Moni muuttaa uudelle paikkakunnalle vauvarahan tai muiden kannustimien innoittamana

Moni muuttaa uudelle paikkakunnalle vauvarahan tai muiden kannustimien innoittamana
Kuva: HiveBoxx / Unsplash

Muuttoliikenne suuntaa nykyaikana usein kasvaviin kaupunkeihin. Harvinaisempaa on se, että muuton kohteena on pienempi paikkakunta. Monet kunnat ovat havahtuneet siihen tosiasiaan, että väkimäärä vähenee ja useat palvelut uhkaavat kuihtua kokonaan ellei asialle tehdä jotain. Erilaisia kannustimia keksitään vinhasti, jotta ihmiset ja perheet kokisivat houkutusta muuttaa muuttotappioiselle paikkakunnalle. Houkuttimena voi olla esimerkiksi vauvaraha tai muunlainen avustus.

On monia mahdollisia tapoja valita se, minne muutto suuntautuu. Usein paikkakunta pysyy samana ja muutto tapahtuu lähietäisyydellä sijaitsevaan toiseen asuntoon. Toisinaan muutto suuntautuu naapuripaikkakunnalle, mutta jotkut päätyvät muuttamaan kauemmas. Kohteena voi olla paikkakunta, joka on kaukana aiemmasta asuinympäristöstä. Toisinaan se voi olla eri puolella Suomea tai jopa ulkomailla.

Moni muuttotappioinen paikkakunta havahtuu nykyaikana siihen, että jotain on tehtävä. Muuttoja kaupungista pois päin tapahtuu kiihtyvään tahtiin, mutta toisinpäin on kovin hiljaista. Palveluiden väheneminen karsii paikkakunnan työpaikkoja entisestään, joten ei ole ihme, että väki vähenee. Monenlaisia keinoja väkiluvun kasvattamiseen on aikojen saatossa keksitty ja edelleen uusia toimivia ideoita etsitään, jotta paikkakunnasta saataisiin houkutteleva ja haluttu asuinpaikka. Sellainen, josta myös puskaradion välityksellä leviää suosituksia.

Erilaiset kannustimet houkuttelevat muuttamaan

Moni Suomen kaupunki ja kunta tavoittelee uusia asukkaita erilaisten kannustimien avulla. Monella paikkakunnalla on käytössä vauvarahan maksaminen. Esimerkiksi Sotkamossa vuoden 2022 aikana syntyvät vauvat saavat juhlavuoden kunniaksi rahalahjan. Simon kunnalla on hyviä kokemuksia siitä, että vauvarahan innoittamana paikkakunnalle on muuttanut uusia asukkaita, selviää Yle Uutisten kirjoituksesta.

Myös Hollolassa on herätty siihen, että lapsiperheitä olisi mukava saada lisää asumaan paikkakunnalle, kerrotaan Ylen kirjoituksessa. Hollolassa on päätetty ottaa käyttöön systeemi, jossa vauvan tai kuntaan muuttavan alaikäisen huoltaja saa valita useammasta eri vaihtoehdosta mieluisimman asian. Listalta löytyy esimerkiksi avustusta liittyen uimaharrastukseen tai varhaiskasvatuksen menoihin.

Tervola nostaa huimasti vauvarahan suuruutta

Yle Uutiset kirjoitti hiljattain siitä, että Tervolassa nostetaan huimasti vauvarahan suuruutta entiseen nähden. Summa nousee jopa 12-kertaiseksi. Jatkossa yhteensä 6000 euron suuruiseen rahaan ovat oikeutettuja ne perheet, jotka ovat kirjoilla Tervolassa ja joiden vauvan laskettu aika on vuoden 2023 aikana. Koko summa maksetaan viiden vuoden aikana erillisen suunnitelman mukaan.

Oletko sinä muuttanut tai olisitko valmis muuttamaan toiselle paikkakunnalle vauvarahan innoittamana?

Teksti: Liisa

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *