaan muukaan ympärillä olevista aikuisista ole huomaavinaankaan lasta. Tällainen toiminta kuulostaa hirvittävältä kenestä tahansa lastaan rakastavasta vanhemmasta. Ei tarvitse edes olla itse vanhempi ymmärtääkseen, kuinka väärin tuollainen toiminta on.
Lapsen aivojen perusarkkitehtuuri rakentuu jo ennen syntymää, perustuen geneettiseen koodiin. Syntymän jälkeiset kokemukset määräävät, millainen yksityiskohtainen neuroniverkosto aivoihin muodostuu. Jos lapsi kokee voimakasta stressiä, hylkäämiskokemuksia ja muuta negatiivista, sillä on voimakas vaikutus siihen, millaiseksi lapsen aivojen neuronien keskinäiset yhteydet muodostuvat.
Hylättyjen lasten aivoissa oli tapahtunut muutoksia
Romanian orpokoteihin hylättyjä lapsia tutkiessaan Nelson havaitsi, että lasten aivojen aktiivisuustasot olivat alhaisemmat kuin verrokkilasten. Lisäksi orpokodeissa asuvien lasten aivojen valkean ja harmaan aineen määrät olivat vähäisemmät verrattuna sellaisten lasten aivoihin, jotka eivät olleet kokeneet orpokotilasten kokemaa hylkäämistä ja stressiä. Orpokodeissa asuvilla lapsilla havaittiin myös ongelmia muistin kanssa sekä monenlaisia käyttäytymisen ja tunnehallinnan ongelmia.
Lohdullinen tulos tutkimuksissa on ollut, että aivot pystyvät tiettyyn pisteeseen asti korjaamaan itseään, jos lapsen elinympäristö muuttuu suotuisammaksi. Jos lapsi adoptoidaan viimeistään kaksivuotiaana hyvään kotiin, hänen aivojensa aktiivisuustaso vaikuttaa palautuvan kohti normaalia tilaa. Toipumista tapahtuu myös kahden vuoden ikäpyykin jälkeenkin, mutta tuolloin toipuminen vie enemmän aikaa ja on selvästi vaikeampaa.
Myös lievempiasteista hylkäämistä kokeneiden lasten aivorakenne muuttuu seurauksena heidän kokemuksistaan. Muutokset eivät ole niin dramaattisia kuin Romanian orpolasten kaltaisissa äärimmäisissä tapauksissa, mutta ne voivat silti olla lapselle haitallisia myöhemmässä elämässä. Tutkijat ovat käyttäneet näitä tutkimuksia esimerkkinä vedotessaan esimerkiksi sen puolesta, että hyvin nuoria lapsia ei tietyissä olosuhteissa erotettaisi vanhemmistaan, esimerkiksi tilanteissa, joissa vanhemmat ovat tulleet laittomasti maahan lasten kanssa.
Myös Suomessa lapset joutuvat kohtaamaan toisinaan voimakkaasti stressaavia tilanteita. On hyvä tiedostaa, millainen vaikutus näillä tilanteilla saattaa olla lapsen aivoihin. Läheisyys ja vanhemman hoiva ovat lapsen kehityksen kannalta äärimmäisen tärkeitä elementtejä.
Lähde ja lisätietoa: Harvard Medical School
Teksti: Sonja
