Jotkut lapset eivät ole koskaan nähneet vanhempiensa valmistavan monimutkaista ruokalajia alusta loppuun. Miten teillä?
Monessa kodissa arki on niin kiireistä, että vanhemmat salaa toivovat siirtymistä scifi-elokuvien aikakauteen, jolloin mikroaaltouunin korvanneeseen futuristisen keittiön monitoimilaitteeseen tyrkätään tyhjä lautanen ja laitteelle kerrotaan, millä ruoalla haluaa lautasen täyttyvän. Hetken kuluttua lautanen on täyttynyt kyseisellä ruoalla ja ateria voi alkaa ilman kummempia valmisteluja. Ihmelaitetta odotellessa moni tuskailee sen kanssa, ehtiikö valmistaa lapsilleen riittävän monipuolista ravintoa päivittäin.
Ikävä kyllä moista kiireisten vanhempien unelmalaitetta saadaan kenties vielä odotella ainakin vuosikymmen tai pari, jonka jälkeen ruuhkavuodet ovat nykyvanhemmilla enää muisto vain. Tällä hetkellä vanhemman on siis selvittävä perinteisemmin keinoin, eli toisin sanoen uunin, hellan ja mikron avulla. Jos arjen kiireet painavat päälle ihan urakalla, käytännössä tämä monessa kodissa tarkoittaa tukeutumista lähinnä mikroon, vaikka kaunis ajatus onkin ehtiä tekemään “ihan oikeaa” ruokaa niin usein kuin vain mahdollista.
Joskus vanhempien elämäntilanne saattaa olla niin stressaava, että ruoanlaittoon jää vain minimaalinen häviävän pieni hetki vuorokaudesta. Tällöin houkutus on suuri pitäytyä helpoissa ja nopeissa mikroaterioissa. Nykyään mikroateriat ovat varsin monipuolisia ja ainakin teoriassa on mahdollista “selviytyä hengissä” pelkästään niiden avulla. Kaduilla kulkee monia kiireisiä mikroaterioita ikänsä syöneitä ihmisiä elävänä todisteena siitä, että hengissä tämänkaltaisella ravinnolla voi todellakin selvitä jopa vuosikymmeniä. Mutta onhan se selvää, että pitkässä juoksussa mikroateriat eivät voita liedellä tai uunissa itse valmistettua maukasta kotiruokaa.
Jos lapsi ei näe kotonaan vanhempiensa koskaan laittavan ruokaa, ei ole mikään ihme, että hän ei itsekään aikuisena tätä taitoa hallitse. Niin uskomattomalta kuin se saattaa kuulostaa, kaupungeissa asuu ihmisiä, jotka eivät koskaan ole esimerkiksi itse keittäneet perunoita. Onpa jopa liikkeellä urbaaneja legendoja ihmisistä, jotka eivät osaa keittää vettä. Shokeeraavinta on se, että nämä legendat saattavat olla totisinta totta.
Vaikka vanhemmalla itsellään ei olisi suurta intohimoa pitkän kaavan mukaiseen ruoanlaittoon, kannattaa sille kuitenkin pyrkiä järjestämään edes joskus pieni rako, jos ei halua lapsensa tulevaisuudessa liittyvän edellä kuvattuun mikroruoalla elävään joukkoon. Asiaan voi asennoitua niin, että kyseessä on lapsen tulevaisuuden kannalta kuitenkin varsin merkityksellinen taito, johon kannattaa panostaa.
Lapsen voi ottaa mukaan ruoanlaittotilanteeseen, jolloin hänelle muodostuu kokkailusta lämmin muisto vanhempien kanssa vietetystä yhteisestä hauskasta hetkestä. Tämä kannustaa häntä myöhemminkin valmistamaan itse ruokaa, kun hän jossain vaiheessa asuu omillaan.
