Synttäreitä usein hehkutetaan somessa ja muissa medioissa ruusunpunaisten filtterien läpi. Kaikki vaikuttaa olevan aamusta iltaan asti yhtä auringonpaistetta ja pakahduttavaa onnea synttäripäivänä. Onko tämä kuitenkaan koko totuus? Jos ollaan ihan rehellisiä, onko synttäripäivä vanhemmasta aina niin ihana kuin sitä haluaisi antaa ymmärtää?
Nykyään monet perheet esittelevät elämäänsä varsin avoimesti somessa. Omasta elämästä halutaan mielellään antaa mahdollisimman onnellinen kuva. Tähän kuuluu kauniisti sisustettu koti, hymyilevät lapset ja parhaista kuvakulmista otetut selfiet. Syntymäpäivänä kuvissa näkee vaaleanpunaisia ilmapalloja, erilaisia hörhelöitä, kakkuja ja herkkuja. Lahjapaketit ja erilaiset upeat tavarat, joita paketeista paljastuu, kuuluvat luonnollisesti asiaan. Moni kuvaa videolle hetken, jolloin lapsi avaa paketin ja kasvoille leviää onnellinen hymy, kun paperikasan keskeltä paljastuu pitkään toivottu lelu.
Mutta onko totuus somepostauksien takana kuitenkaan aina yhtä auvoisa kuin kuvat antavat ymmärtää?
Rehellisyyspuuskan iskiessä moni vanhempi tunnustaa, että synttäripäivä on usein niin stressaava, että illalla ei jaksa kuin lösähtää sohvalle, kun viimein yön jo pimennyttyä on saanut kodin siivottua juhlahumun jäljiltä. Jos kysyy päivän kulusta, niin vanhempien näkökulmasta tilanne on saattanut vaikuttaa hyvin erilaiselta kuin lasten.
Siinä missä lapsen kannalta synttäripäivä on onnellista vieraiden ja lahjojen avaamisen odottamista, saattaa vanhemman kannalta stressi alkaa jo heti aamusta, kun pitää yrittää ehtiä saada kaikki valmiiksi ennen vieraiden tuloa. Vaikka kuinka olisi tehnyt edellisenä iltana suunnitelmat valmiiksi, miten siinä aina tuppaakin käymään niin, että esimerkiksi ruokien valmistus jää aina viime tippaan? Ei ole epätavallista, että vieraiden jo koputellessa ovella viimeiset valmistelut ovat vielä käynnissä. Vieraiden paikallaollessa saattaa ehtiä hetkeksi itsekin istahtaa kahvipöytään, mutta vieraiden lähdettyä alkaa taas työn touhu, kun pitää saada koti siivottua.
Ihmisten kanssa seurustelu on toki miellyttävää, mutta monesti myös aika väsyttävää, varsinkin jos seurusteluhetkeä on edeltänyt monen tunnin valmistautuminen hiki hatussa ja lisäksi vielä kenties vähäuninen yö. Monta tuntia putkeen kestävä lasten iloinen huuto ja mekastus höystettynä aikuisten puheensorinalla ei myöskään ole varsinaisesti lepoa aisteille, päinvastoin.
Kaikesta huolimatta usein synttäripäivän jälkeen vanhemmalla on hyvä mieli, kun hän tietää, että omasta väsymyksestä huolimatta lapsi sai ikimuistoisen kokemuksen, joka kulkee hänen matkassaan aikuisikään asti. Lisäksi vaikka lapsen ensimmäiset synttärit saattaisivat kulua kiireessä ja stressissä, synttärien järjestäminen on taito, jossa on mahdollista kehittyä jatkuvasti paremmaksi. Jokainen vanhempi järjestää synttärit monen monituisia kertoja lasten ollessa nuoria. Vaikka alussa stressitaso olisi korkea ja tuntuu, että koko päivä on pelkkää kiirettä ja raatamista, harjoitus tekee tässäkin mestarin. Kymmenvuotissynttärit saattavatkin olla jo hyvin erilainen kokemus vanhemmalle verrattuna esimerkiksi kaksi- tai kolmivuotissynttäreihin.