Vanhempia usein kehotetaan pysymään tyynenä lapsen saadessa raivokohtauksia. Tämä on kuitenkin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Onko vain toiveunta ajatella, että itsensä oppisi hallitsemaan niin täysin, ettei pinna koskaan pala? Onko moiseen edes hyvä pyrkiä?
On tärkeää muistaa, että kaikki tunteet ja tunnetilat ovat hyväksyttäviä, mutta kaikki käyttäytyminen ei ole hyväksyttävää. Usein saattaa käydä niin, että jos ihminen ei hyväksy omaa tunnetilaansa, tämä vaikuttaa negatiivisesti hänen käyttäytymiseensä ympärillä olevia ihmisiä kohtaan. Kun mielen valtaa tunnemyrsky, ihminen muuttuu hyvin reaktiiviseksi. Reaktiivisuus saattaa ilmetä esimerkiksi huutamisena, sulkeutumisena ja kuoren vetäytymisenä. Mikään näistä reagointitavoista ei ole rakentava tai hyödyllinen kasvatusmetodi.
On selvää, että lasten kanssa toisinaan rauhallisena pysyminen on paljon helpommin sanottu kuin tehty. Maailmassa ei luultavasti ole yhtään vanhempaa, joka ei jossain tilanteessa olisi menettänyt hermojaan lapsensa kanssa. Jos vanhemmalta puuttuu tukiverkosto ympäriltä, eikä hän välttämättä keskustele kasvatukseen liittyvistä asioista muiden vanhempien kanssa, hän saattaa kokea olevansa huono vanhempi, jos hän menettää malttinsa. Tällaisissa tilanteissa vertaistuki on äärimmäisen arvokasta. Kun vanhempi kuulee toisilta vanhemmilta, että kaikille käy tämän tästä samalla lailla ja pinna palaa myös sen maailman ihanimman lapsen kanssa, hänen on paljon helpompi hyväksyä oma satunnainen maltinmenetyksensä.
Vanhemmuuteen liittyy tunteita laidasta laitaan
Mutta onko vanhemman ylipäätään mahdollista välttää tunteella reagoimista? Vanhemmuus on jo lähtökohtaisesti voimakkaan tunteellinen kokemus. Vanhempi kokee laidasta laitaan erilaisia tuntemuksia liittyen lapsiinsa, niin hyvässä kuin pahassa.
Vaikka onkin ymmärrettävää reagoida tunteella, lapsen kanssa on toki hyvä pyrkiä säilyttämään maltti kaikissa tilanteissa. Jos ja kun maltin säilyttäminen on toisinaan vaikeaa, millaisilla keinoilla vanhempi voisi auttaa itseään säilyttämään rauhallisuutensa myös silloin, kun lapsi oikein urakalla vetelee juuri niistä oikeista naruista, jotka saavat vanhemman pinnan palamaan?
Eräs keino suuttumuksen taltuttamiseen on muistuttaa itseään siitä, että lapsi käyttäytyy siten kuin käyttäytyy viime kädessä siksi, koska hän on vasta lapsi. Kun lapsi on uhmakas vanhempaa kohtaan, huutaa ja kiroilee sekä loukkaa vanhempaa sanomalla asioita, joiden tietää pahoittavan vanhemman mielen tai tekee muita asioita, jotka saavat vanhemman kihisemään raivosta, vanhemman kannattaa ärtymyksensä keskelläkin keskittyä ajatukseen, että vastapuoli on vasta lapsi, joka ei kykene vielä hallitsemaan käytöstään.
Jos vanhempi pystyy irtautumaan raivostuttavasta tilanteesta henkisesti ja katsomaan asetelmaa ikään kuin ulkopuolisena, hänen kiukkunsa usein laimentuu huomattavasti, kun hän sisäistää, että vastapuoli on todellakin vain pieni lapsi, jolla on aikuista huomattavasti vähemmän elämänkokemusta. Tällöin tilanne usein asettuu oikeaan perspektiiviinsä, aikuinen pystyy helpommin omaksumaan rauhallisen roolin ja hänen on paljon helpompaa sietää pienen ihmisen kasvukipuilua.
Lähde: Empowering Parents
Teksti: Sonja