Introvertti vanhempi leikkipuistossa – Tuleeko siitä mitään?

brown wooden playground surrounded by green trees during daytime
Kuva: Oakville News

Introvertille vanhemmalle saattaa leikkipuiston sosiaalinen ilmapiiri olla kauhistus. Hän saattaa silti kokea velvollisuudekseen lapsensa takia yrittää luovia sosiaalisten vanhempien joukossa. Onnistuminen riippuu sekä introvertistä vanhemmasta itsestään että myös ympärillä olevista muista vanhemmista.

Vanhempia on joka lähtöön, toiset ovat sosiaalisempia kuin toiset. Luontaisesti sosiaalisille vanhemmille ei ole ongelma solmia nopeita uusia tuttavuuksia esimerkiksi leikkipuistossa tai hiekkalaatikolla. Sosiaalisesta ihmisestä muiden ihmisten kanssa keskustelu usein tuntuu mukavalta, small talk sujuu heiltä ongelmitta ja he kokevat usein suoranaista mielihyvää vuorovaikutuksesta toisten ihmisten kanssa.

Introvertin vanhemman kohdalla tilanne on usein toinen. Introvertti ihminen monesti viihtyy parhaiten itsekseen eikä koe oloaan luontevaksi sosiaalisissa tilanteissa, suurten ihmisryhmien keskellä tai sellaisissa tilanteissa, joissa täytyy harrastaa small talkia. Tästä syystä introvertti vanhempi saattaa kokea esimerkiksi oman lapsensa kanssa leikkipuistossa käymisen hyvin haastavana ja raskaana. Puistossa on tavallista, että aletaan spontaanisti keskustella muiden vanhempien kanssa lasten leikkiessä vieressä, mikä saattaa aiheuttaa introvertille vanhemmalle voimakasta ahdistusta.

Introvertti vanhempi saattaa kuitenkin haastavuudesta huolimatta kokea velvollisuudekseen viedä lapsensa puistoon, jotta lapsella olisi mahdollisuus tavata muita lapsia ja leikkiä heidän kanssaan. Varsinkin puistokäyntien alkuvaiheessa siellä olo saattaa tuntua hyvin vaikealta. Väärinkäsityksiäkin saattaa usein sattua. Moni luontaisesti sosiaalinen ihminen saattaa esimerkiksi joskus tulkita introvertin vanhemman käytöksen tahallisen töykeänä.

Jos sosiaalinen vanhempi yrittää jutella introvertin vanhemman kanssa leikkipuistossa ja introvertti vanhempi ei osaa vastata välittömästi samalla mitalla takaisin, sosiaalinen vanhempi saattaa loukkaantua ja vetäytyä tilanteesta pois, ennen kuin introvertti vanhempien ehtii kerätä rohkeutensa ja vastata lähestymisyritykseen. Tällaisessa tilanteessa molemmille saattaa jäädä kohtaamisesta huono tunnelma, mikä ei kannusta uuteen kontaktiyrityksen myöhemmin.

Jos introvertti vanhempi jatkaa sinnikkäästi puistossa käymistä, hänen on mahdollista ajan kanssa oppia reagoimaan nopeammin sosiaalisiin tilanteisiin ilman, että hän jähmettyy alkuvaiheessa. Usein vanhemmat käyvät lapsineen tietyissä samoissa puistoissa, jotka ovat lähellä heidän kotiaan. Samat vanhemmat ja lapset kohtaavat siis varsin usein. Vaatii empaattista silmää sosiaaliselta vanhemmalta tunnistaa introvertti tai ujo vanhempi ja erottaa hänet tarkoituksellisen tylystä vanhemmasta, joka on yksinkertasesti epäkohtelias.

Kannattaakin aina antaa ihmiselle toinen tai kolmas mahdollisuus, vaikka tämä ensimmäisellä kerralla olisikin käyttäytynyt tökerösti. Moni introvertti tai ujo vanhempi saattaa jäädä harmittelemaan jälkeenpäin, että hän ei osannut reagoida riittävän nopeasti toisen vanhemman lähestymisyritykseen. Jos näin on käynyt, vanhempi on usein hyvin kiitollinen saadessaan tilaisuuden osoittaa, että hän ei ollut tarkoituksellisesti tyly.

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.